Naisnäkökulmaa?

Tässä tammikuun aikana on iltapuhteina tullut luettua Doris Lessingin  Kultainen muistikirja ja Laura Lindstedtin Sakset.   Ehkä johtuu siitä, että kun olen mies, niin en oikein kunnolla ole päässyt kiinni kirjoihin.  Lessingin feminismiklassikko on jotenkin raporttimainen, ja sitten myös vanhassa ajassa kiinni – nykyaikana ja mies-naisasetelmat ovat jo muuttuneita? 

Sakset kuvaa äidin ja tyttären suhdetta ja ennen kaikkea suhteen vaikeutta, kun yhteyttä ei löydy.  Kirja on itse asiassa tosi riipaiseva.  Kuitenkin minulle jää fiilis, että se ei oikein etene asiaansa, vaan kiertelee, yrittää lähestyä sitä.  Tässäkin voi olla kyse miehisestä ymmärtämättömyydestä:  minulle läheinen nainen kertoi kirjan teemasta, että kohtaamattomuuden, yhteyden saamattomuuden tunnelma on juuri se, mitä kirjassa tulee esille – se on se tunne, jolle ei hakemallakaan löydy konkreettisesti ja tyhjentävästi kuvaavia sanoja.

Sometun lähitapaaminen

Osallistuin eilen virtuaalisesti Sometun lähitapaamiseen. Monet kiinnostavat asiat olivat esillä, ja myös sovittiin ihan käytännön tekemisestä! Nyt yön yli nukuttua ja uneksittua – oli hyvä tapaaminen, koska se jäi soimaan mieleen ja uneksimisiin – henkilökohtaisesti mietin ainakin kahta aihetta: hankkeet, innovaatiot, kehittyminen sekä avoimuus ja sen mahdollisuudet.

Puhuimme paljon sosiaalisen median roolista kehittämisessä ja kehittymisessä sekä innovaatioiden aikaansaamisessa ja syntymisessä.  Tähän puheeseen liittyi kriittinen äänepaino suhteessa hankkeisiin: ne ovat hierarkisesti organisoituja, suljettuja ja elävät aikansa, mutta eivät tuota juurikaan pysyvää.  No joo, allekirjoitan kyllä tämän puheen, mutta onko myös huomattava ja ymmärrettävä, että yhteiskunta mahdollistamalla hankkeita ylläpitää juuri sellaista tehottomuutta, joka olennaisesti luonnehtii yhteiskuntaekologiaan liittyvää sosiaalista evoluutiota? Suurin osa hankkeista ei tuota mitään (ei synny “mutaatioita” tai ne ovat liian heikkoja), mutta juuri tuon turhan runsauden ansiosta jossakin syntyy tärkeitä oivalluksia (innovaatioita), jotka myös jatkavat elämäänsä hankkeitten jälkeen ja ulkopuolella. Ehkä ei pitäisi vieroksua hankkeita, vaan yrittää saada ne avoimiksi ja läpinäkyviksi?

Sitten tuo avoimuus.  Mielessäni pyörii ajatus, että henkilökohtaisella, yksilön tasolla avoimuus liittyy siihen kuinka itsetuntoinen ja “vahva” olen. Voin olla niin avoin ja läpinäkyvä kuin pystyn sitä olemaan pelkäämättä (tietoisesti tai tiedostamattomasti) haavoittumistani. Avoimuuteni loppuu siinä kohdassa, kun haavoittumisalueeni tulee esille.  Toisaalta on myös niin, että avoimuus voi liittyä narsistiseen esilläolo- ja julkisuustarpeeseen.  Se voi palvella “mielekästä ja rakentavaa” avoimuutta, mutta se voi myös olla tyhjää tilanottoa, joka itseasiassa tuhoaa toisissa kehkeytyvää avoimuutta.

Kun avoimuutta miettii sosiaalisten ympäristöjen, yhteisöllisyyden ja verkostoelämän kautta, niin silloin liikumme – emme niinkään oman henkilökohtaisen avoimuutemme, vaan – toisille tarjotun  ja mahdollistetun tilan alueella.  Siis yksikertaisesti suvaitsevaisuuden, kunnioituksen, myötätunnon, kuuntelemisen, nöyryyden yms. tunnevoimien ja -taitojen kanssa. Niillä rakennamme rakennamme paikkoja avoimuuden tekeytymiselle.

Kallen kommenttiin oppimisen ekologiasta …

Kalle pistää pohtimaan ja se on hyvä. Itsellenikin oppimisen ekologia on vasta jotenkin intuitiivisesti ymmärtymässä, ja kun sitä sitten pitää yrittää selvittää toisille, niin ehkäpä se saa selkeämpää sisältöä. Vuorovaikutuksen voima! Minulle oppimisen ekologia tuo ennen kaikkea esille oppimisen kokonaisvaltaisuuden.  Se ei ole vain ihmisessä tapahtuva asia, vaan myös ympäristöissä, kuten esimerkiksi teknologiassa tapahtuva.  Mutta aina osana koko ekologiaa.  Suomen kielessä ekosysteemi saattaa paremmin kuin ekologia viitata siihen, että kun jotakin tapahtuu jossakin systeemin osassa, se tapahtuu koko systeemissä. Ja tässä on mielestäni oppimisen ekologia juju: oppiminen pitää ymmärtää kokonaisuudessa.  Ja mitä siitä sitten seuraakaan opetukselle, ohjaukselle. Piirsin ajattelustani kuvan, joka alla liitteenä.

oppimisen-ekologia.ppt

Olen lueskennellut Siemensin …

… verkkokirjaa Knowing knowledge ja poiminut sieltä esille joitakin kuvauksia oppimisesta, siis  mistä oppimisessa saattaisi olla kyse digitaalisella aikakaudellamme. Tässä pikaisia käännöksiä; herättääkö ajatuksia?

– oppiminen on jatkuva verkostonmuotoutumisen/muodostamisen prosessi,

– oppiminen on tietämisen vertainen, – oppiminen on kaoottista , jatkuvaa, yhdessäluovaa ja kompleksista sekä yhdistyvää erikoistumista ja jatkuvasti epäilyksenalaista varmuutta,

– oppimistapahtuma ja –teko on ulkoisen verkoston muodostamien solmujen luomista – jossa yhdistämme ja muodostamme informaation ja tiedon lähteitä, ja se tapahtuu myös sisäisessä hermoverkostossamme,

– oppimissverkostot voidaan havaita rakenteina, jotka luomme pysyäksemme ajan virrassa ja hankkiaksemme, kokeaksemme, luodaksemme ja yhdistääksemme uutta (ulkoista) tietoa,

– oppimisverkostot voidaan myös havaita rakenteina, jotka ovat mielessä yhdistäessämme ja luodessamme ymmärryksen jäsennyksiä (patterns),

– oppiminen (määriteltynä tiedon jäsennyksinä, joiden pohjalta voimme toimia) voi sijaita ulkopuolellamme (organisaatiossa tai tietokannassa tms.), ja se suuntautuu erikoistuneitten “informaatiopakettien” yhdistämiseen (yhdistymiseen),

– oppimisessa on kyse paljon isommasta asiasta kuin sisällön “paljastamisesta/paljastumisesta”,

– oppiminen tapahtuu kun elämme elämäämme olemassa olevassa tietoekonomiassa,

– oppiminen on  verkosto  (integraatio ja moniulotteisuus), ja itse asiassa  kokonaisvaltainen ekologia (ekosysteemi), jonka tekijöitä ovat itseoppiminen, yhteisöt, informaalit ympäristöt ja tapahtumat, formaalit ympäristöt ja tapahtumat, kokemukset (pelit, simulaatiot), ohjaus ja tuki, tekeminen ja suorittaminen sekä oppimiskäsitteet (data, informaatio, tieto, merkitys, ymmärtäminen, viisaus), oppimisen ulottuvuudet (oppia jostakin, oppia tekemään, oppia olemaan, oppia jossakin, oppia muuntamaan), suodattimet (arvot, uskomukset ja suuntautumiset) ja välittävät kanavat (kieli, media, teknologia).