Tunne verkko/ Know and feel the net

(A short English summary in the end of the post.)

Verkkokäyttäytymisen hahmottamiseen liittyvät autoetnografiset tutkimukseni tapahtuivat ennen kaikkea vuoden 2000 molemmin puolin alkaen 1996, jolloin myös IhaNova oy perustettiin. Kipinä verkkokäyttäytymisen tutkimukseen alkoi European Virtual Enterprise Network -hankkeessa ja syventyi 1990-luvun lopun ja 2000-luvun alun lähinnä yliopistojen täydennyskoulutuskeskusten organisoimissa verkko-opettajakoulutuksissa, joissa toimin kouluttajana – useimmiten yhdessä Päivi Mäkisen kanssa. Tutkimusmenetelmänä oli toteutuvan ja toteutetun verkkotoiminnan refleksiivinen tarkastelu henkilökohtaisesti ja yhdessä verkkoystävien ja -kollegojen kanssa.

Verkkokäyttäytymisen tutkiminen keskittyi ajallisesti ensin verkon inhimillisten piirteiden  selvittämiseen sekä verkkoyhteisöllisyyden luonnosteluun. Tämän ensi vaiheen tuloksia sovellettiin toimivan verkko-opetuksen tekijöiden näkyväksi saattamiseen ja viime vaiheessa verkko-ohjauksen piirteiden ja toimivuuden hahmottamiseen.  

Aiheesta verkkokäyttäytyminen kirjoitan neljä blogitekstiä aloittaen tässä blokkauksessa verkkoinhimillisyyydestä.  Seuraavaksi kirjoitan verkkoyhteisöllisyydestä, kolmanneksi verkko-opetuksesta ja lopuksi verkko-ohjauksesta.  Aineistona ovat 2000-luvun taitteen kirjalliset tuotokseni sekä niiden tarkastelu 2020-luvun perspektiivistä.  Verkkoinhimillisyyttä olen käsitellyt kirjoituksessa Tietoverkon sielu. Siinä ovat ainekset myös verkkoyhteisöllisyyden luonnostelulle. Kirjoituksessa käydään läpi mm. verkon luonteenpiirteitä, verkkoemotionaalisuutta ja -sosiaalisuutta sekä verkkotoimijarooleja.  Tässä bloggauksessa pitäydyn edellä mainituissa sisällöissä lukuunottamatta verkkotoimijarooleja, joiden tarkastelun kytken verkkoyhteisöllisyyden tutkailuun.

Verkon inhimilliset luonteenpiirteet

Verkon inhimillisyys kehkeytyy verkossa tapahtuvissa kohtaamisissa ja vuorovaikutuksissa. Verkkokohtaamisten ja -vuorovaikutusten luonne voidaan kiteyttää seitsemään kokemukseen. Verkko koetaan hektiseksi eli nopeatempoiseksi, fragmentaariseksi eli pirstaleiseksi, yllätykselliseksi, etäiseksi, paljastavaksi, vangitsevaksi ja kerrokselliseksi.  Mainitut seitsemän kokemusta ovat syntyneet verkkokäytännöissä, joissa verkkoympäristö on ollut eriaikainen ja tekstiin perustuva. Käytännössä 2000-luvun taitteessa verkkokeskustelut tapahtuivat sähköpostilistoilla ja aivan alkuvaihessaan olevilla internetpohjaisilla keskustelufoorumeilla, ja tietysti sähköpostitse. Reaaliaikaisia chattejä tai videokontaktointia tms. ei juurikaan ollut. Seuraavassa esiteltävien verkon luonteenpiirteiden tausta on siis tekstillisessä ja ei-samanaikaisessa vuorovaikutuksessa. On myös huomattava, että yli kahdenkymmenen vuoden takaisen verkkomaailman oletuksena oli tietty vilpittömyys: ihmiset halusivat toteuttaa itseään ”sivistyneesti” verkossa. Varsinaista tarkoituksellista trollausta, mis- ja disinformaation levittämista, vihapuhetta tms. ei juurikaan ollut olemassa.   Toki ns. fleimaus eli provosoiva keskustelu tunnettiin jo silloin, ja sitä pyrittiin ehkäisemään mm. erilaisilla verkkoetikettiohjeistuksilla.

Seuraavassa lyhyt esittely verkon luonteenpiirteistä havaittuna ja ymmärrettynä 1900- ja 2000-lukujen taitteessa. Kokemuksellisesti verkko on

Nopeatempoinen: verkkokommunikaatio on luonteeltaan lyhyttä ja nopeaa, ja jos ne eivät toteudu, kanssakäyminen keskeytyy tai tyrehtyy. Kiihkeä lyhyys, nopeus, keskeytyminen ja häipyminen ovat verkkokanssakäymisen kokemuksellisia piirteitä – verkkokommunikaatio on hektistä. Se purskahtelee ja ryöppyää jonkin aikaa ja sitten taas katoaa näkyvistä ilmestyäkseen esille ehkä uudessa muodossa tai jossakin toisessa kanssakäymisyhteydessä.

Pirstaleinen: useinkaan kanssakäyminen ja yhteydenpito ei rakennu yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, jolla on selvä alku, keskivaihe ja loppu sekä niihin kutoutuva sisällöllinen yhtenäisyys. Kokemuksellisesti kanssakäymisellä tuntuu olevan useita alkuja, jotkut yhteydet pysyvät “keskivaiheessaan” alkamatta tai päättymättä vain hävitäkseen aikanaan kommunikaatioyhteydestä. Ja usein sisällöllinen kommunikaatio loppuu ennen kuin se oikeastaan on alkanutkaan. Tämä on eräänlaista häipyvän ja aaltoilevan kommunikaatioympäristön sisällöllistä rakenteettomuutta.

Yllätyksellinen: sitä, mitä verkossa tapahtuu tai tulee tapahtumaan, on vaikea ennakoida, tai ennakointi on vaikeampaa kuin kasvokkaisessa kommunikaatiossa: tunne- ja aikomusviestit täytyy tulkita tekstillisistä sanomisista ja sanomattomuuksista, emotionaaliset ja intentionaaliset viestit ovat ohuempia. Kasvokkaiseen kommunikaatioon verrattuna verkkokommunikaatiosta puuttuu sosiaalinen viitekehys, joka sitoo ja ohjaa odotuksiamme. Toisaalta toimijoina ihmisiltä puuttuu niin ikään ohjaava viitekehys. Tämä tekee verkkotyöskentelystä yllätyksellistä. Tätä piirrettä voi kuvata myös niin, että monet asiat tekevät verkossa kvanttihyppymäisiä siirtymiä ja samalla muuntuvat kokonaan. Tämä muuntuminen on omiaan tuottamaan innovaatiota ja sillä tavoin voi syntyä aidosti uutta.

Etäinen: kanssakäymisen ihmistekijät ovat jossakin siellä tai tuolla – verkossa, mikä on itse asiassa vaikea määrittää olinpaikaksi. He eivät ole kokemuksellisesti välittömästi samassa tilassa toimijan kanssa muuten kuin hänen mielessään. Etäisyys tuo verkkokanssakäymiseen sekä kaipauksen että vapauden kokemuksen, usein vieläpä samanaikaisesti. Lähentymisen ja etääntymisen vastakkaisvoimat vaikuttavat meihin .

Paljastava: verkko kommunikaatioympäristönä on paljastava. Kommunikaation dokumentoituvuus sekä sen muotoutuminen yksilöiden henkilökohtaisten tulkintojen varaan (yksin tietokoneen – tai puhelimen – äärellä tekemässä havaintoja ja tulkintoja toisista) saa aikaan sen, että reaktiot, toimintatavat ja myös arvostukset ja tunnevirittymiset jäävät näkyviin ilmauksiimme. Verkossa paljastavaa on siis tyyli, sanavalinnat, painotukset, sanomatta jättämiset. Paljon tapahtuu myös ns. “väistämistä”, jolloin jokin asia sivuutetaan , vaikka se olisi tärkeä tai vaikka sen tiedetään olevan viestin lähettäjälle tärkeä. Paljastavuus, tietoisuus verkon julkisesta ja dokumentoivasta luonteesta, voi tuottaa kokemuksen ja tunteen “henkisestä alastomuudesta”.

Vangitseva: verkko kokemisympäristönä on vangitseva. Se ikään kuin vetää puoleensa ja pitää ihmisiä heidän sitä huomaamatta otteessaan. Tämä voi johtaa verkkoriippuvuuteen, addiktioon. Mutta vangitsevuus on myös mielenkiintoa, verkko mahdollistaa kiinnostavia yhteyksiä ja kohtaamisia, joita niin uteliaisuutensa ja viihtyvän tyydyttyneisyytensä kuin kiinnostuneen tavoitteellisuutensa vuoksi haluaa pitää yllä. Jos verkkokanssakäyminen ei kosketa, silloin verkon vangitsevuus aikaansaa vastakuvaansa: kiinnostamattomuutta, yhdentekevyyttä, poistumista ja ehkä suoranaista torjuntaa.

Kerroksellinen: kun verkkotyöskentelyä ja toimintaa tarkastellaan aikakokemuksena, niin siinä valmistelen ja toteutan samanaikaisesti useita tapahtumia ja kontakteja. Tämä koettu ajallinen yhtaikaisuus (toki peräkkäisesti rytmittyen) tuottaa sekä tehokkuus- että ylikuormitustuntemuksia – tuntuu että tekee paljon, mutta toisaalta ohjautuu usein “tässä ja nyt -periaatteella”. Tietoverkon kerroksellisuus toteutuu myös kohdattavien ihmisten päällekkäisyytenä: kokemuksellisesti olen samanaikaisesti tekemisissä eri asiayhteyksissä olevien ja tunneviritykseltään erilaisten ihmisten kanssa.

Jos nämä seitsemän vuorovaikutuksellisen verkon luonteenpiirrettä olivat totta yli 20 vuotta sitten, onko niillä relevanssia tänään 2020-luvun sosiaalisen median ja muun sen kaltaisen verkkovuorovaikutusympäristön todellisuudessa. Olen vahvasti sitä mieltä, että mainitut seitsemän  verkkovuorovaikutuskokemusta on löydettävistä myös nykyisestä verkkomaailmasta. Jos vertaa niitä tämän päivän kokemuksiin, niin verkkotoiminnan alkuaikoina mainitut seitsemän piirrettä tulivat esille enemmän yksitellen tai peräkkäin kun taas nykyisin ne vaikuttavat kokemushorisontissamme ikään kuin samanaikaisesti.  Aiemmin verkko oli tietyllä tavalla oma maailmansa ja sitä koki edellä kuvattujen piirteitten kautta, ja nykyisin verkko on yksi melko luonnollinen osa on- ja offline-elämän samanaikaisuutta ja seitsemän kokemistapaa liukenee tähän samanaikaisuuteen. Voi olla, että tämän ”liukenemisen” takia verkon kokemuksellisia piirteitä ei enää havaita muuten kuin esimerkiksi korona-pandemian seurauksena tulleena voimakkaana kaipuuna etätyöstä, -opiskelusta ja -harrastuksista kasvokkaisiin kohtaamisiin ihmisten kanssa.

Jos vertaa sosiaalisessa mediassa tapahtuvaa viestintää 2000-luvun taitteen verkkovuorovaikutukseen, niin itse asiassa se tuntuisi olevan vähemmän vuorovaikutuksellista kuin verkon käytön alkuaikoina.  Varsinaista keskustelua on somessa aika vähän, vuorovaikutus on paremminkin itseilmaisua, reagointia puolesta ja vastaan ja parhaimmillaankin on vain pieniä keskustelupyrähdyksiä. Varsinaiset verkkokeskustelut toteutuvat suljetuissa ryhmissä ja useimmiten ammatti-, työ- ja harrastusfoorumeilla. Edellä kuvatussa mielessä verkkovuorovaikutus on kokemuksellisesti itse asiassa vahvistunut seitsemän luonteenpiirteen suunnassa, mutta sillä tavalla, että ne kaikki ovat huomaamattomasti yhtäaikaisesti läsnä verkkokanssakäymisessä.

Kun luonteenpiirteitä tarkastelee tunnekokemuksina, nopeatempoisuus tuottaa tunneliikettä levottomuudesta levollisuuteen, pirstaleisuus piittaamattomuudesta herkkään kokonaistajuun, yllätyksellisyys hukassaolosta oivaltavuuteen, etäisyys poissaolosta läsnäoloon, paljastavuus pidättyvyydestä rohkeaan itseilmaisuun, vangitsevuus riippuvuudesta hallittuun kiinnostukseen ja kerroksellisuus kuormittuvuudesta tasapainoon. Ensin mainitut – levottomuus, piittaamattomuus, hukassaolo, poissaolo, pidättyvyys, riippuvuus ja kuormittuminen – ovat nykyisinkin tottumattomalle verkkotoimijalle tuttuja ja myös tottuneet verkon käyttäjät kohtaavat niitä usein, mutta kun he ovat pystyneet kehittämään verkkotoimijuuttaan niin, että jälkimmäiset – levollisuus, kokonaistaju, oivaltavuus, läsnäolo, rohkea ilmaisu, hallittu kiinnostus ja kerroksellinen tasapaino – voivat olla enemmän tai vähemmän vallitsevia verkkotunnetiloja.

Verkkoemotionaalisuus

Edellä verkon luonteenpiirteiden tarkastelun kautta jo tuli esille verkon tunneulottuvuuksia. Verkon emotionaalisuuden tavoittaminen on ehkä yksi tärkein verkon inhimillisyyttä jäsentävä tekijä. Tietoverkon sielu tekstissä verkon tunnekvaliteettia tarkastellaan myös neljän yleisen tunnejännitteen kautta. Ne ovat vimma – turhautuminen, kiinnostus – välinpitämättömyys, voiman ja saamattomuuden tunto sekä itsensä omistamisen ja koskettamattomuuden tunto. Jos ajattelee vaikka Facebookin ja Instagramin tarinoita, niin niiden tuottamisessa on tiettyä vimmaa, esimerkiksi jokin aihe tai kokemus pistää lisäämään kuvallista tarinaa nopealla syklillä,  ja – silloin kun lähettäjä on tuttu tai aihe kiinnostava – myös niiden seuraaminen saa vimmastuttavia piirteitä. Kuitenkin niin tuottaminen kuin seuraaminenkin alkavat ennemmin tai myöhemmin pitkästyttää ja siinä mielessä turhauttaa. Silloin kun tarinoiden luominen on henkilöbrändäyksen tai ammatillisen markkinoinnin väline, niiden tuottaminen ei asetu välttämättä vimma-turhautuminen -akselille, vaan niitä tehdään jollakin tavalla järjestelmällisesti. Kiinnostus-välinpitämättömyys -jännite näkyy tarinoiden yhteydessä kytkeytyneenä vimma-turhautuminen -jännitteeseen. Se kuitenkin liittyy enemmän tiedolliseen tunneintressiin kuin vimma ja turhautuminen, jotka ovat enemmän yhteydessä tekemisen tunteisiin. Voiman ja saamattomuuden verkkotunnetilat liittyvät esiintymiseen ja osallistumiseen verkossa. Kun omiin verkkotekoihin (viesti, kuva, video, tarina, tms.) saa tykkäyksiä tai muita kommentteja, se tuottaa merkittävyyden, tärkeyden ja huomatuksi tulemisen tunteita, ja sitten kokee itsessään tietynlaisen voiman tunnon. Kun muiden antama huomio tyrehtyy, ei enää jaksakaan panostaa omiin kontribuutioihin ja pahimmillaan sen voi kokea saamattomuutena.  Voiman ja saamattomuuden tunteiden vahvistuminen ja kokonaisvaltaistuminen tulee esille itsensä omistamisen ja koskettamattomuuden tunteissa. Itsensä omistamisen tunne liittyy siihen, että – ehkä harhaisesti – verkkoviestijä kokee itsensä voiman tunnossaan joksikin erityiseksi verrattuna muihin verkkoihmisiin: ”olen tosi hyvä tekemään näitä juttuja”.  Ja kun muiden reagoinnit vähenevät (yleensä niin käy aina) itsensä omistaja kokee, etteivät toiset ”tajua häntä” ja sen tunnetilan kautta hän pitää itseään koskettamattomana (suuruutena). 

Kuvatut neljä tunnejännitettä eivät useinkaan käytännön verkkoemotionaalisuudessa tule kuvatulla tavalla kategorisesti esille, mutta silti ne ovat verkkokanssakäymisen tunnepohjavirroissa mukana. Ja varmasti verkkoemotionaalisuutta voidaan kuvata monilla muilla tunteilla ja niiden kombinaatioilla. Olennaista on, että verkkokanssakäyminen on vahvasti emotionaalista.  Mutta millaista emotionaalisuutta verkkoinhimillisyys pitää sisällään, mikä tekee siitä erityistä verrattuna kasvokkaiseen emotionaalisuuteen? Kyse on erityisesti emotionaalisesta kontrollista.

Kasvokkaisissa tilanteissa kanssaihmiset vaikuttavat toistensa tunteisiin ja tunneilmaisuun ilmeillään, eleillään ja äänensävyillään. Ne kontrolloivat tunteiden voimakkuutta ja suuntautumista. Verkkovuorovaikutuksessa emotionaalinen kontrolli on vain yksilöllisen toimijan vallassa, hän kontrolloi itse emotionaalisuuttaan. Verkkovuorovaikutuksessa ei ole välitöntä toisten aikaansaamaa tunnekontrollia ja siksi tunteet tulevat verkkokanssakäymiseen helposti hetken mielijohteitten pohjalta ja voimakkaampana kuin kasvokkaisissa tilanteissa. Verkossa vallitsee yksipuolinen tunteiden itsekontrolli.

Vimma ja turhautuminen jne. sekä läsnäolo ja poissaolo ym. purkautuvat verkkovuorovaikutuksen tekijöiksi yksilöiden omien tunnetilojen kautta. Vuorovaikutuskumppaneiden sanattomat ja kuvalliset viestit eivät kontrolloi näitä tunnetiloja, vaikka kylläkin vaikuttavat niihin. Verkkokanssakäymisessä emme saa toisilta suoraa emotionaalista palautetta, vaan ainoastaan sanojen, merkkien ja muiden representaatioiden välittämää palautetta ja reagoimme niihin omien tunnetilojemme pohjalta. Verkossa ei saada toisilta suoraa tunnepalautetta.

Tavallaan siis reagoimme itseemme. Jokainen verkko-osallistuja välittää toisille verkkokumppaneille oman tunnetilansa ja sitten taas reagoi toisten tunnetiloihin omalla tunnetilallaan. Verkossa ei synny välittömästi jaettua emotionaalisuutta ja yhteistä emotionaalista tietoisuutta. Verkossa emotionaalinen kontrolli on aina subjektiivista. Toiset ihmiset eivät koskaan vaikuta siihen suoraan. Verkossa ei ole jaettua tunnetietoisuutta.

Verkkoemotionaalisuus on yksilöiden ainutkertaisen emotionaalisuuden takia vahvan yksilöllistä. Sitä ei ohjaa yhteinen sosiaalinen tila, vaan verkkotoimijat itse. Siksi verkkoemotionaalisuus on “paljaampaa”, “raaempaa” ja “imevämpää” kuin kasvokkainen emotionaalisuus. Tämän takia verkkotyöskentelyssä tunteiden roolin ymmärtäminen on keskeistä: tunteiden individualistisuus ja sen seuraukset.

Kun ihmiset ovat aloittamassa uudessa verkkoympäristössä, emotionaalinen kontrolli kuitenkin toimii usein edellä kuvatusta poikkeavalla tavalla. Osallistujat ovat hyvin varovaisia ja miettivät tarkkaan, mitä ilmaista ja sanoa. He pyrkivät toimimaan tavallaan hyvin neutraalisti. Perimmältään tässäkin on kyse oman tunnetilan huomaamattomasta siirtymisestä verkkokäyttäytymiseen. Arkuus, epävarmuus ja pelko ilmenevät verkkoaktiviteetissa “mitäänsanomattomuutena” ja ohuena osallistumisena tai ehkäpä vain seurailemisena, ”näkymättömyytenä”. Verkon tunnelaadun taju vaikuttaa vahvasti verkkokäyttäytymiseen.

Verkkososiaalisuus

Edellä verkkoemotionaalisuutta tarkasteltaessa on tullut esille verkkokanssakäymisen perustilanne: yksin tietokoneen, tabletin tai älypuhelimen äärellä ja toiset ihmiset siellä näytön takana. Tämä on myös verkkososiaalisuuden hahmottamisen lähtökohta. Verkkososiaalisuuden individualistista luonnetta ei verkkokäytännöissä useinkaan oteta huomioon, vaan pidetään sitä normaalina sosiaalisuutena. 

Verkkososiaalisuus syntyy ja toteutuu tilanteessa, jossa yksilö tapaa verkkokumppaninsa edessään olevan näytön kautta ja jossa hän viestii toisille reagoimalla sormin näppäilemällä näyttöön ilmestyviin sanomisiin, puheenvuoroihin, asiakirjoihin, muihin teksteihin, ja myös tulkittuihin videokuvallisiin viesteihin. Yksilö tapaa itsekseen siellä jossakin – verkossa – olevat ihmiset.

Jos tilannetta tarkastelee kasvokkain toteutuvan kanssakäymisen perspektiivistä, näyttää siltä, että siinä ei ole lainkaan sosiaalisuutta. On vain yksilö – näyttö –suhde. Kuitenkin verkkovuorovaikutuksessa ollaan tekemisissä toisten ihmisten kanssa, ja siksi se on sosiaalinen tapahtuma.

Verkkososiaalisuutta voi luonnehtia yksin – yhdessä –sosiaalisuudeksi, kun taas kasvokkainen sosiaalisuus on yhdessä – yhdessä –sosiaalisuutta (jaetussa fyysisessä tilassa syntyvää yliyksilöllistä yhteisyyttä). Verkossa yksilöt rakentavat verkon välittämien viestien kautta “sosieteensa”. Verkkososiaalisuus on välittynyttä sosiaalisuutta.

Välittynyttä sosiaalisuutta voi myös kutsua mielikuvasosiaalisuudeksi, sillä tietokoneella työskentelevät ihmiset itse(kseen) omien tulkintojensa kautta hahmottavat verkkokumppaninsa; heidän tunteensa, ajatuksensa ja aikomuksensa. Vuorovaikutusprosessi tarkentaa ja muuttaa yksilöiden mielikuvia toisista, mutta perustilanne säilyy aina samana: luon itse kumppanieni välittämien viestien kautta kuvani heistä ja heidän pyrkimyksistään.

Verkkososiaalisuus on siis individualistista sosiaalisuutta. Se ei ole jaettua, yhteistä sosiaalisuutta muuten kuin verkon välittämien mielikuvien yksilöllisissä tulkinnoissa. Individualistinen sosiaalisuus merkitsee kuitenkin sitä, että verkkoihmiset sekä heidän kanssakäymisensä ja tavoitteellinen työskentelynsä syntyy toisten ihmisten muodostaman kontaktipinnan kautta. Yhteisyys – vaikkakin välittynyt ja primaaristi yksilöllisesti tulkittuna – syntyy kanssakäymisessä ja muodostaa sosiaalisuutta. Verkossakaan ei olla yksin, vaan yhdessä, mutta yksin yhdessä.

Verkkotunteiden ja -sosiaalisuuden individualistisuus ei tarkoita, etteikö esimerkiksi verkkokeskusteluja tutkimalla voida löytää verkosta sosiaalisia ja kollektiivisia tunteita (ks. esim. https://royalsocietypublishing.org/doi/pdf/10.1098/rsos.160059). Varmasti sellaisia on nähtävissä, mutta silloin ei ole kyse välittömästi jaetusta tunne- ja yhteisyyskokemuksesta, vaan jälkikäteen tehdystä tulkinnasta ja tutkimusanalyysin lopputuloksesta. Ja siitä siis voidaan nähdä, että verkossa esiintyy tunteita, jotka ovat myös sosiaalisia ja kollektiivisia siinä mielessä, että monet kokevat niitä verkkotoiminnassaan.

***

I write in this post about a net behavior based on my writings produced around the year 2000. The three main topics are human characteristics of a net behavior, online emotions and online sociality. The human characteristics of net developed 20 years ago are based on reflexive personal and collegial experiences. The net can be and often is felt as hectic, fragmentary, unexpected, distant, revealing, capturing and overlapping  interaction environment. These seven human features define the experiential internet. Emotions connected with these 7 characteristics are anxiety (vs. tranquility), disregard (vs. sensitivity), being lost (vs. insightful), absence (vs. presence), temperate (vs. self-expressive), dependence (vs. controlled interest) and overloading (vs. balanced). An experienced and skilled net actor may have abilities to meet the hectic net not only as an anxious, but also as tranquil place and can move smoothly from anxiety to tranquility and vice versa. Correspondingly adept net actor is capable to move from disregard to sensitivity, from helpless to  insight etc. The interactional net perceived through the seven net characteristics is rather emotional place.  Emotions online and offline differ from each other in the sense that people online control the emotions by themselves. In online situations there is no immediate and shared social emotion control. Emotions online are self-controlled. I.e. aroused emotions are online always reactions to one’s own emotions. Online sociality has its roots in individual net emotions, and for this reason online sociality can be called as alone-together -sociality compared with face-to-face sociality, which is together-together -sociality. In online sociality other people are met via computer or some other device display, not directly (people are alone together), while in offline sociality other people are encountered directly and they compose a shared and common interactional union. They are together together. When considering the net behavior and activity it is very important to understand and be aware about the net´s  interactional characteristrics and its profound individual emotionality and sociality. 

This entry was posted in Uncategorized by peeii. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *