Yksilöllistäminen, henkilökohtaistaminen ja kyborgisointi/Individualization, Personalization and Cyborgization

Pedagogiikka ja didaktiikka ovat termejä, joilla on kuvattu koulutus- ja opetustoiminnan luonnetta ja sisältöä.  Molemmat ovat juuriltaan dualistisia käsitteitä, joihin sisältyy kasvattajan/pedagogin/opettajan erottaminen  kasvavasta/opiskelijasta/oppijasta.  Nykyaikana voidaan kysyä,  ovatko kyseiset käsitteet enää relevantteja kuvaamaan muuttuvia oppimisolosuhteita ja –ympäristöjä.

Perinteisesti pedagogiikka on liitetty yleiseen ja kokonaisvaltaiseen orientaatioon kasvattaa, opettaa ja tukea oppimista.  Didaktiikka (opetusoppi) taas on liittynyt konkreettisiin menetelmiin opettaa ja tukea kehittymistä ja oppimista.

Pedagogiikalla on viitattu mm. varhaiskasvatukseen, koulukasvatukseen ja aikuiskasvatukseen.  Sen avulla on myös tarkasteltu institutionaalista ja formaalia  koulutusta. Pedagogiikalla voidaan tarkoittaa myös erilaisia kasvatusaatteita ja –käytäntöjä kuten steiner- ja montessoripedagogiikkaa. Didaktiikka on kytketty ennen kaikkea oppiaineisiin kuten kieli- ja matematiikkadidaktiikkaan tai historian didaktiikkaan.  Myös aatteellisilla pedagogisilla virtauksilla on omat spesifit didaktiikkansa.

Pedagogiikka ja didaktiikka liittyvät käytännössä ennen kaikkea  lineaariseen (temponormatiiviseen, ks. Moravec) aikakäsitykseen sekä tayloristiseen koulutustuotantoon. Kun ymmärrämme oppimistodellisuutemme pisteellisen, syklisen ja kerroksellisen  ajan kokonaisuuteen ja paremminkin inhimilliseen kasvuun ja ammatilliseen osaamiseen kuin opetus- ja koulutustuotantoon liittyvänä paikkana, voi olla perusteltua  luopua  perinnetaakan täyttämistä pedagogiikan ja didaktiikan käsitteistä?

Nykyajan ja tulevaisuuden kasvatuksen ja oppimisen olennaisia kysymyksiä ovat

–       miten pystymme ”virallisesti” hyväksymään oppimisen ja osaamisen kehittymisen ilman muodollista koulutusta ja kasvatusta,

–       miten osaamme tukea luonnollista, autenttisissa oppimis- ja työympäristöissä tapahtuvaa inhimillistä kasvua, osaamisen kehittymistä sekä oppimista,

–       millaisia fyysis-virtuaalis-sosiaalisia tiloja edellä mainittuja asioita varten tarvitaan?

Vastausten hakeminen edellä esitettyihin kysymyksiin aloitetaan tässä kolmen ilmiön ja toimintatavan esiin nostamisella.  Ne ovat yksilöllistäminen, henkilökohtaistaminen ja kyborgisoiminen, ja väitän, että juuri ne osuvat nykyajan kasvatuksen ja koulutuksen ytimeen.

Yksilöllistäminen  viittaa yksilöiden tekoihin ja valintoihin.  Tärkein yksilöllistämistoiminta on opettajan (tai kasvattajan, asiantuntijan tai vertaisen) aktiviteetti , joka tuottaa oppimisympäristöä, oppimisvuorovaikutusta ja oppimissisältöä. Opettaja tms. voi myös tarkoituksellisesti jollakin perusteella yksilöllistää jotakin opittavaa jollekin toiselle ihmiselle.   Olennaista yksilöllistämisessä kuitenkin on, että oppija itse voi valita mitä, miten ja milloin haluaa (saada, oppia jne.).   Yksilölliset oppimis- ja opetusympäristöt (vaikka esim. blogit) ovat yksilöllistämispaikkoja.  Yksilöllistämisessä kaikki vastuu  on yksilöillä itsellään, ja pedagogis-didaktisessa mielessä keskeistä on luottamus kasvuun, kehitykseen ja oppimiseen sellaisenaan.

Henkilökohtaistaminen on kahden- tai monenkeskinen vuorovaikutus- ja neuvotteluprosessi.  Henkilökohtaistamisen keskiössä  on osaaminen.  Prosessin sisältöjä ovat se, mitä jo osataan ja mitä ei (vielä) sekä se, mitä halutaan oppia ja millä tavalla.  Osaaminen ei tarkoita vain ammatillista, vaan myös inhimillistä osaamista kuten tunteiden tiedostamista ja käyttöä, vuorovaikutus-, yhteistyö- ja johtamistaitoja sekä ajattelu- ja metakognitiotaitoja. Henkilökohtaistamisessa vastuu on yhteisessä prosessissa ja kaikilla osallistujilla. Pedagogis-didaktisessa mielessä henkilökohtaistaminen tarkoittaa vuorovaikutus- ja dialogitilojen organisointia ja ylläpitämistä.

Kyborgisoiminen liittyy siihen, että ihmiset ovat yhä enemmän ja enemmän erilaisten mobiilien välineiden ja virtuaalistettujen fyysisten entiteettien sekä aitojen virtuaalisten tapahtumien kautta samanaikaisesti yhtenäisiä fyysis-virtuaalis-sosiaalisia olentoja. Tämä merkitsee ihmisen kehollisen ykseyden sosiaalistumista ja globalisoitumista.  Kyborgilla on aiemmin tarkoitettu ihmisen biologis-psykologis-teknistä yhdentymistä, mutta tässä yhteydessä kyborgisoitumisella viitataan fyysis-virtuaalis-sosiaaliseen yhdentymiseen.

Kyborgisoimisessa on kyse fyysis-virtuaalis-sosiaalisessa todellisuudessa tapahtuvasta kasvusta, kehittymisestä ja oppimisesta.  Pedagogis-didaktisessa mielessä  kybergisoimisessa tuetaan ihmisten fyysis-virtuaalis-sosiaalista osallistumista sekä siihen liittyvien taitojen oppimista ja käyttämistä,  tuotetaan fyysis-virtuaalis-sosiaalisia ympäristöjä ja sisältöjä sekä kehitetään viimeksi mainituissa tarvittavia välineitä. Kybergisoimisessa on olennaista ymmärtää ja käyttää tietämisen ja toiminnan sekä niihin liittyvien teknologioiden algoritmeja – sekä konkreettisesti että metaforisesti.

***

A pedagogy and a didactics have been terms for describing the character and contents of education and teaching activities.  The background  of both therms is dualistic in the meaning that an educator/a pedagog/a teacher/ and a growing human/a student/a learner are differentiated from each other.  It has to be asked  are these concepts  relevant any more in modern and especially in future learning environments, in which the role of a school is (has to be) changed.

Traditionally the pedagogy has been connected  with general  and overall orientation to educate, to teach and to support learning .   The didactics has been combined with  concrete methods to teach and to  assist development and learning.  The pedagogy is the term used in kindergarten education,  in school education and in adult education.  Also some specific educational orientations have been called pedagogies, e.g. Steiner pedagogy and  Montessory pedagogy. The didactics has first and foremost been  the term for methodology of teaching subjects, e.g. language didactics, math didactics and history didactics.  Also the pedagogical orientations  have had their own didactics.

Pedagogy and  didactics are concepts for a linear (temponormative, see Moravec) time conception and for a tayloristic factory-like  schooling production.  When learning environments are understood more as places for pointillist, cyclical and overlapping time realities and for human growth and competence development, it can be arguable to give up the traditional concepts of pedagogy and didactics?

The essential questions for existent and future  education and learning are

–       how can we accept ”officially”  the learning and development of competences without formal instruction and schooling,

–       how can we support human growth, competence development and learning taken place in natural and authentic  learning and work environments,

–       what kind of physical-virtual-social spaces are needed for the two before mentioned issues?

The search for answers of the three questions stated above is here started by putting forward  the concepts of individualization, personalization and cyborgization.

The individualization refers to acts and choices  of individuals.  The most importand activities of individualization are the behavious of a teacher (or an educator, an expert or a peer), which produce learning environments, interactions and contents for others.  The teacher etc.  can also purposefully on some basis  individualize something to learn for a certain person.   The fundamental thing in individualization however is that a learner can by her/himself choose  what, how and when  she/he needs (to do).

For instance individual learning and teaching environments (e.g. blogs) are places for individualization.  All the responsibility in individualization  is based on individuals themselves.  From pedagogical-didactic point of view  the focus is in trust in human growth, development and learning by itself.

The personalization is a two-fold or a multiple interaction and negotiation process.  In the middle of  personalization  there are competences.   The contents of personalization are the earlier  acquired competences, the ones, which do not (yet) exist and the competences to be learned and the ways how to do it.  The competence does not mean only vocational skills but also  human capasities such as knowing and using of emotions, interaction, collaboration and leadership skills, and thinking and metacognitive qualifications.

The responsibility in personalization is in shared process and in all participants. From pedagogical-didactic perspective  the personalization means organizing and maintaining places and forums for interactions and dialogues.

The cyborgization is connected with a phenomenon that people are more and more  physical-virtual-social beings using mobile tools ,  virtual objects, places and events, and physical social encounters and living at the same time in the middle of them.  This means that human bodily unity and identity has become social and global.  Earlier a cyborg was meant  the combination of biological, psychological and technological elements, but in this writing and conception  the cyborgization is meant the unifying  of physical, virtual and social elements  in human existence and activity.

The cyborgization also means human growth, development and learning taken place in physical-virtual-social realities. In pedagogical and didactic sense cyborgization is supporting  of physical-virtual-social participation  and participation skills of people, producing of those participation realms, and developing of  tools and procedures  for this participation.  In cyborgization  it is essential  to understand and use  algorithms of knowing and acting, and the technologies included in them – both concretely and metaphoricly.

Orhan Pamuk: Valkoinen linna/White Castle

Valkoinen linna on tarina kahden ihmisen toteutumisesta toisissaan tunnistaen kuitenkin alkuperänsä. Lisäksi tarinassa on kolmansien kuvauksia kahdesta (yhdestä) alkuperäisestä. Pamukin romaani  on sukulainen Austerin ihmisten moninkertaisuudelle. Valkoinen linna on erinomainen kertomus ja kuva ihmisten sosiaalisesta rakentumisesta.

***

White Castle is a story about two people growing and becoming real in each other, still recognizing their origin. Besides, there are  descriptions of third persons about the two original  in Pamuk´s  novel.  The story is a relative to multiplicity of people in Auster´s books. White castle is an excellent example of social construction of humans.

Ammatillinen verkkopedagogiikka/Vocational net-pedagogy

Ammatillinen verkkopedagogiikka -julkaisu alka olla painokunnossa. Pitäisi ilmestyä kesäkuun loppuun mennessä. Kerron sitten, mistä löytyy.

Ammatillinen verkkopedagogiikka kasvaa perustasta, jonka muodostavat kehollisuus, vuorovaikutus ja verkostot, sekä kontekstista, jota määrittävät taidot, osaaminen ja työ. Ammatillisessa verkkopedagogiikassa on kyse multimediaa tuottavasta ja käyttävästä opetuksesta, toiminnallisuutta ruokkivasta ohjauksesta ja vertaistyöskentelystä sosiaalisessa mediassa.

Tulevaisuuteen suuntautuvan ammatillisen verkkopedagogiikan oivaltaminen edellyttää kehollisuuden laajennettua ymmärtämistä ja käyttöä. Olemme ruumiillisesti fyysis-sosiaalis-virtuaalisia ja globaalisti levittäytyneitä.

***

A vocational net-pedagogy publication begins to be ready for printing. It should be available in the end of June. I´ll tell then where to get it  – in finnish 🙁 .

The vocational net-pedagogy evolves  from the basics, which consists of bodily being, interaction and networking, and from the context, which is defined by skills, competence and labour. The vocational net-pedagogy means teaching, which produces and uses multi-media, guidance counseling, which nourishes  and supports actions and activities of learners, and peer working taken place in social media.

A realization of the future-oriented vocational net-pedagogy requires enlarged understanding and usage of  a human bodily being.  We are today bodily physical-social-virtual beings spread out globally.

Päivän ja yön talo/House of Day, House of Night

Sain juuri luettua loppuun Olga Tokarczukin kirjan Päivän talo, yön talo.  Teos kulkee fragmenteissa, mutta ne kuitenkin kytkeytyvät toisiinsa ikäänkuin välähdysten sarjana; tykkään.

Tokarczuk puhuu läheisesti toisaalta ihmisen arjen tavallisista asioista ja mielen liikkeistä. Toisaalta hän loihtii esiin maallista ja uskonnollista mystiikkaa.  Molemmat – arki ja mystiikka – kuitenkin sulautuvat juonikkaasti toisiinsa siten, että tekstiä on kiintoisaa ja viihtyvää lukea.

Kirjassa on useita kohtauksia ja lauseita, joissa on paljon informaalia opittavaa kaikille meille, opettajillekin. Tässä pari näytettä:

– ” Sanoin Martalle, että meillä kaikilla on kaksi taloa: toinen konkreettinen, aikaan ja paikkaan sidottu ja toinen ääretön, osoitteeton, arkkitehtonisten piirustusten ulottumattomissa. Ja että elämme molemmissa yhtä aikaa.”

– “Ympärillemme syntynyt, itsestään kylväytynyt  vaikeneminen kasvoi joka suuntaan ja vei meiltä ahnaasti kaiken tilan.  Ei ollut mitä hengittää.  Mitä pitempään vaikenimme, sitä vaikeampi oli enää sanoa mitään, sitä etäisemmiltä ja vähäpätöisemmiltä kaikki puheenaiheet tuntuivat.”

***

I just finished the novel ” House of Day, House of Night” of Olga Tokarczuk. The work proceeds in fragments, but they still are connected with each other  like a set of flashing lights; I fancy!

Tokarczuk speaks intimately about ordinary everyday issues and mindsets of people. She also conjures in front of you both secular and sacral mystics.  They both – everyday life and mystics – however are melted trickily together so that it´s interesting  and entertaining to read the text.

There are many scenes and sentences in the book, which include informal learning  to all of us, to teachers, too. Here´re two samples:

– “I said to Marta that we all have two houses, the one, which is connected with time and place, and the other for eternity, which has no address and architectural drawings and shapes. And we live simultaneously in both of them.”

– “The self-planted silencing born around us spread out to every directions, and took greedily  all space from us. There was nothing to breath.  The longer we ware silent, the harder it was to say anything.  All topics to speak ware felt  distant and insignificant for us.”

Tuuliopatiolla: luottamus ja kontrolli/In Tuulio patio: trust and control

Olen aloittamassa toista työvuotta päätoimisena opettajankouluttajana. Koko tämän ajan vahvimpina omaa työtäni suuntaavina ja problematisoivina käsitteinä ja konteksteina ovat olleet luottamus ja kontrolli.  Se, kumman valitsee, suuntaa vääjäämättömästi tekemistä ja ymmärtämistä. Mielestäni luottamus ja kontrolli ovat toisensa poissulkevia; ei siis ole olemassa “luottamuskontrollia” eikä “kontrolliluottamusta” pedagogisessa mielessä!

***

I am starting the second year as a full-time vocational teacher educator. During the ongoing year one of the most influential  issue and problem for me has been the pair of concepts (and contexts) of trust and  control.  The one you choose as a leading energy for your teachership orientates unassailably your activity and understanding.  I believe that they – trust and control – block each other; there is no trust and control at the same time  in a pedagogical sense.

Tuuliopatiolla: informaali ja formaali/In Tuulio patio: informal and formal

Kriittinen suhtautuminen koulutusinstituutioissa tapahtuvaan opetukseen on laajentanut käsitystä oppimisen ja opetuksen alasta.  Nykyään puhutaankin paljon informaalista eli arkioppimisesta (ja opetuksesta) formaalin eli virallisen oppimisen ja opetuksen rinnalla.  Niiden välissä (?) on non-formaali eli epävirallinen oppiminen ja opetus. Informaalia oppimista ja opetusta tapahtuu ennen kaikkea työssä ja työpaikoilla. Koulu on formaalin oppimisen ja opetuksen paikka. Non-formaalia oppimista ja opetusta “tehdään” erilaisissa virallisen koulutusjärjestelmän ulkpuolisissa organisaatioissa ja yhteisöissä.

Työssä oppiminen on erityisesti tullut esille ammatillisessa koulutuksessa, mutta nykyisin  työelämäyhteyksien ja -yhteistyön nimissä se on läsnä myös tiedekorkeakouluissa.  Työssä oppiminen asettuu kolminaisuuteen asiantuntijakeskeinen oppiminen, työssä oppiminen ja elämässä oppiminen.  Aihetta on tutkittu australialaisessa VET (vocational education and training) kehittämistyössä.

***

Critical approaches to instruction implemented in educational institutes have broaden the scope of teaching and learning. Many speak nowadays about informal learning (and teaching) together with and separate of traditional formal learning and teaching.  Between them (?) there is non-formal learning and instruction.

Informal learning takes place mainly in work and workplaces, and of course it is present everywhere. Schools are places for formal learning and teaching. Non-formal activities are carried out in organisations and communities outside official education system.

A work based learning has been especially emphasized in vocational education, but in these times it is also taking it´s role  in science universities.  The work based learning is interestingly an element in expert centred, work based and life based learning continuum developed in australian VET research.

Tuuliopatiolla: tieto, uskomus ja intuitio/In Tuulio patio: knowledge, belief and intuition

Opetus liitetään tavallisesti tietoon. Puhutaan siitä, mitä tieto on ja mikä esimerkksi on sen suhde  uskomuksiin ja intuitioihin.  Aktiivinen tieto on tietämistä, ja silloin on kyse tekemisestä.  Tietäminen tekemisenä taas liittyy havaitsemisen-tietämisen-tekemisen kokonaisuuteen. Uskomuksiin ja intuitioihin kytkeytyvät tunteet ja emotionaalisuus. Opetamme tietoa, uskomuksia ja intuitioita niiden itsensä avulla.

***

Usually instruction is connected  with knowledge.  It can be asked  what is knowledge and how it is related with beliefs and intuitions.  The active knowledge is knowing, and as a matter of fact it means doing. The knowing as doing (making?) is an element of the entity of perceiving-knowing-acting. Beliefs and intuitions are coupled with feelings and emotionality, and in an ordinary life  they are experientially more  real than knowledge and facts. We teach knowledge, beliefs and intuitions using they themselves in it.

Tuuliopatiolla: opetus ja oppiminen/In Tuulio patio: teaching and learning

Ammatillisen opettajakoulutuksen kasvatustieteellisissä perusopinnoissa tarkastellaan keskeisiä käsitteitä mm. Tightin kirjan perusteella. Hakeakseni henkilökohtaista kosketusta aiheeseen, piirtelin Tuulion rantapatiolla käsiteryppäitä, jotka tuntuivat merkityksellisiltä.

Kun puhutaan opetuksesta olennainen triadi on kasvatus-opetus-ohjaus. Kasvatus kytkee opetustapahtuman yleiseen yksilölliseen ja yhteisölliseen kasvuun.  Opetus on tavoitteellisesti orientoitunutta tekemistä, joka kohdistuu (pitäisi kohdistua)  toisten ihmisten oppimiseen. Ohjauksessa painotetaan oppijoista tekeytyvän oppimisen tukemista.

Opetuksella tavoitellaan oppimista, mutta tavallaan oppiminen kuitenkin on opetuksesta riippumaton tapahtuma. Kasvatus-opetus-ohjaus -triadin rinnalla onkin tärkeää tarkastella  kasvun, kehityksen ja oppimisen kolminaisuutta. Kasvu on jotakin luonnonvoimaista, “evolutiivista” ja kaikkiallista, johon voi vahvistaen tai ehkäisten osallistua.  Kehitys on kasvuun verrattuna fokusoituneempaa sekä tilanteisiin ja ympäristöihin sitoutuneempaa. Kasvun ja kehityksen (vaiheiden) rajat ovat kuitenkin häilyviä ja vaikeasti määriteltäviä. Oppiminen on aina läsnä ja se on hyvin konkreettista, vaikka sitä onkin vaikea “juuri sillä hetkellä”   nimetä. Oppinen on samanaikaisesti yksilöllistä, sosiaalista ja verkostollista.

***

In basic studies in pedagogy of vocational teacher education in Haaga-Helia key concepts are examined e.g.  using Tight´s book.  To get a personal  touch into these concepts I sat in Tuulio patio and drew concept figures, which seemed  meaningful for me.

When speaking about instruction a basic triad is  education-teaching-guidance counseling. Education connects teaching events in general growth of individuals, groups and networks.  Teaching is goal-oriented activity targeted in learning of others.  In guidance counseling the emphasis is in supporting of independent and emergent learning of learners.

Aims of instruction are (or should be) in learning, but at he same time the learning itself is an autonomous phenomenon and separate  of certain teaching endeavors.  Alongside  the education-teaching-guidance counseling triad it is also important to explore  concepts of growth, development and learning. Growth is something “evolutionary” and overall, which still can be cherished by people. Compared  with growth development is more focused and contextual. Boundaries of growth and development (phases) are of course lively and difficult to define. Learning is an event always present, and it is also very concrete although it is often hard to name it as something.  The learning is simultaneously individual, social and network-like.