Oppimistila verkossa

Olen kesän ja alkusyksyn aikana luonnostellut/kirjoittanut Irja Leppisaaren kanssa artikkelia oppimistilasta verkossa.  Löytömme – jos niin voi sanoa – on että  verkko-oppimistilaa rakentavat

– teknologia,  virtuaalisuus,  työskentelyn sisältö ja osallistuvat ihmiset.

Nämä neljä tekijäkokonaisuutta vaikuttavat oppimistilaan vahvistaen

– yksilöllisyyttä ja/tai yhteisöllisyyttä, mielikuvallisuutta ja tulkitsemista ja/tai läpinäkyvyyttä ja avoimuutta,  vertaisuutta ja/tai hierarkiaa sekä  dynaamisuutta ja/tai staattisuutta.

Noista ideoista ja niihin päätymisestä mm. vertaistuotannon kokemusten ja käsitteellistysten kautta enemmän oheisessa artikkeliluonnoksessa.  Olemme kiitollisen iloisia, jos saamme artikkelin loppuunsaattamiseen vertaistukea ja -innoitusta. Luonnollisesti kerromme siitä sitten artikkelissa jos/kun se julkaistaan.

oppimistila_verkossa_11

 

Tunteet tekevät virtuaalisen yhteisön

Ulla Heinosen väitöskirja Sähköinen yhteisöllisyys on piristävä tarina verkkoyhteisöllisyydestä. Sen suuri ansio on toimijoiden ja kokijoiden äänillä puhuminen, jos kohta se ehkä vaikuttaa siihen, että kuvaus syö näkemystä.

Itseäni puhuttelee virtuaaliyhteisön/yhteisöllisyyden tarkastelu tunteiden keskiöstä – yhteenkuuluvuus ja luottamus ytimessä. Tunteiden vielä tarkempi ja syvempi luotaus vaatisi kaiketi marginaalin tutkimista eli niitä ihmisiä, jotka lähes jokapäiväisesti elävät verkossa (ja siis myös ihan vanhanaikaisestikin).

Voisin haastaa verkkoyhteisöllisyyden tunnetekijöiksi vimman ja turhautumisen, kiinnostuksen ja välinpitämättömyyden, voiman ja saamattomuuden sekä narsistisen itseyden ja hajoamisen jännitteet. Ja muita kokemuksillisia tunnetiloja voisivat olla levottomuuden ja levollisuuden, pidättyvyyden ja välittömyyden, poissaolon ja läsnäolon, piittaamattomuuden ja herkkyyden, hukassaolon ja intuitiivisuuden, riippuvuuden ja mielenkiinnon sekä kuormittumisen ja tasapainon ulottuvuudet. Ja juuri niiden takia virtuaalinen yhteisöllisyys virtailee tihentymisen ja ohentumisen sekä osittaisuuden ja väliaikaisuuden tiloissa.

Vaikka tunteet ovat väikkärissä hienosti esillä, niin ajattelen, että pitäisikö niitä tarkastella myös ja nimenomaan virtuaalisuuden erityispiirteen – välittyneisyyden kautta (teknologinen, sosiaalinen ja mentaalis-emotionaalinen välittyneisyys). Verkossa tunteet vaikuttavat ilman välitöntä sosiaalista tunnekontrollia, ja siksi henkilökohtaisilla tunteilla (jotka tulevat väikkärissä hyvin esille) on niin keskeinen merkitys verkkoyhteisöllisyydessä.

Erityisesti ilahduin väikkärin oivalluksesta/havainnosta, että virtuaalisiin yhteisöihin ei synnytä, vaan niihin liitytään. Tällä havainnolla on varmasti suuri vaikutus virtuaaliseen yhteisöön osallistumisen ymmärtämiseen: virtuaalinen osallistuminen on aina enemmän tai vähemmän tietoinen teko.

Toinen ilahdus liittyi verkkotilan ja -paikan pohdintaan virtuaaliyhteisössä/yhteisöllisyydessä. Voisiko oma verkko-oppimistilan tuumailuni osua tähän: verkko-oppimistilaa täytyy hakea tarkastelemalla käytettäviä teknologioita, virtuaalisuuden luonnetta, työstettäviä/toteutuvia sisältöjä sekä osallistuvia ihmisiä.

Yhteisön muodostuminen on myös tärkeä väikkärin teema. Heinonen tarkastelee sitä tunnistamisen, tutustumisen ja ystävyyden, yhteisten asioiden (avun ja tuen), kiintymisen ja sitoutumisen jatkumossa. Oma hahmotukseni etenee reaktiivisen ja tutuksitulemisen yhteyden kautta erilliskontakteissa elävien ja sukulaisielujen löytämisen yhteyteen ja edelleen yksilöiden mielikuvalliseen “kaikkialliseen” yhteyteen päätyen lopulta (parhaimmillaan) yhteiseen, koettavaan ja todelliseen virtuaaliseen tilaan (jota ei mietitä, vaan joka vaan on) ja läsnäoloon.

Merkkijäljittäminen/stigmergy ja verkko-oppimistila

Merkkijäljittäminen eli stigmergy tarkoittaa toimintaa, jossa merkki viittaa jälkiin tai merkkeihin (tekstejä, kuvia, koodeja jne.) ja jäljittäminen sekä jälkien jättämistä (jäljittämistä) että niiden etsimistä ja hakemista (jäljittämistä).

Merkkijäljittävä(ssä) oppimistila(ssa)

– edellyttää osallistujamassaa (25-n osallistujaa),

– tuotetuilla jäljillä/merkeillä (teoilla, vaikutuksilla) on olennainen asema,

– on riippuvainen yhteistoiminnallisesta lokista (teknologiaa käyttävästä, historiallisesta, päivittyvästä dokumentaatiosta),

– on esimerkiksi wiki (paras esimerkki?),

– keskusteluun perustuva sosiaalinen neuvottelu on taustalla,

– keskustelu liittyy työstettävään sisältöön,

– osallistuminen on mahdollista (tavallista) myös ilman keskustelua tekojen ja luovien tuotosten kautta,

– tekemiseen ei tarvita yhteistä näkemystä aloitteellisuuden laadusta ja määrästä eikä yhteistoimintaan osallistumisen tavoista,

– yksilöt ovat keskeisiä, ja he vaan tulevat mukaan yhteistoimintaan,

– yksilöt voivat muodostaa toisiaan tuntemattomia ryhmittymiä ja verkostoja,

Merkkijäljittävän oppimistilan muodostaa itseorganisoituva virikkeistö, joka tuottaa kokonaisuuden säännönmukaisuuden ja yhteisyyden; se ei ole riippuvainen yksilöllisesti hahmotettavista ja hahmottuvista kokonaisuuksista. Merkkijäljittävä oppimistila “materialisoituu” lokiin.

Merkkijäljittävä oppimistila on ehyt yhteistoiminnallinen alue, joka kehkeytyy useiden yksilö- ja ryhmätekojen implisiittisesti( epäsuorasti?) koordinoivista vaikutuksista. Kyse ei ole esimerkisi perinteisestä “auktoriteettien” yhteiskirjoittamisen tilasta.

Käyttäntö/produsage ja verkko-oppimistila

Mitä käyttäntö- eli produsageteoretisointi tarjoaa verkko-oppimistilan hahmottamiselle? Verkko-oppimistila viittaa siihen virtuaaliseen liikkeessäolevaan paikkaan, jossa tapahtuu (osallistujien) oppimista.

Käyttäntöteoretisoinnin perusteella verkossa oleva oppimistila määrittyy (saa sävyjä)

1) avoimen osallistumisen (osallistuja itse päättää osallistumisestansa) ja vertaiskyvykkyyden (kaikilla on tasavertainen kyky tuottaa merkityksellistä ainesta “projektiin”, mutta kukaan ei ole toisen kanssa tiedoiltaan, taidoiltaan ja valmiuksiltaan samanlainen) kautta,

2) valtarakenteettomuuden (ei hierarkisia asemia) ja vertaisvallan (prosessuaalista ja osaamiseen perustuvaa ad hoc valtaa) kautta,

3) epätäydellisen, valmistumattoman, aina-kehittyvän, modulaarisen ja verkostoituneen (tiedollisen, sosiaalisen, teknis-toiminnallisen) sisällön kautta,

4) persoonallisesti hahmottuvan/hahmotettavan kokonaistajun kautta.