What would you emphasize or think is important …
1) in setting goals for learning something?
2) in warming up and motivating the commitment in learning processes and concrete activities to learn?
3) in choosing proper methods for learning some knowledge, skills, orientations and competences?
4) in giving feedback and affording assessment contexts and procedures for learning?
Metaosaamisia
Viime viikolla (43) vierailimme opettajaopiskelijoiden kanssa Porvookampuksella. Mielenkiintoinen ja antava käynti – esimerkki siirtymästä/siirtymisestä koulutustehtaasta oppimisympäristöön. Kampusesittelijän puheet metaosaamisista olivat alku niiden yleisemmälle miettimiselle. Ja niin kuin usein tapahtuu sama teema (metakompetenssit) tuli esille (tai aloin nähdä sen) myös muissa yhteyksissä. Andrew J. Cerniglian blogiviestin saattoi tulkita myös metaosaamispuheeksi. Ja myös John Moravec Education Futuressa nosti esille kirjan, jossa käsiteltiin metakompetensseja. Nämä kaikki liittyvät liittyvät omiin metaosaamismietteisiini, jotka tavallaan täydentävät metakompetenssikirjon. Omat ideani saivat alkunsa Demoksen raportista.
Porvookampuksella metaosaamisiksi (ammatillisten osaamisten rinnalle) määritellään
– projektiosaaminen,
– tutkimus- ja kehittämisosaaminen,
– valmennusosaaminen ja
– luova ongelmanratkaisuosaaminen ja innovointi.
Andrew J. Cerniglian blogikirjoituksen (ja laajemmin Cynefin ajattelun) viestinä metakompetenssinäkemykseen on se, että yleinen osaaminen liittyy
– kompleksiseen,
– komplisoituun,
– kaoottiseen ja
– yksinkertaiseen ympäristöön ja toimintaan niissä.
Moravecin kirjoituksessa viitataan
– oppimis- ja innovaatiotaitoihin,
– digitaaliseen lukutaitoon ja
– ura- ja elämistaitoihin.
Oma ideani metakompetensseista liittyy aika-, paikka- ja inhimillisyysosaamisiin.
Lineaarinen aikakäsitys normittaa päivittäistä elämäämme, mutta nykyään, kun fyysinen, virtuaalinen ja sosiaalinen toiminta limittyvät, vaade moniulotteisesta aikaosaamisesta on kasvanut. Olemme tekemisissä myös pisteellisten, hetkellisten aikatapahtumien kanssa. Monet tapahtumat toistuvat syklisesti, mutta ne eivät kuitenkaan seuraa lineaarista järjestystä. Lineaarinen, pisteellinen ja syklinen aika ovat käytännöissä samanaikaisesti läsnä ja siksi voidaan puhua myös kerroksellisesta ajasta. Aikaosaaminen merkitsee sitä, että osataan tunnistaa ja toimia erilaisessa ajoissa sekä niiden kerroksellisessa samanaikaisuudessa. Pedagogisessa mielessä kyse on aikaosaamisen tunnistamisen ja oppimisen tukemisesta.
Vuosituhansia olemme olleet sitoutuneita fyysisiin paikkoihin ja olemme tulleet ihmisiksi niissä. Viimeisten vuosikymmenien aikana virtuaaliset paikat ovat tulleet yhä todellisemmiksi ja merkittävämmiksi ihmisille. Ihmiset, jotka toimivat virtuaalisesti, eivät enää käytännössä erota fyysistä ja virtuaalista, vaan toiminta tapahtuu fyysis-virtuaalisissa paikoissa. Sosiaaliset paikat liittyvät sekä fyysisiin että virtuaalisiin paikkoihin. Tekemisen virroissa tapahtuu painotussiirtymiä fyysiseen, virtuaaliseen ja sosiaaliseen, vaikka ne ovat yhtä samaa todellisuutta. Paikkaosaaminen liittyy erilaisten tilojen tunnistamiseen, niissä toimimiseen sekä kykyyn toteuttaa em. painotussiirtymiä luontevasti. Pedagogisesti fyysis-virtuaalis-sosiaalista paikkatajua ja toimintakykyä täytyy tukea.
Inhimillisyysosaamisella tarkoitan kolmea perusvirittymistä, joihin ihmisillä pitää olla mahdollisuus säilyttääkseen hyvän toimintakykynsä. Nämä virittymiset voidaan nimetä
– hiljentymisosaamiseksi eli taidoiksi raivata itselleen aikaa ja paikkoja olla sekä tukea toisia vastaavissa pyrkimyksissä,
– vuorovaikutusosaamiseksi eli taidoiksi kuunnella, vastavaikuttaa (tai vastakaiuttaa) ja antaa oma uusi panos yhteisiin tekemisiin sekä tukea toisia heidän vuorovaikutuspyrkimyksissään ja
– luomisosaamiseksi eli taidoiksi asettua uuden ja erilaisen (ainakin itselle) tekemiseen sekä tukea toisia heidän luomispyrkimyksissään.
Inhimillisyysosaaminen on kyvykkyyttä autenttisten tilanteiden tarpeiden mukaan rytmittää hiljentymistä, vuorovaikutusta ja luomista ymmärtäen että niitä kaikkia tarvitaan yksilö- sekä ryhmä- , yhteisö- ja verkostokohtaisina muunnelmina. Pedagogisesti inhimillisyysosaaminen merkitsee arvon antamista niille oppimis- ja opetuskäytännöissä.
Kun edellä esitettyjä metakompetensseja yrittää luokitella, voitaneen puhua
– systeemi- ja kontekstiosaamisesta (toiminta kompleksisissa, komplisoiduissa, kaoottisissa ja yksikertaisissa ympäristöissä),
– työelämäosaamisesta (projektiosaaminen, tutkimus- ja kehittämisosaaminen, valmennusosaaminen, luova ongelmanratkaisuosaaminen, oppimis- ja innovaatio-osaaminen, digitaalinen lukutaito sekä ura- ja elämistaidot)
– 21 vuosisadan yleisosaamisesta (aika-, paikka- ja inhimillisyysosaaminen)
***
Meta-competences
Last week (43) I visited with our teacher students Porvoo Campus. It was an interesting stay and gave new stimuli for pedagogy; an example of a transition from schooling factory to learning environment. The speech of meta-competences spoken by campus presenter was a start for me to think them over more thoroughly. And as it always happen the same theme (meta-comptences) came visible (or I began to see it) in other connections, too. The blog post of Andrew J. Cerniglia can be interpreted as a meta-competence message. John Moravec told in Education Future about a book, in which meta-competences ware dealed in. These all are connected with my own thoughts about meta-competences, which in a way supplement the spectrum of meta-competences. An impulse for my ideas I got ( few months ago) from a report of Demos Finland.
Meta-competences are defined in Porvoo Campus as follows:
– Project expertise
– Research and development expertise
– Coaching expertise and
– Creative problem solving and innovation expertise.
The message of Andrew J. Cerniglia´s blog post (and more general in Cynefin thinking) for meta-competence conception is that the overall skills to behave and work are connected with
– Complex
– Complicated
– Chaotic and
– Simple
environments and activities in them.
In Moravec´s post it is referred to
– Learning and innovation skills
– Digital literacy and
– Career and life skills.
My own idea about meta-competences is bound to time, place and human competences.
A linear time conception normalize our daily life, but nowadays, when physical, virtual and social activities are interconnected, a demand for multidimensional time skills has grown. We are involved also in pointillist, just at the moment existent time events. Many things repeat themselves in cycles, but they still does not follow a linear order. Linear, pointillist and cyclical times are in practice simultaneously present, and that is why it is also possible to speak about overlapping time. A time competence means that one can recognize and act in different times, and in their overlapping contemporaneity. Pedagogically it is the question of support of identification and learning of time competence.
We have as humans been involved thousands of years with physical places . During last decades virtual places have become more and more real and meaningful for people. The people who work and live virtually do not any more separate physical and virtual in their practices, but all activity takes place in unique physical-virtual contexts. Social niches are connected with both physical and virtual places. In flows of activities emphasis transitions to physical, virtual and social settings and vice versa are happened although they still are the one and same reality. A place competence is connected with the recognition of different places , activities in them, and in ability to carry out naturally emphasis transitions. Pedagogically one has to support physical-virtual-social place awareness and the ability to act in those places.
By human competences I mean three base attunement, into which people have to have a possibility to keep a good and valid personal conduct. These attunements can be named as
– silencing competence or skills to carve out time and places for oneself to be, and to support other people in equal endeavours.
– interacting competence or skills to listen and response and to give one´s own new input in shared interchanges, and to support other people in their interaction efforts,
– creating competence or skills to set oneself in making of new and different (at least for her/himself), and to support other people in their aims to create.
The human competence is a capasity according to needs of authentic situations to ”rhythm” silencing, interacting and creating , and to understand that they all are necessary as individual, group, community and network variations. Pedagogically human competence means valuing of silencing, interacting and creating in practices of learning and teaching.
If one tries to classify meta-competences, it possibly can be spoken about
– systemic and context competences(performances in compex, complicated, chaotic and simple activity environments),
– work life competences (project, R&D, coaching, problem solving, learning and innovation and career and life skills, and digital literacy),
– general 21st century competences (time, place and human skills).
Kriittinen suhtautuminen koulutusinstituutioissa tapahtuvaan opetukseen on laajentanut käsitystä oppimisen ja opetuksen alasta. Nykyään puhutaankin paljon informaalista eli arkioppimisesta (ja opetuksesta) formaalin eli virallisen oppimisen ja opetuksen rinnalla. Niiden välissä (?) on non-formaali eli epävirallinen oppiminen ja opetus. Informaalia oppimista ja opetusta tapahtuu ennen kaikkea työssä ja työpaikoilla. Koulu on formaalin oppimisen ja opetuksen paikka. Non-formaalia oppimista ja opetusta “tehdään” erilaisissa virallisen koulutusjärjestelmän ulkpuolisissa organisaatioissa ja yhteisöissä.
Työssä oppiminen on erityisesti tullut esille ammatillisessa koulutuksessa, mutta nykyisin työelämäyhteyksien ja -yhteistyön nimissä se on läsnä myös tiedekorkeakouluissa. Työssä oppiminen asettuu kolminaisuuteen asiantuntijakeskeinen oppiminen, työssä oppiminen ja elämässä oppiminen. Aihetta on tutkittu australialaisessa VET (vocational education and training) kehittämistyössä.
***
Critical approaches to instruction implemented in educational institutes have broaden the scope of teaching and learning. Many speak nowadays about informal learning (and teaching) together with and separate of traditional formal learning and teaching. Between them (?) there is non-formal learning and instruction.
Informal learning takes place mainly in work and workplaces, and of course it is present everywhere. Schools are places for formal learning and teaching. Non-formal activities are carried out in organisations and communities outside official education system.
A work based learning has been especially emphasized in vocational education, but in these times it is also taking it´s role in science universities. The work based learning is interestingly an element in expert centred, work based and life based learning continuum developed in australian VET research.
Ammatillisen opettajakoulutuksen kasvatustieteellisissä perusopinnoissa tarkastellaan keskeisiä käsitteitä mm. Tightin kirjan perusteella. Hakeakseni henkilökohtaista kosketusta aiheeseen, piirtelin Tuulion rantapatiolla käsiteryppäitä, jotka tuntuivat merkityksellisiltä.
Kun puhutaan opetuksesta olennainen triadi on kasvatus-opetus-ohjaus. Kasvatus kytkee opetustapahtuman yleiseen yksilölliseen ja yhteisölliseen kasvuun. Opetus on tavoitteellisesti orientoitunutta tekemistä, joka kohdistuu (pitäisi kohdistua) toisten ihmisten oppimiseen. Ohjauksessa painotetaan oppijoista tekeytyvän oppimisen tukemista.
Opetuksella tavoitellaan oppimista, mutta tavallaan oppiminen kuitenkin on opetuksesta riippumaton tapahtuma. Kasvatus-opetus-ohjaus -triadin rinnalla onkin tärkeää tarkastella kasvun, kehityksen ja oppimisen kolminaisuutta. Kasvu on jotakin luonnonvoimaista, “evolutiivista” ja kaikkiallista, johon voi vahvistaen tai ehkäisten osallistua. Kehitys on kasvuun verrattuna fokusoituneempaa sekä tilanteisiin ja ympäristöihin sitoutuneempaa. Kasvun ja kehityksen (vaiheiden) rajat ovat kuitenkin häilyviä ja vaikeasti määriteltäviä. Oppiminen on aina läsnä ja se on hyvin konkreettista, vaikka sitä onkin vaikea “juuri sillä hetkellä” nimetä. Oppinen on samanaikaisesti yksilöllistä, sosiaalista ja verkostollista.
***
In basic studies in pedagogy of vocational teacher education in Haaga-Helia key concepts are examined e.g. using Tight´s book. To get a personal touch into these concepts I sat in Tuulio patio and drew concept figures, which seemed meaningful for me.
When speaking about instruction a basic triad is education-teaching-guidance counseling. Education connects teaching events in general growth of individuals, groups and networks. Teaching is goal-oriented activity targeted in learning of others. In guidance counseling the emphasis is in supporting of independent and emergent learning of learners.
Aims of instruction are (or should be) in learning, but at he same time the learning itself is an autonomous phenomenon and separate of certain teaching endeavors. Alongside the education-teaching-guidance counseling triad it is also important to explore concepts of growth, development and learning. Growth is something “evolutionary” and overall, which still can be cherished by people. Compared with growth development is more focused and contextual. Boundaries of growth and development (phases) are of course lively and difficult to define. Learning is an event always present, and it is also very concrete although it is often hard to name it as something. The learning is simultaneously individual, social and network-like.