… Mirkka Rekolan tuorein runoteos. Rekolan sormiliitoksinen kieli ja siitä syntyvät kuvat jaksavat aina viehättää. Mieli lähtee riemukkaaseen lentoon, esimerkiksi:
Kaikki maailman pellot, vainiot
säilyvät ikiroudassa,
me vain katoamme, ja lumi laulaa.
Pakkanen piirtää höyhenenkevyesti linnun.
Tässä kokoelmassa (Vesi on maailman muisti) aiheet ovat enemmänkin lumesta ja jäästä kuin virtaavasta vedestä. Onko veden muisti kiteessä, kiteytymisessä?
Minulle henkilökohtaisesti Veden muisti lupaa, että juuri nyt edessämme olevan talven takana on kevät, kesä. Ja talven kauneus takaa sen. Tästä vielä pari näytettä.
Kun talvi tuntuu elämänpituiselta,
kun se on ystävä, johon voi luottaa,
kun se tuntuu elämänpituiselta,
ja sen jää
alkaa tästä tunteesta rakoilla.
***
Tässä sateessa päiväsi
ovat leutoja, puut muistuttavat
juuriaan, unesi nukkuvat sinussa,
harakka vain
pitää pyrstönsä suorana.
Yön musta pinta jäätyy vielä.
Talvi on jo niin ohut,
se ei enää kestä.
Vai muistaa vesi?
Minä muistan että tämä ympäristö oli erivärinen ja palstat oli toisin päin. Olet sitten leikkinyt täällä(kin)?
Pistin tuon sivun lookin vaihtumaan randomilla, ja joo, kun huomasin, että voi pistää sivun navigoinnin vasen-oikeaksi, niin tein. Kun olen niin tottunut siihen, että vasemmalla on navigointi, ja sitten tässä keskellä/oikealla se asia.