Tartu tilaisuuteen

Onkohan Saul Bellowin kirjan nimi vitsi? Siinä kaikuu amerikkalaisen menestyksen ja onnen iskulause. Ja itse romaani on taidokas kuvaus epäonnistumisesta, saamattomuudesta, alistumisesta, hyväksikäytöstä jne.

Bellow ei kerro sankaritarinaa, ei edes jokapäiväistä tarinaa, vaan melkeinpä antitarinan, joka kuitenkin on sillä tavalla totta, että päähenkilöiden käytöksestä ja ajattelusta tunnistaa itselleen tutut reagointi- ja toimintatavat.

Kirja päättyy hienoon (pedagogiseenkin) kuvaan, jossa päähenkilö Wilhelm itkee hautajaisissa ruumiin äärrellä itseään ja kohtaloaan, ja muut hautajaisvieraat näkevät se sukulaissuruna: ulkoisen sisäistyminen ja sisäisen ulkoistuminen!

Vertaistekeminen eli produsage?

Jaikuyhteisö ja -dialogi saattoi ja vietteli minut lähteille, jotka veivät ja vievät mennessään. Produsage on tekemistä ja  olemista, joka on henkilökohtaisesti läheistä.  Tuntui kuin olisi lukenut sitä, mitä on usein itse yrittänyt sanoa (ja tehdä myös). Mutta “produsage” on vasta alussa. Jotakin siitä tulee, mutta ei valmista. Yritin ymmärtää saitin tekstejä tekemällä itselleni jäsennyksen. Ehkä se kirvoittaa sinuakin jäsentämään  (ja kääntämään) uudelleen, toisin, sinun tavallasi. Yhdessä se voisi olla hauskaa! Jäsennykseni liitteessä.

produsage_vertaistekeminen.ppt

Vapautta ja vastakulttuuria

Ymmärsin juuri (olen valmistelemassa koulutusiltapäivää),  että sosiaalisen median tuleminen opetuksen maailmaan – sellaisena kuin sen oma eetos ja praksis toteutuu (=sen voima) – voi onnistua vain siten:

– että me opettajat ihmisyksilöinä ja muotoutuvina (samanhenkisinä?) porukkoina alamme itse rakentaa sosiaalisen median vermeillä oppimis- ja opetusympäristöjä.  Ja tuottaa niihin sisältöjä henkilökohtaisesti (ja ryhminä) ja ennen kaikkea koostaen verkkomaailmoista löytyvää (tämä on välttämätön “alku”),

– että nämä ympäristöt voi sitten linkittää oppilaitosten “virallisiin” verkko-oppimisympäristöihin, ja siten kytkeä formaaliseen opetukseen,

– että opettajilta tarvitaan rohkeutta ja voimaa tehdä itse (ja tietysti antaa tukea toisilleen) – ja siihen sisältyy suuremmoinen vapaus, mutta samalla (rakentavassa hengessä) vastakulttuurin energisoiva erilaisuus.

– että sosiaalinen media sisältönä ja toimintatapana ei koskaan voi onnistua oppilaitosten sisältä (mutta voi siis ulottua oppilaitosten sisälle).

Jaikudialogi

Dialogi Jaikussa asettuu mielessäni esimerkiksi dialogihorisontista.  Jaikussa viestitään fiiliksiä, kuvataan olemisia ja tilanteita, välitetään raportteja, kerätään tietoa, pohditaan.  Välillä vakavaa, joskus kevyttä hulluttelua; toisinaan asiaa, sitten seurustelua jne. Dialogin ainekset ovat ulkoisesti Jaikun kanavien ketjuissa, kontaktien viesteissä ja kommenteissa, jokaisen omassa kirjoitusprofiilissa, sisäisesti jokaisen mielessä muodostuvina yhdistymisinä ja koosteina sekä liikkeessä olevina kehkeytymisinä.

Vuorovaikutus ja keskustelu ei ole “oikeaoppinen” puheenvuoro-vastaus-jatkopuheenvuoro-jne. ketju (joskus toki sitäkin), vaan massa viestejä, joista jokin nousee merkittäväksi jollekin, joillekin. Ja siitä syntyy uutta ainesta viestien elävään kokonaisuuteen.  Ja se on dialogihorisontti.  Olennaista on horisontti, ei dialogi. Täytyy olla horisontti (massa), vasta sitten voi syntyä dialogia. Jaikussa olen kokenut dialogin syntymisen ja olemisen – se ei synny tekemällä, eikä se koskaan ole mallin mukainen, vaan aito, inhimillinen, epämääräinen, sekava, jäsentyvä, koskettava …