Sometun lähitapaaminen

Osallistuin eilen virtuaalisesti Sometun lähitapaamiseen. Monet kiinnostavat asiat olivat esillä, ja myös sovittiin ihan käytännön tekemisestä! Nyt yön yli nukuttua ja uneksittua – oli hyvä tapaaminen, koska se jäi soimaan mieleen ja uneksimisiin – henkilökohtaisesti mietin ainakin kahta aihetta: hankkeet, innovaatiot, kehittyminen sekä avoimuus ja sen mahdollisuudet.

Puhuimme paljon sosiaalisen median roolista kehittämisessä ja kehittymisessä sekä innovaatioiden aikaansaamisessa ja syntymisessä.  Tähän puheeseen liittyi kriittinen äänepaino suhteessa hankkeisiin: ne ovat hierarkisesti organisoituja, suljettuja ja elävät aikansa, mutta eivät tuota juurikaan pysyvää.  No joo, allekirjoitan kyllä tämän puheen, mutta onko myös huomattava ja ymmärrettävä, että yhteiskunta mahdollistamalla hankkeita ylläpitää juuri sellaista tehottomuutta, joka olennaisesti luonnehtii yhteiskuntaekologiaan liittyvää sosiaalista evoluutiota? Suurin osa hankkeista ei tuota mitään (ei synny “mutaatioita” tai ne ovat liian heikkoja), mutta juuri tuon turhan runsauden ansiosta jossakin syntyy tärkeitä oivalluksia (innovaatioita), jotka myös jatkavat elämäänsä hankkeitten jälkeen ja ulkopuolella. Ehkä ei pitäisi vieroksua hankkeita, vaan yrittää saada ne avoimiksi ja läpinäkyviksi?

Sitten tuo avoimuus.  Mielessäni pyörii ajatus, että henkilökohtaisella, yksilön tasolla avoimuus liittyy siihen kuinka itsetuntoinen ja “vahva” olen. Voin olla niin avoin ja läpinäkyvä kuin pystyn sitä olemaan pelkäämättä (tietoisesti tai tiedostamattomasti) haavoittumistani. Avoimuuteni loppuu siinä kohdassa, kun haavoittumisalueeni tulee esille.  Toisaalta on myös niin, että avoimuus voi liittyä narsistiseen esilläolo- ja julkisuustarpeeseen.  Se voi palvella “mielekästä ja rakentavaa” avoimuutta, mutta se voi myös olla tyhjää tilanottoa, joka itseasiassa tuhoaa toisissa kehkeytyvää avoimuutta.

Kun avoimuutta miettii sosiaalisten ympäristöjen, yhteisöllisyyden ja verkostoelämän kautta, niin silloin liikumme – emme niinkään oman henkilökohtaisen avoimuutemme, vaan – toisille tarjotun  ja mahdollistetun tilan alueella.  Siis yksikertaisesti suvaitsevaisuuden, kunnioituksen, myötätunnon, kuuntelemisen, nöyryyden yms. tunnevoimien ja -taitojen kanssa. Niillä rakennamme rakennamme paikkoja avoimuuden tekeytymiselle.