Kieli on tarjouma/Language is an affordance

Ekologisessa psykologiassa korostetaan suoran havainnon (tarjouman) roolia, ja pidetään sitä ensi sijaisena kognition ja toiminnan tarkastelussa. Välittynyt, epäsuora ja representatiivinen tietoisuus, ennen kaikkea kieli, on suoraan (ja hiljaiseen/tacit sekä rajattomaan) havaintoon verrattuna rajoittunutta, mutta julkista, sanoilla ilmaistua. Havaintotietoisuus ja välittynyt tietoisuus ovat olemassa käsi kädessä, toisissaan.

Kolmas lisensiaatintutkimukseni luku tarkastelee gibsonilaisittain kieltä.  Sen olennainen viesti on, että myös kieli ja kielelliset ilmaisut ovat tarjoumia. Sanat, nimeämiset, osoittamiset, kuvaukset, selitykset ja niistä muotoutuva kommunikaatio ovat tarjoumia kuten muukin havaittava ulkoinen (ja sisäinen) ympäristömme.  Kun puhumme ja kirjoitamme ja ilmaisemme muita symboliviestejä toisillemme välitämme mahdollisuuksia reagoida, toimia ja käyttäytyä. Yksilöhistoriallisen ja kulttuurisen kehityksen myötä kieli kasvaa havaintotietoisuudesta ja saa yhä merkittävämmän aseman havaintotietoisuuden rinnalla – tai siis sisäkkäin sen kanssa.

Kieli ja kielellinen (symbolinen) vuorovaikutus on toisaalta ohuempaa kuin suoraan havaintoon perustuva kanssakäyminen, mutta eksplisiittisenä se voi myös auttaa laajentamaan ja syventämään havaintotietoisuutta. Katsoin juuri vaimoni kanssa mustarastaan iloista itsensä keikuttelua pihavaahterassamme.  Kokemus täytti meidät kevään ja kasvun riemulla. Se, mitä meille tapahtui, oli varmasti kokemuksenamme täydempi kuin edellä kirjoittamani kuvaus siitä. Ja kuitenkin tuo kuvaukseni voi auttaa lukijaa seuraamaan mustarastaan touhuja myös puussa, ei vain maassa, jossa sitä enemmän näin keväisin näkee hyppelemässä. Tällä tavalla se voi laajentaa visuaalista mustarastaan havaintokokemusta. Havaintotietoisuuden ja välittyneen tietoisuuden liitto näkyy nykyisessä tarjoumateoreettisessa tutkimuksessa  tarjoumien sosiomateriaalisuuden ja ihmisten responsiivisen kyvykkyyden vastavuoroisessa toisissaan muotoutumisen kuvauksissa ja määrityksissä. 

Verrattuna suoraan havaitsemiseen (tietoisuuteen) kieli, kun se erityisesti predikatiivisessa käytössä (kuvaaminen, tulkitseminen, selittäminen, argumentointi jne.) irtoaa välittömästä fyysis-sosiaalisesta todellisuudesta, voi kuitenkin mahdollistaa tarkoituksellisen ja tarkoituksettoman huijauksen – nykykielellä mis- ja disinformaation.  Kielellä ilmaistut todellisuusvääristymät voidaan kuitenkin suoran havainnon keinoin (menemällä paikalle, hankkimalla omaa kokemusta ja tietoa useilta toimijoilta, faktan tarkistus eri lähteistä jne.) tarkistaa, mikä taas edellyttää monipuolista responsiivista kyvykkyyttä.  Kuitenkin, todellisuusvääristyneenäkin kielellinen vuorovaikutus on tarjoumatodellisuutta.  Kielitarjoumat voivat mahdollistaa myös valehtelun, salaamisen, vääristelyn jne., ja tarjoumaosaamista  on havaita ja käsittää myös nämä kielitarjoumien vääristämispotentiaalit.

Lisensiaatintutkimuksen kolmannen luvun pedagogiikka ja didaktiikka tarkastelussa pitäydytään edelleen opetuksessa ja opettajakeskeisessa otteessa myös suhteessa kieleen. Kuitenkin siitä löytyy kiinnostava pedagogisen kielen (käytön) jäsennys.  Tarjoumateoreettisesti  kielen voidaan nähdä mahdollistavan tapahtumien kohtaamisen, ja silloin kielen keskiössä on tarina ja kertominen.  Kun kieli mahdollistaa paikan, keskiössä on esitys tai kuvaus.  Objektin kielellinen mahdollistaja on määrittely ja selittäminen. Kun kyseessä on ihminen, kielellisesti hänet voi mahdollistaa hahmottamalla ja tekemällä hänestä luonnoksen tai hahmon. 

Yritän seuraavalla esimerkillä havainnollistaa, miten yllä kuvatut kielelliset tarjoumat voisivat tulla todeksi tekstissä. Ensin on teksti yhtenäisenä kokonaisuutena ja sitten sen purku kielitarjoumiksi.

Aktiopaikka on kaupungin kävelykeskustassa. Kahden kadun risteys ja katukiveyksessä näkyy kivillä muotoiltu tähti. Liikerakennukset ympäröivät risteyksen. Porukka kokoontui sovittuun paikkaan.  Käytiin läpi fiiliskierros sekä kerrattiin roolit ja tehtävät. Sitten alettiin pikku hiljaa siirtyä aktiopaikalle. Jokainen otti sovitun asemapaikkansa. Käynnistin puhelimestani  aktioäänitteen, joka kuului yhden aktivistin kassissa olevasta bluetooth kaiuttimesta. Kuolleen rooleissa olevat ”kaatuivat kuolleina” katukiveykselle. Estä luontokato-tapahtuma alkoi panderollin edessä. Kutsuin ihmisiä mukaan samalla kun tarjosin heille lehtisiä luontokadosta. Panderollissa on Sininen kangaspohja ja vaalea teksti (”Estä luontokato”). Koko on n. 3 m x 0,5 m, ja siinä  on puiset reunuskepit. Yksi aktivisti on pienikokoinen, vaikka ”pieni” tietysti on aika suhteellinen ilmaisu. Hän on toisaalta huomaamaton, mutta toisaalta taas hyvin hereisesti läsnäoleva. Hänestä saa vaikutelman luotettavasta ja totuudellisesta aktivistista.

  1. paikka: Aktiopaikka on kaupungin kävelykeskustassa. Kahden kadun risteys ja katukiveyksessä näkyy kivillä muotoiltu tähti. Liikerakennukset ympäröivät risteyksen. (kuvaus)
  2. tapahtuma: Porukka kokoontui sovittuun paikkaan.  Käytiin läpi fiiliskierros sekä kerrattiin roolit ja tehtävät. Sitten alettiin pikku hiljaa siirtyä aktiopaikalle. Jokainen otti sovitun asemapaikkansa. Käynnistin puhelimestani  aktioäänitteen, joka kuului yhden aktivistin kassissa olevasta bluetooth kaiuttimesta. Kuolleen rooleissa olevat ”kaatuivat kuolleina” katukiveykselle. Estä luontokato-tapahtuma alkoi panderollin edessä. Kutsuin ihmisiä mukaan samalla kun tarjosin heille lehtisiä luontokadosta. (tarina)
  3. objekti: Panderollissa on Sininen kangaspohja ja vaalea teksti (”Estä luontokato”). Koko on n. 3 m x 0,5 m, ja siinä  on puiset reunuskepit. (määrittely)
  4. ihminen: Yksi aktivisti on pienikokoinen, vaikka ”pieni” tietysti on aika suhteellinen ilmaisu. Hän on toisaalta huomaamaton, mutta toisaalta taas hyvin hereisesti läsnäoleva. Hänestä saa vaikutelman luotettavasta ja totuudellisesta aktivistista. (hahmo)

Kuvaus, tarina, määrittely ja hahmo limittyvät käytännössä toisiinsa, eikä kielitodellisuutta voida redusoida esitetyn kaltaiseksi neljäksi erilliseksi kielitarjoumatyypiksi, mutta ne antavat kuitenkin suuntaa tarkastella kielitarjoumien dynamiikkaa uudelleen muotoutuvina hahmoina, tarinoina, kuvauksina ja määrittelyinä tms. sekä niiden muodostamina kokonaisuuksina.

Esimerkissä toisensa läpäisevät ja toisissaan kutoutuvat kuvaus, tarina, määrittely ja hahmo ilmaisevat kielellisiä tarjoumia.  Esimerkin tapahtuma on kaupunkikeskustan muiden tapahtumien sisällä ja kaupunkikeskusta paikka koko kaupunki-paikan sisällä, banderolliobjekti on vain yksi useista muista objekteista esimerkkitilanteessa, ja esimerkin aktiossa on muitakin ihmisiä kuin esiin otettu ja lisäksi ohi kulkevat ja seuraamaan ja keskustelemaan jääneet ihmiset kuuluvat myös esimerkin ihmistarjoumien kokonaisuuteen. Myös ne  voitaisiin ottaa mukaan tekstiin ko. tapahtumasta. Se kertoo tarjoumatodellisuuden monimuotoisesta kompleksisuudesta. 

Esimerkissä kuvaus mahdollistaa paikan tunnistamisen ja mielikuvan kyseisestä paikasta. Tähän mielikuvaan voi liittyä kyseisen paikan materiaaliset mahdollistajat kuten pysähtyminen seuraamaan tapahtumaa, pikainen kävely ohi jne.  Tarina mahdollistaa kyseiseen tapahtumaan eläytymisen ja sen käsittämisen tietynlaisena aktiona sekä myös siihen suuntautuvan esimerkiksi myönteisen, välinpitämättömän ja kielteisen tunnereaktion. Objektimäärittely mahdollistaa objektin tunnistamisen ja nimeämisen luontokatobanderolliksi, jota voi pitää paikallaan pystyssä, liikuttaa ympäri aktiokenttää, laskea maahan tapahtumapaikalle jne.  Ihmisen hahmo antaa aavistuksen tietystä henkilöstä. Lisäksi tekstikokonaisuus  kertoo, että paikalla on muitakin osallistujia, joilla on tietty persoonallinen luonne, mutta teksti ei avaa heitä lainkaan. Kuitenkin yhden osallistujan esille otto tekstissä voi herättää myös kysymyksen, millaisiahan muut ovat.  Kaunokirjallisuus on täynnä tapahtuma-, paikka-, objekti- ja ihmistarjoumia, ja ne mahdollistavat fiktiivisen todellisuuden, joka kuitenkin on kuviteltavissa aitona havaintotodellisuutena, tai oikeastaan esimerkiksi romaani on ymmärrettävissä vain sellaisena.  Kaunokirjallisuuden genret ovat erilaisia tarjoumagenrejä.  Millaisia, olisi ehkä mielenkiintoista tutkia tarkemmin.

The third chapter of my licentiate thesis examines gibsonian understanding of language. In the ecological psychology the role of direct perception (affordance) instead of language is emphasized in cognition and action. The indirect perception or awareness, i.e. language is limited but explicit compared with the direct perception, which is tacit and unlimited. The perceptual and indirect awarenesses still exist hand in hand, within each other.  A connection of perceptual and representative awarenesses become expressed in the modern affordance theory in the reciprocity of sociomateriality of the environment and the responsiveness of actors.

The main message of the chapter is that also language and linguistic expressions are affordances. Based on individual learning and cultural development direct perception of people gets amalgamated  to and inside linguistic affordances.  They become expressed in words, naming, indications, descriptions, explanations and in a complicated communication of interactive human beings. Abstract linguistic affordances, i.e. predicative language having a delicate connection with the authentic sociomateriality can afford intentional or purposeless cheat, mis- and disinformation. However, they still are affordances, but now for lying, concealing and distorting, and it demands affordance competence to understand this kind of twist potentials of linguistic affordances. 

The pedagogy part of the chapter includes an interesting sketch for educational language use. The affordances are often categorized as event, place, object and human being affordances. A spoken and written language use can be understood to have their counterparts for these mentioned affordances too. The events have their language comparison in story telling, narration. The places have their corresponding language affordance in descriptions or displays. The object affordances get expressed linguistically in definitions. And finally, authentic humans have their language affordances in drafted figures or characters, sort of avatars. The narration affords empathizing and referring to the real event to observe or join including positive, negative or unconcerned orientation to it. The description affords a recognition and mental image of the place to locate. The definition makes possible recognizing and naming of the object to use. The drafted character gives an intuition how to meet the person figured out.  

In practice the narration, description, definition and drafted figure overlap each other and they are nested inside linguistic entities. They still can give direction to examine dynamics of language affordances as reconstituting stories, displays, explanations and personifications. What does the aforesaid  afford for developing verbal and textual education activities remain unanswered yet, but  the theme is resonating in my embodied being.

This entry was posted in Uncategorized by peeii. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *