Kesälukemisena on menossa – vasta nyt – Grassin Kampela. Ehkä kolmasosa luettu, ja puhuttelee jo monella tavalla, mutta kokonaisuudesta joskus myöhemmin. Just nyt kolahti seuraava sitaatti:

“Kolme kysymystä

Miten saatan

– kun meidän pitäisi kauhusta jähmettyä lyijyksi –

nauraa

nauraa jo aamiaispöydässä?

Miten voisin

– kun vain jätevuori, vain jätevuori enää kasvaa –

puhua Ilsebillistä koska hän on kaunis,

ja miten kauneudesta?

Miten aion

– kun valokuvan käsi ei koskaan saa riisiannostaan –

kirjoittaa kokista

joka täyttää juottohanhia?

Kylläiset ryhtyvät nälkälakkoon.

Jätteiden kauneus.

Tämä on kuoliaaksinauramista tämä on.

Etsin sanaa jossa olisi häpeä.”