Inhimillisen ammattitaidon kehittelyn(i) taustalla on työskentely Sosiaalipedagogisessa keskuksessa työnohjaajana ja vuorovaikutuskouluttajana sekä työnohjaaja- ja kouluttajakoulutusten kouluttajana vuosina 1991-1996. Henkilökohtaista inhimillisen ammattitaidon kehkeytymiseni taustaa on luettavissa kirjoituksesta ”Minun sosiaalipedagogiikkani” julkaisussa Ihminen, tunteet ja yhteisön elämä (Antti-Veikko Perheentupa, toim., Arator, 1995).

Varsinaisesti inhimillisen ammattitaidon muotoilu tapahtui opetushallituksen rahoittamissa hankkeissa Tunteiden tiedostaminen – emotionaalis-moraalinen vahvistuminen aikuiskoulutuksessa (1995), Emotionaalis-moraalisen ammattitaidon kehittäminen ammatillisen aikuiskoulutuksen toimijaryhmissä (julkaisematon raportti, 1977), Emotionaalis-moraalisen ammattitaidon arviointihanke 1977-1978 (opetushallitus, moniste 44/1998) ja Inhimillinen  ammattitaito – koulutus- ja kouluttautumisopas (opetushallitus, moniste 5/1999). Tunteiden tiedostamishankkeen tuloksia koostin myös julkaisun Ammattitutkintojen ja näyttökokeiden teoreettisia perusteita (Ritva Turpeinen, toim., opetushallitus, 1995) artikkelissa Tunteet ammattitaidon perustana. Nämä viisi tekstiä ovat inhimillisen ammattitaidon uudelleen tarkastelun tutkimusaineistona.

Inhimillisen ammattitaidon ytimessä ovat tunteet.  Toisin sanoen tiedollista ja viestinnällistä sekä toiminnallista ja ratkaisukeskeistä kyvykkyyttä ja taitoa tarkastellaan tunnetekijöiden läpi. Inhimillisessä ammattitaidossa on kyse tunnetietoisuudesta eli kyvystä tunnistaa ja nimetä omia tunteitaan sekä erottaa omat tunteet toisten ihmisten ja ryhmä-, yhteisö- ja yhteiskuntatunteista. Toiseksi inhimillinen ammattitaito koostuu tunneosaamisesta eli taidosta ilmaista tunteita – suoraan affekteina purskahtaen tai kielellisesti kuvaten välittömästi tilanteessa tai ajallisesti sen jälkeen. Tunneosaamista on myös kyky seurata ja ajoittaa omaa emotionaalista käyttäytymistään. Kolmas inhimillisen ammattitaidon tekijä on tunnevastuullisuus eli se, että toiminnassaan ymmärtää tunteiden ilmaisemisella ja käytöllä olevan seurauksia ja osaa kantaa siitä vastuuta.

Aluksi inhimillisestä ammattitaidosta puhuttiin emotionaalisena ammattitaitona. Opetushallituksen hankkeiden myötä tunnedynamiikka kytkettiin vastuullisuuteen. Siksi emotionaalista ammattitaitoa alettiin kutsua emotionaalis-moraaliseksi ammattitaidoksi. Lopulta – mm. emotionaalis-moraalinen -termin epäselvyyden takia – ammattitaitokäsitteeksi vakiintui ihmisiin ja heidän vuorovaikutukseensa liittyvä ilmaus inhimillinen ammattitaito.

Hankkeissa inhimillistä ammattitaitoa haettiin ohjattujen ryhmäprosessien kautta.  Tutkimuksellisesti kyse oli vuorovaikutuskoulutuksellisesta kenttätyöstä. Ryhmäprosessit, joissa toimin vetäjänä (lisäksi oli toisten henkilöiden ohjaamia ryhmiä), ainutkertaisuudessaan tuottivat inhimillisen ammattitaidon sisältöä.  Prosessien vetäjät osallistuivat säännölliseen työnohjaukseen, jossa refleksiivisesti tutkittiin ohjaajan omaa ohjaustyötä sekä tunteiden tiedostamisen tapahtumia.

Rakenteellisen työnohjauksen (hankkeissa vetäjän työnohjaus oli ennakolta sovittu tuki- ja pohdintarakenne) lisäksi henkilökohtaista inhimillistä ammattitaitoani kehittivät toiminta ja kokemukset kipuineen ja onnistumisineen Sosiaalipedagogisen keskuksen yhteisöllisissä prosesseissa sekä lopulta irtaantumiseni ko. kouluttajayhteisöstä ja oman koulutus-, konsultaatio- ja työnohjausyrityksen perustaminen.

Kun silmäilen inhimillisen ammattitaidon julkaisuja, niistä hahmottuvat mielenkiintoisiksi ja uudelleen tarkasteltaviksi esimerkiksi seuraavat teemat: tunteiden alkuperä, tunnetekijöiden (vaikutuksen) arvioiminen sekä inhimillisen ammattitaidon kehittyminen ja käsitteellistäminen. Seuraavissa bloggauksissa paneudun em. teemoihin sekä tekstien uudelleen lukemisen nostattamiin aiheisiin. Puhe on inhimillisestä ammattitaidosta.

***

During the last year I have blogged about affordances and the affordance theory. The next phase in my self-examination journey is in jobs I produced an idea about human expertise as an element for professionalism. I worked with the subject in years 1992-1999. The Finnish national agency for education financed the projects in which the human expertise was defined and its practices were formulated. The human expertise consists of emotion consciousness, competence and responsibility, and they give a sound for cognitive and communicative acts as well as for intentional and subconscious behavior and decisions. Look forward to the next blog entries!