Tunteet tekevät virtuaalisen yhteisön

Ulla Heinosen väitöskirja Sähköinen yhteisöllisyys on piristävä tarina verkkoyhteisöllisyydestä. Sen suuri ansio on toimijoiden ja kokijoiden äänillä puhuminen, jos kohta se ehkä vaikuttaa siihen, että kuvaus syö näkemystä.

Itseäni puhuttelee virtuaaliyhteisön/yhteisöllisyyden tarkastelu tunteiden keskiöstä – yhteenkuuluvuus ja luottamus ytimessä. Tunteiden vielä tarkempi ja syvempi luotaus vaatisi kaiketi marginaalin tutkimista eli niitä ihmisiä, jotka lähes jokapäiväisesti elävät verkossa (ja siis myös ihan vanhanaikaisestikin).

Voisin haastaa verkkoyhteisöllisyyden tunnetekijöiksi vimman ja turhautumisen, kiinnostuksen ja välinpitämättömyyden, voiman ja saamattomuuden sekä narsistisen itseyden ja hajoamisen jännitteet. Ja muita kokemuksillisia tunnetiloja voisivat olla levottomuuden ja levollisuuden, pidättyvyyden ja välittömyyden, poissaolon ja läsnäolon, piittaamattomuuden ja herkkyyden, hukassaolon ja intuitiivisuuden, riippuvuuden ja mielenkiinnon sekä kuormittumisen ja tasapainon ulottuvuudet. Ja juuri niiden takia virtuaalinen yhteisöllisyys virtailee tihentymisen ja ohentumisen sekä osittaisuuden ja väliaikaisuuden tiloissa.

Vaikka tunteet ovat väikkärissä hienosti esillä, niin ajattelen, että pitäisikö niitä tarkastella myös ja nimenomaan virtuaalisuuden erityispiirteen – välittyneisyyden kautta (teknologinen, sosiaalinen ja mentaalis-emotionaalinen välittyneisyys). Verkossa tunteet vaikuttavat ilman välitöntä sosiaalista tunnekontrollia, ja siksi henkilökohtaisilla tunteilla (jotka tulevat väikkärissä hyvin esille) on niin keskeinen merkitys verkkoyhteisöllisyydessä.

Erityisesti ilahduin väikkärin oivalluksesta/havainnosta, että virtuaalisiin yhteisöihin ei synnytä, vaan niihin liitytään. Tällä havainnolla on varmasti suuri vaikutus virtuaaliseen yhteisöön osallistumisen ymmärtämiseen: virtuaalinen osallistuminen on aina enemmän tai vähemmän tietoinen teko.

Toinen ilahdus liittyi verkkotilan ja -paikan pohdintaan virtuaaliyhteisössä/yhteisöllisyydessä. Voisiko oma verkko-oppimistilan tuumailuni osua tähän: verkko-oppimistilaa täytyy hakea tarkastelemalla käytettäviä teknologioita, virtuaalisuuden luonnetta, työstettäviä/toteutuvia sisältöjä sekä osallistuvia ihmisiä.

Yhteisön muodostuminen on myös tärkeä väikkärin teema. Heinonen tarkastelee sitä tunnistamisen, tutustumisen ja ystävyyden, yhteisten asioiden (avun ja tuen), kiintymisen ja sitoutumisen jatkumossa. Oma hahmotukseni etenee reaktiivisen ja tutuksitulemisen yhteyden kautta erilliskontakteissa elävien ja sukulaisielujen löytämisen yhteyteen ja edelleen yksilöiden mielikuvalliseen “kaikkialliseen” yhteyteen päätyen lopulta (parhaimmillaan) yhteiseen, koettavaan ja todelliseen virtuaaliseen tilaan (jota ei mietitä, vaan joka vaan on) ja läsnäoloon.

Töihin!

Aloitin tänään niin sanotusti työnteon.  Tuntuu siltä, että joka kesä aloittaminen on ensistä vaikeampaa.  Vaikka yritinkin päästä ennen kaikkea siihen, mitä jo lomalaitumilla tuli viritettyä.  Eli verkko-oppimistilan hahmottamista. Aihe tekeytyy vieläkin, mutta julkistettakoon tässä koossa olevat peruselementit.

Verkko-oppimistilaa määrittävät teknologia, virtuaalisuus,  työskentelyn sisältö ja osallistuvat ihmiset. Eli toteutuessaan verkko-oppimistila on jonkinoloinen ja -tuntuinen po. määreiden mukaisesti.  Ja jos halutaan tietoisesti suunnitella/rakentaa verkko-oppimistilaa, niin ko. 4 tekijän kautta voidaan antaa sille ilmettä ja luonnetta.