Tuuliopatiolla: opetus ja oppiminen/In Tuulio patio: teaching and learning

Ammatillisen opettajakoulutuksen kasvatustieteellisissä perusopinnoissa tarkastellaan keskeisiä käsitteitä mm. Tightin kirjan perusteella. Hakeakseni henkilökohtaista kosketusta aiheeseen, piirtelin Tuulion rantapatiolla käsiteryppäitä, jotka tuntuivat merkityksellisiltä.

Kun puhutaan opetuksesta olennainen triadi on kasvatus-opetus-ohjaus. Kasvatus kytkee opetustapahtuman yleiseen yksilölliseen ja yhteisölliseen kasvuun.  Opetus on tavoitteellisesti orientoitunutta tekemistä, joka kohdistuu (pitäisi kohdistua)  toisten ihmisten oppimiseen. Ohjauksessa painotetaan oppijoista tekeytyvän oppimisen tukemista.

Opetuksella tavoitellaan oppimista, mutta tavallaan oppiminen kuitenkin on opetuksesta riippumaton tapahtuma. Kasvatus-opetus-ohjaus -triadin rinnalla onkin tärkeää tarkastella  kasvun, kehityksen ja oppimisen kolminaisuutta. Kasvu on jotakin luonnonvoimaista, “evolutiivista” ja kaikkiallista, johon voi vahvistaen tai ehkäisten osallistua.  Kehitys on kasvuun verrattuna fokusoituneempaa sekä tilanteisiin ja ympäristöihin sitoutuneempaa. Kasvun ja kehityksen (vaiheiden) rajat ovat kuitenkin häilyviä ja vaikeasti määriteltäviä. Oppiminen on aina läsnä ja se on hyvin konkreettista, vaikka sitä onkin vaikea “juuri sillä hetkellä”   nimetä. Oppinen on samanaikaisesti yksilöllistä, sosiaalista ja verkostollista.

***

In basic studies in pedagogy of vocational teacher education in Haaga-Helia key concepts are examined e.g.  using Tight´s book.  To get a personal  touch into these concepts I sat in Tuulio patio and drew concept figures, which seemed  meaningful for me.

When speaking about instruction a basic triad is  education-teaching-guidance counseling. Education connects teaching events in general growth of individuals, groups and networks.  Teaching is goal-oriented activity targeted in learning of others.  In guidance counseling the emphasis is in supporting of independent and emergent learning of learners.

Aims of instruction are (or should be) in learning, but at he same time the learning itself is an autonomous phenomenon and separate  of certain teaching endeavors.  Alongside  the education-teaching-guidance counseling triad it is also important to explore  concepts of growth, development and learning. Growth is something “evolutionary” and overall, which still can be cherished by people. Compared  with growth development is more focused and contextual. Boundaries of growth and development (phases) are of course lively and difficult to define. Learning is an event always present, and it is also very concrete although it is often hard to name it as something.  The learning is simultaneously individual, social and network-like.

Oppimisen trendit 2009

Brandon Hall määrittää vuoden 2009 viideksi oppimistrendiksi seuraavat:

– mobiili oppiminen,

– omaehtoinen (informaali) oppiminen,

– oppimiseen liittyvät joustavat oppimiympäristöt,

– oppiminen virtuaalisissa maailmoissa,

– peli- ja simulaatio-oppiminen.

Voisivatko nuo olla totta suomalaisessa työn ja koulutuksen arkitodellisuudessa?