Kevään 2021 kuluessa tutkailin näissä blogikirjoituksissani tarjoumateoriaa lisensiaatintutkimukseni virittämänä. Tässä bloggauksessa (joo, kesä meni ollessa ja syksykin on alkanut eläkeläisen kaunokirjallisuuteen suuntautuneen saamattomuuden merkeissä; vähän elokapinaa on myös tullut harrastettua) palaan tarjoumateoriaan viime vuosien tarjoumatekstieni kautta. Niitä ovat virittäneet mm. Byodin (https://www.openculture.com/2014/03/download-a-free-copy-of-danah-boyds-book-its-complicated-the-social-lives-of-networked-teens.html) teinien somekäyttäytymisen tarkastelu tarjoumaperspektiivistä katsottuna sekä Davisin ja Chouinardin (https://www.academia.edu/33562886/Theorizing_Affordances_From_Request_to_Refuse.pdf) tutkimus Facebookin tarjoumaulottuvuuksista.
Boyd kirjoittaa, että teinien someaktiivisuuden mahdollistaa se, että sosiaalinen media tarjoa pysyvyyttä (persistance) eli siinä ilmaisut ja sisällöt ovat riittävän pitkäkestoisia, jotta ne aktivoivat someosallistumista. Toiseksi tarjoumaksi hän määrittelee havaittavuuden (visibility), joka somessa mahdollistaa someaktit ”todistavan” yleisön. Kolmas Boydin sometarjouma on jaettavuus tai leviävyys (spreadability) eli some tekee oman ja toisten päivitysten jakamisen helpoksi. Neljäs tarjouma, joka somen tarjoumakvaliteettia luonnehtii on etsittävyys tai löydettävyys (searchability) eli some mahdollistaa sisältöjensä löytämisen. Toimiva some edellyttää Boydin mukaan pysyvyys, havaittavuus, jaettavuus ja löydettävyys tarjoumia.
Facebookin (FB) tarjoumalaatuja Davisin ja Chouinardin mukaan voivat olla seuraavat (tai ainakin vuonna 2017 saattoi olla, nykyisin ja mahdollisessa uudessa Metassa ne voivat olla jo jotain muuta). Kehottavuus (requesting) eli FB mahdollistuu vain, kun kirjautumiseen kytketään profiilikuva. Vaativuus (demanding) tarjouma merkitsee, että FB edellyttää sukupuolen valitsemisen kirjautumisessa. Rohkaiseminen (encouraging) FB-tarjoumana tarkoittaa sitä, että FB mahdollistaa ja kutsuu pitämään (like) postauksista sekä myös jakamaan mieluisat ja vastenmieliset tms. vuorovaikutukseen kutsuvat viestit. Kehottavuus, vaativuus ja rohkaisevuus ovat esimerkkejä Facebookin tarjoumalaadusta.
Omissa tarjoumakehittelyissäni olen samankaltaisella tavalla yllä olevien esimerkkien kanssa tarkastellut oppimispelien, pedagogiikan ja julkisen palvelutoiminnan tarjoumaluonnetta ja – laadullisuuksia. Esittelen seuraavaksi niitä.
Pelipedagogiikkaa käsittelevässä tekstissä (https://www.slideshare.net/pekkai/game-pedagogy) tutkin digitaalista oppimispeliä tarjoumina. ”Hyvä peli” mahdollistaa liityttävyyden, jaettavuuden, omistajuuden sekä onnistuttavuuden. Liityttävyys tarkoittaa, että oppimispeli aukeaa pelaajalle kiinnostavana ja haluttavana. Liityttävyys tarjoumana merkitsee kiinnostavaa ja haluttavaa peliä, johon kytkeytyy uteliaisuuden, kutsuvuuden ja rohkaisevuuden tunteet. Jaettavuus oppimispelissä liittyy siihen, miten se innostaa pelaajaa tuottamaan tietoa, artefakteja, esityksiä jne., ja jakamaan ne toisille pelaajille. Ja vastaavasti peli houkuttaa ottamaan vastaan toisten pelaajien jakamia tuotoksia. Jakamiseen oppimispelitarjoumana liittyy esimerkiksi avoimuuden ja luotettavuuden tunteet. Omistajuus-tarjouma kytkeytyy siihen, miten pelaaja huomaa pelin ja pelaamisen kuuluvan itselleen, miten hän kokee ne omakseen. Jos omistajuus ei toteudu, pelaaminen tyrehtyy, se ei ole ”mun juttu”. Vapauden ja autonomian tunteet eli mahdollisuus itse kontrolloida pelaamistaan kuuluvat omistajuuteen. Onnistumisen tarjouma oppimispelissä viittaa siihen, miten pelaaminen havainnollis-toiminnallisena aktina koskettaa ja peliartefaktit ja -toiminnat tuovat esille oppimista ja oppimiskokemuksia. Turhauttava peli ei tuota oppimista eikä tyytyväisyyden, ilon ja hauskuuden tunteita.
Pedagogisten tarjoumien (Affordances of pedagogy, https://www.educationfutures.com/blog/post/ihanainens-affordances-pedagogy) tutkimuksessa tarjoumien luonteen tarkastelussa kiinnitetään huomio tarjoumien dynaamiseen kvaliteettiin. Tarjouma sisältää tietynlaisen vastakohtaisuuden ollen kuitenkin samanaikaisesti yksi tarjoumakokonaisuus. Pedagogisiksi tarjoumiksi luonnehditaan tutkimuksessa seurattavuus, osallistuttavuus ja ratkaistavuus, ja ne ovat kehkeytyvässä liikkeessä toisikseen. Näiden pedagogisten tarjoumien tarkastelukonteksti on formaalinen opettajakeskeinen, oppijakeskeinen ja projektikeskeinen opetus- ja oppimistyöskentely.
Katsotaan osallistuttavuus-tarjoumaa hieman tarkemmin muistaen, että se on samanaikaisesti potentiaalisesti muuntumassa seurattavuuden tai ratkaistavuuden suuntaan. Osallistuttavuus-tarjouma rohkaisee ja jopa vaatii oppijoiden aktiivista osallistumista eli toimia ja olla vuorovaikutuksessa toisten kanssa sekä tehdä yhteistyötä. Osallistuttavuus-tarjouma on kompleksi, joka sisältää avoimuuden, liityttävyyden ja dialogisuuden.
Avoimuus viittaa toimijoiden (opettajien ja opiskelijoiden) mahdollisuuteen olla aloitteellinen osallistumisissa. Se kutsuu heitä siihen. Liityttävyys kasvaa avoimuudesta. Kun oppijat kokevat olevansa tervetulleita oppimistilanteeseen, he haluavat liittyä sen aktiviteetteihin. Dialogisuus-tarjouma tuo kanssakäymiseen monenkeskisen ja herkän käytännön tarkastella ja kehittää vastavuoroisesti osallistumista. Osallistuttavuus-tarjouma kantaa sisällään avoimuutta, mukaan tulemista ja dialogista keskustelua. Osallistuttavuus voi kuitenkin taantua vastakohdakseen, ei-osallistuttavaksi. Silloin se mahdollistaa avoimuutensa kautta häiritsemistä, kiusaamista ja sekoilua vastuullisen aloitteellisuuden sijaan. Liityttävyys voi taipua hössötykseksi ja hälisemiseksi, jotka estävätkin liittymistä yhteistyöhön. Dialogisuus taas voi vääristyä keskustelun kahlitsemiseksi, mikä johtaa vetäytymiseen osallistumisesta.
Osallistuttavuus-tarjouma toteutuu sosiomateriaalisessa pedagogisessa kontekstissa, jota sävyttää avoimuuden ja sekoilun jännite, mukaan tulemisen ja häsläämisen jännite sekä monenkeskisen keskustelun ja siitä vetäytymisen jännite. Vastaavalla tavalla tarjoumadynamiikka toimii seurattavuuden ja ratkaistavuuden tarjoumissa (ks. Tarkemmin, https://www.educationfutures.com/blog/post/ihanainens-affordances-pedagogy).
Monenkeskisen dialogisen koordinaation arviointijulkaisussa (https://www.ely-keskus.fi/documents/41721792/0/MDK_16_taitettu_pdf.pdf/7bdc8923-3589-bcfb-02a8-bc097cc09b47?t=1607520208791) tarkastelin ohjaamoa (nuorille suunnattuja avoimia elämänhallinnan, opiskeluun hakeutumisen ja sen toteuttamisen sekä työn hankinnan kaupunki/kuntakeskuksia, joissa on mukana moniammatillinen tiimi, esimerkiksi nuoriso-, koulu-, sosiaali- ja terveystoimen aloilta, kelasta ja työhallinnosta tukemassa nuoria em. kysymyksissä; ks. ohjaamot.fi ) mahdollistavana palvelujärjestelmänä. Toisin sanoen ohjaamo onnistuu tehtävässään, kun se on nuorille samanaikaisesti lähestyttävä (helppo löytää ja tavata mukavia ihmisiä), kohdattava (nuori voi olla oma itsensä eli hänet kohdataan sellaisena kuin hän on), merkityksellistävä (ohjaamovuorovaikutuksissa nuori tunnistaa itsestään jotakin uutta) sekä aktivoiva (nuori innostuu tekemään jotakin omalle tilanteelleen).
Lähestyttävyys, kohdattavuus, merkityksellistyvyys ja aktivoivuus ovat mahdollistavan palvelujärjestelmän (ohjaamon) tarjoumalaatuja. Myös niihin kuten edellä mainittuihin pedagogisiin tarjoumiin liittyy potentiaalisesti vastakohtansa. Pahimmillaan ohjaamo ei ole lähestyttävä, siellä ei kohdata nuoria, eivätkä he voi luoda siellä itsestään uusia merkityksiä, eivätkä aktivoitua. Mahdollistavana palvelujärjestelmänä ja -toimintana ohjaamo liikkuu lähestyttävyyden – ei-lähestyttävyyden jne. jännitteissä, ja niistä muodostuu uniikin ohjaamon kunkin hetkinen tarjoumatodellisuus.
Edellä on tutkailtu mm. onnistuttavuutta oppimispelin, osallistuttavuutta formaalin pedagogiikan ja merkityksellistyvyyttä mahdollistavan palvelujärjestelmän konteksteissa. Ne ovat tarjoumia, jotka mahdollistavat tai eivät mahdollista jotakin. Onnistuttavuus, osallistuttavuus ja merkityksellistyvyys ovat yksilöllisestä kokijasta ja toimijasta riippumattomia, mutta kuitenkin ne ovat olemassa ko. konteksteissa ja muodostuvat materiaalisista, digitaalisista ja sosiaalisista ”komponenteista”. Ollessaan riippumattomia joistakin tietyistä yksilöistä ne tarjoumina kuitenkin sisältävät aina ihmisen ympäristöineen.
Onnistuttavuus, osallistuttavuus ja merkityksellistyvyys ovat sosiomateriaalisia, ne ovat sosiomateriaalisen ympäristön ominaisuuksia. Kaikissa ympäristöissä – ei vain tässä esille otetuissa oppimispelin, formaalisen pedagogiikan ja mahdollistavan palvelujärjestelmän yhteydessä – on aina tarjoumia. Tarjoumat ovat olemassa oleva, ontologinen fakta. Ne ovat kompleksisia, kuten osallistuttavuus tarjoumaa tarkasteltaessa edellä tuli esille. Toisin sanoen osallistuttavuus sisältää alatarjoumat avoimuuden ja sekoilun, mukaan tulemisen ja häsläämisen sekä monenkeskisen keskustelun ja siitä vetäytymisen ulottuvuuksineen. Ja lisäksi osallistuttavuus on pedagogisessa kontekstissa yhteydessä seurattavuus ja ratkaistavuus tarjoumiin. Tarjoumat siis ovat itse asiassa tarjoumaryppäitä, joiden rajat ovat ainutkertaisuudessaan häilyviä.
Rajojen häilyvyys merkitsee tarjoumien dynaamisuutta. Ne muuttuvat, kun sosiomateriaalinen konteksti muuttuu. Jos ajatellaan edellä esille nostettuja onnistuttavuutta, osallistuttavuutta ja merkityksellistyvyyttä, niin ne ovat kuvatuissa konteksteissa tietynlaisia (mahdollistavat tai eivät mahdollista jotakin) tarjoumakomplekseja, mutta käytännössä ne ovat tarjouminakin liikkeessä (uudelleen muotoutuvia) sosiomateriaalisen autenttisuutensa mukaisesti sisältäen pysyvyys-muutos -jännitteen (jossakin suhteessa tai skaalassa esimerkiksi osallistuttavuus on pysyvää, mutta se myös elää tilanteiden mukaisesti) sekä pitkäaikaisen ja välittömän historiallisuuden (ks. https://peeii.edublogs.org/2021/03/25/luonto-ja-ulkonaliikkumisrajoitukset-tarjoumina-a-nature-and-movement-restrictions-of-people-as-affordances/).
Tarjoumien pohjalta ja kanssa työskentely edellyttää tarjoumatietoisuutta, tarjoumaosaamista sekä tarjoumatahtoa eli -suuntautumista. Tarjoumatietoisuus viittaa siihen, että ymmärretään todellisuuden inhimillisellä (ja laajemmin orgaanisella, ehkä myös keino/koneälyn) tasolla muodostuvan tarjoumista. Käyttäytymisemme ja toimintamme perustuu olemassa oleviin ja kehkeytymässä oleviin tarjoumiin. Tarjoumatietoisuus tarkoittaa, että olemme tietoisia tarjoumista, vaikka ne käytännössä usein ovat piiloisia (tacit), emme mieti niitä toimiessamme, vaan ne ovat ikään kuin itsestään selviä – tuoli mahdollistaa istumisen, ja niinpä istahdan; kaverin vilkaisu mahdollistaa esimerkiksi sen kysymisen, että olinko epäselvä sanoissani, ja niinpä kysyn. Tarjoumatietoisuus on myös piiloisen pukemista selkeä sanaiseksi ilmaisuksi silloin kuin pystymme siihen sekä silloin, kun arvioimme eksplikoinnin sosiaalisessa tilanteessa tarpeelliseksi.
Tarjoumaosaaminen liittyy tarjoumatietoisuuteen. Erityisesti siinä on kysymyksessä tarjoumien havaitseminen ja huomaaminen sosiomateriaalisissa tilanteissa. Tarjoumaosaaminen on havainnollis-toiminnallista käyttäytymistä, taitoa, joka erottaa sen, mikä on mahdollista ja mikä ei sekä miten akuutisti mahdoton alkaakin mahdollistua ja miten mahdollinen muuntuukin tilannekohtaisesti mahdottomaksi. Tarjoumatahto tai -suuntautuminen liittyy valppauteen elää ja toimia tarjoumien keskellä. Olen puhunut tästä bloggauksessa (https://peeii.edublogs.org/2021/03/25/luonto-ja-ulkonaliikkumisrajoitukset-tarjoumina-a-nature-and-movement-restrictions-of-people-as-affordances/), jossa otan esille responsiivisuuden virittymisenä; toisin sanoen sen liittymisen aavistelevaan tyhjään, tunneavoimuuteen sekä keholliseen valppauteen, jotka ovat tarjoumatahdon keskeisiä elementtejä.
Tarjoumien arkinen ontologisuus tulee mielestäni hienosti esille van Dijkin ja Rietveldin artikkelissa (https://www.frontiersin.org/articles/10.3389/fpsyg.2016.01969/full), josta alla oleva lainaus.
”As an example of the sociomateriality of the landscape of affordances in flux, consider a situation in which one is having a coffee with a friend at a coffee bar. Coffee bars have become part of our human form of life; it is a behavior setting where the “recurrent features” of the coffee bar “both become[…] a resource for, and [are] organized by, customers speaking together” in coffee bars (Laurier, 2008, p. 168). Zooming in to the scale of the skilled individual entering into such a place for a drink, the way the room is furnished, the walls, the tables, the bar, the chairs, the people, turn out to entangle into a rich landscape of affordances in flux that enable and constrain the activities of an individual entering into the behavior setting: the welcoming smile of the waiter offers the affordance of ordering coffee, the friend affords having a conversation, the coffee cup affords grasping, the spoon stirring, the coffee drinking, the biscuit eating and the people to the right afford glancing at. Moreover, somewhere on the horizon of this situation, the 4PM train the person is planning to take back home will afford catching.
Looking at the sociomateriality in flux, we can see how social coordination and materiality are intermingling as affordances show up. As different affordances are coordinated with and responded to in appropriate ways, they change the sociomaterial environment – and thus the landscape of affordances shaping the unfolding situation. For example, during the conversation, the affordances of the words spoken by the friend and the affording coffee are coordinated with and get intertwined: “[T]he very fact of drinking … eases the conversation along. … Alongside this … the movements and objects that accompany drinking become resources in talking together” (Laurier, 2008, p. 178).
Consider how, at a later moment in the ethnographic transcript, a detail like placing a cup (in this case a glass) helps to shape the affordance to leave the coffee bar:
“After this quick sip F makes a charming and classic gesture of having finished with her drink even though the glass is not empty when she puts it back on the table: she pushes it away from her. The glass ending up slightly beyond the can of coke, a visible adjustment to the previous repeated return point of the glass to the table. By her pushing it away, she is establishing it, at this point in the unfolding action, as potentially the last sip from the glass…. F displays in this gesture, that she has noticed that B has finished her coffee and is now making available to B that they are potentially both finished with their drinks.” (Laurier, 2008, p. 175)
By gesturing (“social”) with the glass (“material”) and simultaneously changing the layout of the table (“material”) in subtle ways, a small part of the sociomaterial environment as a whole is reconfigured.4 Doing so, the local landscape of affordances changes for both people situated in it and the affordance to leave can become one shared relevant possibility among others.
Notice that from this perspective on a complex yet everyday situation in flux, as from the perspective on the form of life from afar, again everything is social and everything is material to some degree. Situated here in the landscape, the coffee spoon, the cup, the chairs, intermingle to become “resources in talking together” (Laurier, 2008, p. 178). Their materiality constrains the situation and helps to form a temporary “social synergy” (Marsh, 2015) that engages and constrains the behavior of both persons: “The unit they have formed will be resistant to forces that temporarily perturb the action” (Marsh, 2015, p. 23). Even the affordance to stand up and leave, which is coordinated to in the coffee bar situation by the two skilled talkers, is sociomaterial: both the flow of the conversation, the gesture and the change in table configuration enabled it. One would not manifest much skill in conversing if one were to stand up and leave the conversation halfway an unfinished sentence. The relevance of the possibility to stand up in this particular situation here and now, is neither just related to an embodied ability, nor is it just material or social – it is related to the constitutive entanglement of ability and sociomateriality.”
Tarjoumien sosiomateriaalisuutta voi tarkastella edellä olevan kahvilaesimerkin tavoin arkisina ”pikkutapahtumina”. Tarjoumilla on kuitenkin useita tasoja. Ne ovat kerroksellisia. Jos ajatellaan oppimispelin ja -pelaamisen tarjoumia, ne reaalistuvat pelin visuaalisuudessa, tekstuaalisuudessa/puheellisuudessa ja toiminnallisuudessa suhteessa yksittäiseen pelaajaan ja mahdolliseen pelaajaryhmään tai -yhteisöön. Toisin sanoen kulloinenkin kulttuurihistoriallinen (esimerkiksi pelin genre ja kehittymishistoria) konteksti ”luo” autenttista tarjoumatodellisuutta. Samalla tavalla esimerkiksi edellä käsitellyt pedagogiikan ja palvelujärjestelmän ja itse asiassa minkä tahansa toiminnan kulttuurihistoriallinen konteksti ”rakentaa” uniikkia tarjoumatodellisuutta.
Merkittävä ainutkertaisen tarjoumatodellisuuden rakentaja on tarjoumakontekstin tavoite tai pyrkimys, sen intentionaalisuus (ks. https://peeii.edublogs.org/2021/04/18/intentionaalisuuden-sisalto-the-substance-of-intentionality/). Oppimispelin pyrkimys edesauttaa oppimista ”intentionalisoi” sen tarjoumakvaliteetin – esimerkiksi onnistuttavuudeksi. Jos pelin intentio on toinen, vaikkapa viihtyminen ja huvittelu, sen tarjoumakvaliteetti avautuu toisella tavalla. Vastaavasti, jos opetus- ja oppimisympäristöt ”intentionalisoidaan” esimerkiksi liiketoimintaympäristöksi, niiden tarjoumakvaliteetti muuttuu. Tai, jos julkisen palvelujärjestelmän intentio on julkisten varojen käytön optimointi, sen tarjoumakvaliteetti rakentuu toisella tavalla kuin asiakastarvepohjaisessa intentionaalisuudessa.
Edellä kirjoittamani hahmottuu itselleni selkeänä, mutta samalla aavistan, että tarjoumateoria pitäisi vielä pystyä kiteyttämään ymmärrettävämmin – esimerkiksi kuviona sekä ilmaisemaan, mitä se tarkoittaa erilaisissa konkreettisissa toimintakäytännöissä. Tehtävä tuntuu vaikealta: onko kyse omasta kyvyttömyydestäni vai siitä, että luonnostelemani tarjoumateoria itse asiassa ei ole osuva, validi? Tämä dilemma jää avoimeksi – toivottavasti kuitenkin keskusteltavaksi. Lopuksi sanon vain: elämme kaiken aikaa tarjoumien keskellä ja toimimme niiden pohjalta, ja ne määrittävät koko olemisemme ja tekemisemme ontologian ja epistemologian.