Olen edelleen hakemassa ja opiskelemassa tutkimusmatkani metodia. En siis vieläkään koskettele esille kumpuavia sisältöjä matkoista ja matkakohteista (tarjouma, tunteet, jne.). Tämän bloggauksen kysymys on: miten autoetnografinen menetelmä asettuu tälle julki panemalleni matkalle? Vastatakseni kysymykseen tiivistän ymmärrykseni autoetnografisesta metodista oheiseksi kuvioksi -> autoetnografia_kuvio
Kokemus on autoetnografian (AE) keskiössä. Mutta ei yksilöllinen kokemus sellaisenaan, vaan aina suhteessa tai yhteyksissä toiseen tai toisiin.Kokemuksen kautta tutkiminen on AE
:ssa aina kokemuksen tarkastelua toiseuden myötä.
Jos ajattelen esille nostamiani omia retkiäni (ks. edelliset bloggaukset), niin kokemus toiseudessa toteutuu tietysti suhteessa toisiin ihmisiin. Heitä ovat esimerkiksi tutkimus- ja kehittämiskollegat, ohjaus- tai fasilitointiryhmien osallistujat, yrittäjäkollegat ja -yhteistyökumpanit sekä yritystoimintani asiakkaat. Heihin kuuluvat myös työtoverit eri työyhteisöissä. Toiseuttani voidaan ymmärtää myös laajemmin kuin vuorovaikutuskumppaneitteni kautta. Siihen kuuluvat työyhteisöt, joissa olen työskennellyt ja verkostot, joihin olen kuulunut eri ajanjaksoissa Ja tietysti toiseus saa väriään myös elämäni yhteiskunnallisista ympäristöistä ja niiden muutoksista. Toiseussuhde muodostuu myös artefakteista, joita ovat kirjoittamani artikkelit ja tekstit (tutkimusmatkallani niitä on noin 20), sekä monet tekemäni piirrokset, maalaukset, veistokset, esitysgrafiikat, videot, valokuvat ja äänitykset.
Kun teen AE-tutkimusta, nämä kaikki toiset rakentavat kokemustani. Edellä mainittujen lisäksi toiseuteen kuulun myös minä itse siinä mielessä, että olen AE-työskentelyssä jatkuvasti resiprookkisessa suhteessa nykyminäni ja aikaisempien minieni ja jollakin tavalla myös tulevan minäni/tulevien minieni kanssa.
AE-kokemukseni syntyy minäni (tai itseni; en tässä pohdi minän ja itsen erilaisuutta, I, me, self erotteluja) ja toisten vastavuoroisessa kokonaisuudessa. Kokemuksen primaarisuuden rinnalla AE:ssa toinen tärkeä kulmakivi on tuon kokemuksen – sen synnyn, piirteitten (kognitiivisten, emotionaalisten, intentionaalisten), yhteyksien, vaikutusten jne. pohdinta. Refleksiivisyys kantaa AE:ta. Se liittyy toiseustyöskentelyn lisäksi haavoittuvuuden eksplisiittiseen tutkailuun (omat ja toisten mahdolliset haavoittuvuudet ja niiden vaikutukset, kun kokemuspohjaisia asioita otetaan esille), kaikenlaisen vastavuoroisuuden viljelyn kysymyksiin (miten esimerkiksi voi vahvistaa vastavuoroisuutta kokemustensa hahmottamisessa) sekä tuottamiseen, ennen kaikkea kirjoittamiseen, mutta myös muiden artefaktien tekemiseen tutkimusprosessissa.
Refleksiotyöskentely jakaantuu kahtia. Ensinnäkin sitä on kokemuksen kuvaileva ja tulkitseva pohdinta. Sitä kutsutaan evokatiiviseksi AE:ksi, joka tutkijan oman kokemuksen tarkastelun kautta tuo esille suhteellisen selkeitä ja myös monimutkaisia asioita ja ilmiöitä. Toiseksi, refleksiotyöskentely voi olla kokemukseen liittyvän aineiston, datan (muistiinpanot, kirjoitukset, kuvat, nauhoitukset jne.) analysointia. Sitä kutsutaan analyyttiseksi AE:ksi. Evokatiivisessa AE:ssa on olennaista vahva sitoutuminen kokemuksen keräämiseen ja tuottamiseen (omalla kohdallani erityisesti tuottamieni artefaktien ennakkoluulottomaan läpikäymiseen), suhteissa tapahtuvaan työskentelyyn (esimerkiksi tämä blogikirjoittelu ja siihen toivottavasti liittyvä julkinen keskustelu), huomiota herättävä representointi (esimerkiksi tahdikkaan provosoiva ja samalla keskeneräinen kirjoitusten ja kuvien tekeminen) sekä liikkeessä oleminen ja muutos (esimerkiksi tässä blogissani ”tutkimusmatkani” värittyy tai suuntautuu uusissa bloggauksissa jotenkin eri tavalla kuin aiemmissa).
Analyyttinen AE tuottaa käsitteitä, luokitteluja, jäsennyksiä tms. Sekä niiden pohjalta ehdotuksia johtopäätöksiksi. Yhdessä evokatiivinen ja analyyttinen AE kietoutuvat yhteen kirjoittamisen ja muun artefaktointityön kautta tutkimuksen tuloksiksi, jotka sitten ovat aineksia uusille refleksioille. Edellinen bloggaukseni, jossa aloitin ”autoetnografian opiskelun” tavallaan on esimerkki evokatiivisesta AE:sta ja tämä nyt kirjoittamani analyyttisesta AE:sta. Nyt ainakin tuntuu siltä!
I continue autoethnography (AE) studies for 
my data (writings etc.) examinations. This time it is more analytic (generating concepts etc.) AE than the earlier post, which was an example of a more evocative (descriptions of experiences) AE. I made a figure (see autoetnografia_kuvio) for abstracting what I have learned about AE experience and reflexivity. In the context of my investigation journey the others (term) constituting my self refers to different kinds of colleagues, work mates, customers, group work attendants etc. Also collective subjects like my work communities, cooperation networks and a surrounding society belong to the constitution of my self as a living and experiencing person.
The data I have produced during my working decades (i.e. articles etc. artifacts) is the otherness factor of mine as well. And finally, I myself, my self, is the other for me in a sense that my present being takes shape via and by my past experiences, and also through my emerging personal future.
The (AE) experience getting real in responsiveness with others is a basis for the AE method. An activity, which then (simultaneously) follows experiences as a concrete research turn, is reflexivity. Besides reflexing my more or less targeted experiences the reflexivity is or should be focused to a vulnerability of me as a reseacher and my fellow people belonging to the AE process, cultivation of reciprocity (how AE is implemented in mutual and multilateral interactions), and to actual writing and other artifacting doings (how do they become composed and what kind of consequences they might have for AE working). At best this interplay of evocative and analytic AE brings sensible conclusions and outcomes for understanding the study phenomenon at hand.