Olen viime päivinä ollut hyvin vaikuttunut Iton ym. julkaisusta, jossa mennään amerikkalaisten lasten ja nuorten verkkoelämään. Mielestäni teos antaa ajattelemisen aihetta laajemminkin verkkoelämän ja -toiminnan ymmärtämiselle. Aluksi jäsennys, jolla hain itselleni kokonaistajua jutusta.

 

Ja sitten referoivaa ja tulkitsevaa tekstiäni.

 

 

Osallistumisgenret  (Genres of participation)

Osallistumisgenrejä ovat kaverilähtöinen osallistuminen  (friendship-driven participation) sekä kiinnostuslähtöinen osallistuminen (interest-driven participation).  Olennaista on tajuta, että kyseessä on osallistuminen,  ei niinkään sisäistäminen tai kuluttaminen.  Genre taas viittaa erilaisten inhimillisten tekijöiden tulkinnallisiin ulottuvuuksiin, ei rakenteisiin tai ulkoisiin muotoutumisprosesseihin.  Oppiminen on tärkeää ymmärtää “liikkeinä” osallistumisgenreissä, ei transfereina sisällön ja/tai taidon sisäistämisessä.

Kaverilähtöinen osallistuminen perustuu hengailuun  ja statuspäivittelyyn sekä kuulumiseen  johonkin paikalliseen  (koulu, alue tai vastaava) vertaisverkostoon.  Kyse on taidoista tehdä omia profiileja,  näyttää  vertaisverkostaja toisille sekä suhteitten tärkeyden ja merkitsyyden näkyväksitekemisestä.  Profiilit rakennetaan suosittuuden ja “cooleuden” mukaisesti. Kaveriverkostoihin osallistumisessa kehitetään uusia viestinnän muotoja ja taitoja kuten koostettujen satunnaisuuksien (composed casualness) ymmärtämistä ja tuottamista.  Kaveriverkostoissa nuoret kaveruuteen, suosioon ja romanttisiin suhteisiin liittyen  oppivat sosiaalisia normeja ja odotuksia kavereittensa mielipiteitä ja arvoja testaamalla.  Facebook lienee on tunnetuin verkkoympäristö kaverilähtöiselle osallistumiselle.

Kiinnostuslähtöinen osallistuminen  tapahtuu usein hajautuneissa ja erikoistuneissa tieto- ja taitoverkostoissa.  Profiilien rakentaminen tapahtuu niissä friikkiysarvostuksen (osaamisen) perusteella. Kiinnostusverkostoissa nuoret jatkavat uusien medialukutaitojen ja ilmaisujen testausta ja kehittelyä.  Usein on kyseessä myös poissulkevien medialukutaitojen tuottamisesta kuten friikkisanastoista.  Kiinnostuslähtöistä osallistumista tapahtuu kaikenlaisissa online ympäristöissä,  mutta niihin luodaan myös – koko ajan – uusia omia paikkoja ja välineitä.

 

 

Osallistumisverkostot (Networked Publics)

 

Osallistumisverkostot liittyvät aktiiviseen osallistumiseen hajautuneisiin sosiaalisiin verkostoihin kulttuurin ja tiedon tuottamisessa ja kierrättämisessä. Kyse ei ole kuulijakunnista tai yleisöistä, jotka käyttävät medioita ja niiden sisältöjä.

Osallistumisverkostot tarjoavat viitekehyksen ymmärtää ja tutkia erilaisia osallistumismuotoja uudessa mediassa tavalla, joka ankkuroituu tätä osallistumista rakenteistaviin laajempiin sosiaalisiin suhteisiin. Osallistumisverkostoihin osallistuminen kutoutuu sosiaalisten, teknologisten ja kulttuuristen ehtojen ekologiaan.

Osallistumisverkostot mahdollistavat nuorille suhteellisen autonomisuuden tilan, jossa he voivat sitoutua oppimiseen ja maineen muodostamiseen keskinäisen ja vastavuoroisen vertaisuuden kontekstissa, ja jossa he ovat opettajien, vanhempien ja muiden aikuisten auktoriteetin ja kontrollin ulkopuolella.

Kasvattajien ja poliitikkojen olisi hyvä ymmärtää, että osallistuminen digitaalisella aikakaudella merkitsee enemmän kuin kykyä päästä sisälle “vakavaan” verkkoinformaatioon ja –kulttuuriin. Kyse on myös ja ennen kaikkea kyvystä sosiaalisiin ja uuttaluoviin verkkotoimintoihin. Tarvitaan kulttuurista muutosta; avoimuutta kokeilemiseen ja sosiaaliseen tutkimiseen, mikä ei yleisesti ottaen ole (vielä) luonteenomasta koulutukselle ja muille formaaleille instituutioille.

 

 

Vertaisoppiminen (Peer-Based Learning)

 

Informaalit vertaisvuorovaikutuksen tilat ovat mahdollisuuksia oppimiseen.  Ne ovat ympäristöjä, joissa aikuisilla ei ole valtaa, vaikka he voivatkin olla niissä mukana. Vertaisvuorovaikutustilat ovat keskeinen paikka kehittää persoonallisen identiteetin tajua sosiaalisena olentona.  Nuoret osallistuvat niissä alituiseen kamppailuun saadakseen itsenäisyyttä ja henkilökohtaisen kyvykkyyden tajua sekä kehittääkseen statusta ja mainetta vertaisten joukossa. Aikuisilla samankaltaisia prosesseja tapahtuu mm. työpaikoilla.

 

 

Uusi medialukutaito (New Media Literacy)

 

Uudessa medialukutaidossa on kyse sarjoista standardeja, jotka ovat alituisessa muutoksessa sosiaalisen aktiivisuuden ja keskustelun kautta.  Kyse on tulkinnallisesta joustavuudesta (interpretative flexibility), jossa arvot, normit ja lukutaito ovat erityisen mukautuvia. Uusi medialukutaito liittyy tekniseen osaamiseen, pelilliseen ja medialliseen osallistumiseen ja viestintään, joihin kytkeytyvät omat kulttuuriset ja sosiaaliset kompetenssit.  Medialukutaito strukturoituu päivittäisen osallistumisen käytäntöjen sekä erilaisissa verkostojulkisuuksissa olevien statusten perusteella.

 

 

Hengailu (Hanging Out)

 

Hengailu tapahtuu kaveriverkostoissa ja sen motivaationa on olla yhteyksissä; kokoontua ja olla yhdessä.  Hengailun tekoja ovat jakaminen (kuvat, musiikki jne.), viestiminen (statuspäivitykset, tilaviestit jne.), linkittäminen ja välittäminen eteenpäin. Nämä käytännöt synnyttävät tukevaa ja tuottavaa oppimista. Käytäntöinä kyse on arjen järjestelyihin liittyvästä puuhailemisesta, taustakanavatoiminnasta sekä multitaskauksesta (monikerroksisesta toiminnasta). Hengailu liittyy kaveriverkostoihin ja sen paikkoja ovat FB, MySpace tms.

 

 

Sekoilu kokeilevassa ja tutkailevassa mielessä (Messing Around)

 

Sekoilu merkitsee hengailua sitoutuvamman osallistumisen alkua.  Käytännössä kyse on

–       ympärilleen katselemisesta hakukoneiden tms. avulla – tavallaan sattumanvaraisesta hakemisesta,

–       kokeiluista ja pelailuista – kuvien otto, editointi ja julkaiseminen tms.

–       ajan ja paikan löytämisestä paneutuvammalle toiminnalle – sekä fyysisessä että älyllis-emotionaalisessa mielessä.

 

 

Friikkailu (Geeking Out)

 

Friikkailussa sitoudutaan intensiivisesti mediaan ja teknologiaan. Usein kyse on jostakin erityisestä mediasta ja/tai teknologiasta sekä niiden käytöstä ja kehittämisestä, esimerkiksi videotuotannosta ja avoimen lähdekoodin piirissä tapahtuvasta kehittämisestä. Asiantuntemus on keskeistä friikkailussa.  Friikkailussa opitaan navigoimaan tiedon ja käytäntöjen suppeille piireille tarkoitetuissa verkkoympäristöissä ja sitä arvostetaan. Erityisesti on kyse aktiivisesta osallistumisesta friikkiyhteisöihin.

Sekä sekoilussa että friikkailussa on keskeistä sääntöjen ja normien jatkuva uudelleenkirjoittaminen.  Sekoilevassa kokeilemisessa se liittyy usein aikuisten pitämiseen verkostojen ulkopuolella kun  taas friikkailussa sillä ylläpidetään tiukkoja mukaanpääsyn avaimia ja portteja.

 

Kirja kuvittaa edellä referoitua kaveritoiminnassa, intiimiyskonteksteissa, perheiden parissa, pelaamiskonteksteissa, luovan tuotannon ja työn tekemisen erilaisissa tilanteissa. Etnografisen tutkimuksen tuottamat esimerkit avaavat kuvattua käsitteellistä horisonttia erinomaisesti. Kannattaa lukea.

Julkaisussa annetaan myös hyviä viitteitä aikuisten osallistumiselle ja pedagogiikalle.

Aikuisten ei kannata tunkeutua kaveriverkostoihin, he eivät ole tervetulleita. Tärkeää kuitenkin on, että aikuiset mahdollistavat ko. verkostoissa toimimista ja monitoroivat eli ovat tietoisia ja ymmärtävät, mitä niissä tapahtuu. Siis eivät kontrolloi ja yritä käyttää valtaa.  Aikuisten on myös syytä tietää, että nuoren verkkoverkostot eivät ole sen vaarallisempia ympäristöjä kuin offlineympäristötkään. Liika huolissaanolo kertoo vain siitä, että aikuiset eivät tiedä, eivätkä ymmärrä, mitä lasten ja nuorten verkkoverkostoissa tapahtuu.

Aikuisten osallistumisessa lasten ja nuorten osallistumisverkostoihin  on perustavan keskeistä keskinäinen kunnioitus ja vastavuoroisuus, joissa (lasten ja) nuorten asiantuntemus, itsenäisyys ja aloitteellisisuus on arvostettua. Aikuisten pitäisi tajuta, mistä nuorisolähtöisessa bottom-up sosiaalisessa energiassa, vertaisvastavuoroisuusetiikassa ja yhteisöllisessä mukaankuulumisen tunteessa  on kyse – ja vasta sitten yrittää mennä aktiivisesti mukaan (ja tietysti myös auktoriteettisessa vallankäytössään kompuroiden ja siitä poisoppien).

Kiinnostusverkostoissa aikuisilla on paikka kokeneempina vertaisina. Aikuisilla voi olla tärkeä rooli johtajuudessa ja roolimalleina, kun aikuiset osallistuvat intohimoisina harrastajina ja luojina – eivät opettajina, vanhempina tai muina valta-auktoriteetteina.

Kirjan tekijät päättävät julkaisunsa kolmeen tärkeään kysymykseen:

1)   Mitä merkitsisi ajatella julkista koulutusta ja kasvatusta hajautuneitten ihmis- ja instituutioverkostojen vastuullisuutena (ei vain koulujen)?

2)   Mitä merkitsisi ajatella kasvatusta ja opetusta prosessina ohjata lasten ja nuorten osallistumista julkiseen elämään yleensä, joka sisältää sosiaalisen, viihteellisen ja kansalaisuuten liittyvän sitoutumisen (ei vain valmistamisena työhön ja uraan)?

3)   Mitä merkitsisi ajatella sijoittamista laaja-alaisiin julkisuuskokonaisuuksiin, jotka ovat laajempia kuin perinteiset koulutus- ja kansalaisuusinstituutiot?