Ulla Heinosen väitöskirja Sähköinen yhteisöllisyys on piristävä tarina verkkoyhteisöllisyydestä. Sen suuri ansio on toimijoiden ja kokijoiden äänillä puhuminen, jos kohta se ehkä vaikuttaa siihen, että kuvaus syö näkemystä.
Itseäni puhuttelee virtuaaliyhteisön/yhteisöllisyyden tarkastelu tunteiden keskiöstä – yhteenkuuluvuus ja luottamus ytimessä. Tunteiden vielä tarkempi ja syvempi luotaus vaatisi kaiketi marginaalin tutkimista eli niitä ihmisiä, jotka lähes jokapäiväisesti elävät verkossa (ja siis myös ihan vanhanaikaisestikin).
Voisin haastaa verkkoyhteisöllisyyden tunnetekijöiksi vimman ja turhautumisen, kiinnostuksen ja välinpitämättömyyden, voiman ja saamattomuuden sekä narsistisen itseyden ja hajoamisen jännitteet. Ja muita kokemuksillisia tunnetiloja voisivat olla levottomuuden ja levollisuuden, pidättyvyyden ja välittömyyden, poissaolon ja läsnäolon, piittaamattomuuden ja herkkyyden, hukassaolon ja intuitiivisuuden, riippuvuuden ja mielenkiinnon sekä kuormittumisen ja tasapainon ulottuvuudet. Ja juuri niiden takia virtuaalinen yhteisöllisyys virtailee tihentymisen ja ohentumisen sekä osittaisuuden ja väliaikaisuuden tiloissa.
Vaikka tunteet ovat väikkärissä hienosti esillä, niin ajattelen, että pitäisikö niitä tarkastella myös ja nimenomaan virtuaalisuuden erityispiirteen – välittyneisyyden kautta (teknologinen, sosiaalinen ja mentaalis-emotionaalinen välittyneisyys). Verkossa tunteet vaikuttavat ilman välitöntä sosiaalista tunnekontrollia, ja siksi henkilökohtaisilla tunteilla (jotka tulevat väikkärissä hyvin esille) on niin keskeinen merkitys verkkoyhteisöllisyydessä.
Erityisesti ilahduin väikkärin oivalluksesta/havainnosta, että virtuaalisiin yhteisöihin ei synnytä, vaan niihin liitytään. Tällä havainnolla on varmasti suuri vaikutus virtuaaliseen yhteisöön osallistumisen ymmärtämiseen: virtuaalinen osallistuminen on aina enemmän tai vähemmän tietoinen teko.
Toinen ilahdus liittyi verkkotilan ja -paikan pohdintaan virtuaaliyhteisössä/yhteisöllisyydessä. Voisiko oma verkko-oppimistilan tuumailuni osua tähän: verkko-oppimistilaa täytyy hakea tarkastelemalla käytettäviä teknologioita, virtuaalisuuden luonnetta, työstettäviä/toteutuvia sisältöjä sekä osallistuvia ihmisiä.
Yhteisön muodostuminen on myös tärkeä väikkärin teema. Heinonen tarkastelee sitä tunnistamisen, tutustumisen ja ystävyyden, yhteisten asioiden (avun ja tuen), kiintymisen ja sitoutumisen jatkumossa. Oma hahmotukseni etenee reaktiivisen ja tutuksitulemisen yhteyden kautta erilliskontakteissa elävien ja sukulaisielujen löytämisen yhteyteen ja edelleen yksilöiden mielikuvalliseen “kaikkialliseen” yhteyteen päätyen lopulta (parhaimmillaan) yhteiseen, koettavaan ja todelliseen virtuaaliseen tilaan (jota ei mietitä, vaan joka vaan on) ja läsnäoloon.
Minäkin luen innostuneena Heinosen väikkäriä. Sitä lukiessa voi peilata omaa olemistaan ja myös oppia uutta. Onhan hän seurannut hyvin monenlaisia verkkoyhteisöjä.
Minä tykkään tutkijan otteesta että asiat nähdään sellaisinaan, ei kuten aiemmin että “mitä verkosta puuttuu”.. Näin saadaan esiin tuloksia että verkossa voi syntyä pikaluottamus hyvin äkkiä jne.
Mitä ihmeen välittyneisyyden käsittelyä sinä toivot? Minua viehättää että todellisuus laajentuu (augment) ja alkaa sisältää myös tällaisen juttelun.
Kokeilen lähteekö tämä kun minä olen juuri nyt hukassa edublogs suhteessa, en pääsen loggautumaan enkä tiedä missä sen kertoisin. Meni ohi heinäkuun kirje upgrading ts en lukenut kunnolla tai uskonut…
>Mitä ihmeen välittyneisyyden käsittelyä sinä toivot?
No sitä, että tunteisiinkaan ei virtuaalissa olla suoraan, välittömästi kosketuksissa. Nekin kohdataan privaatin tulkintatilan kautta. Kasvokkaisissa tilanteissa ollaan aina (myös) suoraan kontakteissa, ja jaettu yhteinen tila on raalisesti, ilman välityksiä, havaittavana ja koettavana olemassa. Kaikkea virtuaalisuutta pitäisi mielestäni tutkailla ja miettiä myös välittyneisyyden kautta, sen lisäksi, että se aletaan nähdä ja kokea laajentuneena todellisuutena. Tuo viimeksi mainittu on juuri sitä välittynyttä, mutta kuitenkin yhä enemmän ja enemmän olemassa olevaa (eikä sitten ehkä tule ajatelleeksi välittyneisyyttä). Saitko selvää?
Nytpä menee mielenkiintoiseksi. Tunteiden välittyneisyys ja privaatti tila. On maar kasvokkaisissakin tilanteissa kullakin ihmisellä oma privaatti tilansa josta hän tunteita tuntee ja kontrolloi. Lapset oppivat näitä(kin) taitoja jo varhain. Pitää katsoa Psykologia lehden numero 1-2000 jossa kuvattiin eri mahdollisuuksia, esim turvattomasti kiintyneet .. ja pohdittiin suomalaisten varautuneisuutta.
Onko tällä jotain tekemistä sähköisen yhteisön tunneilmaisujen ja kokemusten kanssa? On kai.
Minä ajattelen että esim kokouksessa jossa työtoverit tapaa sadatta kertaa niin siinä vasta on välittyneisyyttä, historiallista sellaista kun kaikki välittyy aseman ja työhistorian kautta (se sanoi silloin minusta niin ja tietäähän nuo tuollaiset tyypit jne).
Yksi päätulos oli Heinosella (kuten muissakin vastaavissa) että virtuaalissa keskitytään paremmin asioihin kun ulkoiset tekijät puuttuu – ja että siellä toimitaan demokraattisemmin avoimissa tilanteissa, kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa.
Minusta Heinonen sanoi että kokemuksen myötä virtuaali on sama kuin reaali ja minusta se koskee myös tunteita.. tietää sen jo kirjoittaessaan miten joku tuttu ihminen sanani kokee ..
Jäi vähän hajanaiseksi pitää lähteä kotiin kun olen unohtunut työpaikalle, kotona on parempi kirjastokin.
Niin, toisaalta virtuaalissa tunteetkin ovat ikään kuin ulkoisia; ja sitten sen kautta, että tekstistä varsinkin (mutta myös samanaikaikais audiovisuaalisesta) koettuna olen itsekseni toisten kanssa (en siis välittömästi jaetussa tilassa), tunteet ovat vahvasti omiani (ja enemmän tulkitsemiani). Jännittävä paradoksi.
Varmasti verkossa ihmiset tulevat tutuiksi (ja tunteetkin tavoitettaviksi), mutta sinäkin; Heli, olet eri (tunteinesikin) verkossa ja livenä. Eivätkös ne opiskelijasikin kuvanneet sinua verkossa toisenlaiseksi kuin livenä.
Minulle virtuaalinen välittyneisyys siis liittyy niin teknologiseen, havainnollis-kielelliseen kuin myös mentaaliseen välittyneisyyteen. Ja enkä kiellä, etteikö f2f-kohtaamisissa ihmisten suhteissa yhteisöllis-historiallis-kulttuurista välittyneisyyttä. Eli kaiketi tässä on kyse myös siitä, miten välittyneisyys ymmärretään.
Jokin perusjuttu on siinä, että verkossa ei olla samassa havainnollis-koettavassa fyysis-sosiaalisessa tilassa, mutta että se on kuitenkin ihan yhtä reaalinen kuin kasvokkainenkin tila (mutta ei sama/samanlainen).
Nyt kun luin sinun alkupuheenvuorosta asti niin itse asiassa siellä sanot että virtuaalissa ei ole sitä sosiaalista kontrollia kuin reaalissa eli siellä voi olla vapaampaa, erilaista ainakin. Minä olen kai kehittymässä tyhmien lähitilanteiden vastustajaksi kun tuntuu että vain sellaisia näkee ja niihin joutuu…
Yksi pointti on vielä se että uusien teknologioiden kanssa aina ihmetellään sen vaikutusta ja olemusta. Tutkiiko kukaan enää tunteita puhelimessa kun ne ovat luonnollisia välineitä? Mutta nämä virtuaalitilat ovat niin voimakkaassa muutoksessa että niitä ihmetellään. Minusta Heinonen sai ihmeen hyvin kiinni tästä muuttuvasta maailmasta (kuten sinä jo kauan sitten ihanova sivuillasi – vasta omien kokemusten myötä alan ymmärtää mitä kaikkea siellä sanoit).
Tarttua muutoksen tutkimuksellisin keinoin, siinäpä haaste.
Ihan vaan sen verran vielä täsmennystä, että itselleni tuo välittyneisyyspuhe (ja emotionaalisen kontrollin ohuus tai ainakin toisenlaisuus) on syntynyt ennen kaikkea tekstillisen vuorovaikutuksen tilanteissa. Esim. puhelinvälittyneisyyttä, ja nyk. audio/audiovisuaalista pitäisi miettiä tarkemmin tai jotenkin uudestaan. Ja sitä mitä merkitystä erilaisella välittyneisyydellä on.
Heips!
En ole vielä Heinosen väitöskirjaa lukenut ja väitöstilaisuuden videotallennettakin katsonut vasta tunnin verran, mutta jo sen perusteella luulen, että tämä tutkimus on kerrankin sellainen, joka kolahtaa myös kaltaiselleni käytännön ihmiselle! Minulla ehti tulla väitöksen alkua katsoessani jo kovasti tunteet pintaan! Olin ihastunut siitä rohkeudesta ja innosta, jolla Heinonen asiaansa puolusti. Vastaväittäjän koin siinä alussa mitään tajuamattomaksi typeriin pikkunipeleihin puuttujaksi. Saas nähdä, miten etenee, kun päästään niiden kolmen alan vertailuun!
Tästä keskustelusta
Itsessäni tunnistan eron verkkopersoonan ja tosielämän ihmisen välillä. Luulen olevani verkossa myönteisempi ja iloisempi kuin todellisuudessa. f2f-tilanteissa olemiseni on usein liian särmikästä ja se koetaan liian päällekäyväksi. Minulla on esimerkiksi nykyisessä työssäni ollut suunnattomia vaikeuksia sopeutua moniin laahaaviksi kokemiini naamakkaisiin tapaamisiin. On toki myös niitä kasvokkaisia kohtaamisia, joissa koen yhteisöllisyyttä ja intoa. Mutta sittenkin useammin niin tapahtuu verkossa.
Äh, palaan teemaan, kunhan olen ehtinyt lukea sen väikkärin ja katsoa videon loppuun!
Sellaista tulin vielä lisäämään, että sinun metastasi puuttuu kommenttien syötelinkki. Onneksi Helilä oli omassaan linkki olemassa ja näppäränä tyttönä oivalsin, että samalla logiikalla omasi on feed://peeii.edublogs.org/comments/feed/.
On nimittäin niin mielenkiintoiset kommenttilootapulinat meneillään, että tilanteen tasalla pysymiseksi kommenttifiidi on välttämätön!
t. Hän, joka just menee häpeillen tutkimaan, miten omaan blogiin saisi vastaavan linkin lisättyä!
Musta se kyllä on (ollutkin) tuossa sivun alaosassa?
Äh, niinpä näyttää, että se oli tuolla pohjalla! Etsin vain marginaalin metasta (kun siinä se oli jossain mun vanhassa edublogs-pohjassa). Tyhmyys tunnustettu! Pääasia, että sain syötteen, tuli se sitten sieltä oikeesta paikasta tai toisaalta!