Aloitin työstää Handbook of Autoethnography kirjaa. Sen mukaan”minun kokemukseni” on autoetnografian keskiössä – tietysti sosiaalisissa ja yhteiskunnallisissa yhteyksissään. Tai toisin sanoen, autoetnografian ydin on itsen/minun ja toisen/toisten vastavuoroisuudessa. Yksi autoetnografian työtapa on haastatella itseään eli menneitten muistojen ja kokemusten kysely tästä hetkestä käsin, myös piirrosten ja muiden taidejuttujen katselu ja mieleen palauttaminen voi liittyä siihen. Tai vaikkapa omien kirjoitustensa ”haastattelu”. Tää autoetnografia on niin mun juttu -kokemus nousee todella vahvasti esiin autoetnografisesta metodista lukiessani. Kirja sanoo tämän esimerkiksi näin (s. 57). ”… this genre, where Self and and Other(s) interact, relate and dance together in ways that challenge the received wisdom of more traditional social science.”

Tämä blogi eli matka itseeni ja kirjoittamaani sekä niistä toisin avautuvaan voi siis olla myös kommentti olemassa olevaan tutkimukseen ja vallitseviin kulttuurisiin käytäntöihin – jos vain osaan tehdä kunnollista autoetnografiaa. Seuraavassa tarkastelen matkakohteitani (tarjoumateoriaa, inhimillistä ammattitaitoa, verkkokäyttäytymistä, samanaikaisuutta ja kaunista) niiden synnyn yhteyksissä.

Tarjoumateoria lähestyi minua Jyväskylän näkövammaisten koulussa (1981-1986) sokeiden autenttista havaintoa etsiessäni. James J. Gibson artikkelillaan Observations on active touch toi tarjouman (affordance) minulle selitykseksi siitä, miten ihmisinä olemme olemassa ja toimimme minän/itsen ja toisen (toisten) ykseydessä.  Gibsonilla tämä toteutuu organismin ja ympäristön resiprokiassa.

Kuitenkin yliopisto-opettajuus (1986-1992) varsinaisesti liitti minut tarjoumateoriaan. Gibsonilainen ekologinen psykologia  ei ollut (eikä ole vieläkään) psykologian akateemista valtavirtaa, ja osittain myös se puhutteli minua: olen mielestäni ollut aina kriittinen suhteessa vallassa oleviin näkemyksiin ja suuntauksiin. Yliopistossa tarjoumateoriaan perehtyminen tapahtui lisensiaatintutkimuksessani.  Sen tekeminen tapahtui toisaalta ikätovereiden vertaiskollegiaalisen tuen ja vallitsevien akateemisten diskurssien jännitteessä.  Tarjoumateorialla asetuin toisaalta ”oman tiedeidentiteettini” työstämiseen, toisaalta oman itsenäisen henkilöni tai ihmiseni vahvistamiseen. Tarjoumateoria tuli tavallaan minuksi tai minä tarjoumateoriaksi. Määrityin kamppailussa itseni ja sosiaalisen ympäristöni vastavuoroisuudessa. Tarjoumateorian matkassa  olin subjekti ja objekti samanaikaisesti.

Inhimillinen ammattitaito – matkani toinen seikkailu – sai alkunsa Sosiaalipedagogisessa keskuksessa, jossa toimin kouluttajana 1992-1996.  Inhimillinen viittaa tunteisiin, joiden merkitys nähtiin tärkeäksi työnohjaustyössä ja kasvuryhmien kanssa toimittaessa. Tämä ”tunnetyö” myös vei minua vähitellen pois  ko. keskuksesta. Omat näkemykseni tunteista kiteytyivät termeissä tunnetietoisuus, tunneosaaminen ja tunnevastuullisuus, ja myös oman yritykseni, IhaNova oy:n (1996 alkaen) perustaksi. Ammattitaito taas kytkeytyi opetushallituksen Työelämän tutkinnot yksikön rahoittamiin hankkeisiin, joihin koulutusyrittäjänä osallistuin. Niissä ammattitaidolle haettiin tunnesisältöjä.

Inhimillisen ammattitaidon kehittämisprosessissa  jatkoin kasvuani itsenäiseksi ja se huipentui yrittäjäksi ryhtymisessä. Tarjoumateoriaan tämä tunteitten eksplikointi liittyi siten, että tunteitten muotoutuminen nähtiin tapahtuvan sosiaalisessa kanssakäymisessä (konkreettisesti tunteita tutkittiin 7-10 hengen, noin vuoden yhtäjaksoisesti työskennelleissä ryhmissä).  Tunteitten sosiaalisuuden (minän ja toisten vuorovaikutuksessa) ymmärsin implisiittisesti tarjoumateorian mukaisesti, vaikka sitä en sanonut ääneen inhimillisen ammattitaidon hankkeissa.

Kolmas matka liittyy verkkokäyttäytymiseen. Aloitin sen yrittäjänä, ja sen sosiaalinen konteksti oli European Virtual Enterprise Network (event) ESR-hanke Jyväskylän yliopistossa 1990-luvun loppupuolella. Verkostoporukka oli innokas kehittymään uudessa verkkotodellisuudessa.  Minä tulin mukaan arastellen ja juuri voimakkaasti tunneteemaa liveryhmissä työstäneenä karsastin internetiä tunneympäristönä. Jopa väitin, ettei verkossa ole tunteita.  Hankkeen myötä suhtautumiseni verkkoon ja verkkotunteisiin muuttui. 

Verkossa ei ole tunteita ennakkoluulo muuttui oivallukseksi, että verkossa on paljon tunteita, mutta niitä ei koeta samassa jaetussa fyysis-sosiaalisessa tilassa.  Oivalluksen ydin kiteytyy siihen, että verkossa – on se sitten tekstillistä eriaikaista kanssakäymistä tai vaikkapa nykyajan ”Zoomailua” kasvokkain reaaliaikaisesti – reagoidaan aina omiin tunteisiin, vaikka se saattaa tuntua siltä, että toisten tunteet siinä vaikuttavat. Verkkotunteissa on kyse minun omista tunnereaktioistani itseni kanssa, vaikka virittäjänä olisi ollut jonkun toisen ”vihapuhetwiitti”. Tämä tekee verkkokanssakäymisestä perustavasti erilaisen verrattuna livekanssakäymiseen. Vuonna 2000 verkkokanssakäymistä tutkiessani puhuin myös yksin yhdessä sosiaalisuudesta (vrt. livesosiaalisuus on yhdessä-yhdessä -sosiaalisuutta) jo kymmenen vuotta aiemmin kuin Sherry Turklen Alone Together verkkotodellisuutta hahmottava kirja ilmestyi.

Tämä verkkokäyttäytymismatka jatkuu edelleen, mutta se alkoi ensimmäisenä uutena toimintana itsenäisenä yrittäjänä. Oivallus  verkon emotionaalisesta perusluonteesta oli itsenäistymiseni uusi kulmakivi.  Liittyykö se mitenkään tarjoumateoriaan? Ei ehkä suoraan, mutta pohjavirtana voisi olla se, että verkko mahdollistajana eli tarjoumana vie voimalla representaatiotarjoumiin. Verkkotarjoumat ovat välittyneitä, itsensä kanssa tapahtuvan resiprokian (itse toisena itselle) kautta muotoutuvia. Ehkä?

Verkkotoiminta yrittäjä (verkko-opetuksen opettaminen opettajille verkossa) vei minut osa-aikaiseksi verkkokouluttajaksi Helia ammatilliseen opettajakorkeakouluun vuonna 2002. Lopulta päädyin sinne päätoimiseksi opettajankouluttajaksi (matkakertomukseni neljäs vaihe), josta työstä eläköidyin vuonna 2015.  Opettajakorkeakoulu oli tilaa-antava työyhteisö.  Saatoin reilusti toimia oman pedagogisen näkemykseni mukaisesti – opetussuunnitelman raameissa tietysti. Kollegiaalinen tasavertainen yhteisö luonnollisine yhteisöllisine jännitteineen tavallaan antoi minulle mahdollisuuden jatkaa yrittäjän ja ainutkertaisen persoonan omaa työotetta.

Monet verkkotyöskentelyn kehittämisen hankkeet liittyivät Helia (nykyisin Haaga-Helia) työhön.  Eräs niistä oli Rajattoman oppimisen kehityshanke, jossa pyrittiin murtamaan formaalin ja informaalin oppimisen rajoja ammatillisessa koulutuksessa. Tämä hankkeen kansainvälisessä yhteistyössä tutustuin Minnesotan yliopiston lehtoriin John Moraveciin, joka nykyisin toimii Education Futures yrityksessä. Hänen kanssaan ”rajaton oppiminen” purkautui artikkeliksi lineaarisesta, pisteellisestä, syklisestä ja kerroksellisesta ajasta avoimessa verkko-oppimisessa.  Tämä artikkeli johti yhteistyöhön Michael S. Gallagherin (Hankukin yliopistosta Soulista ja nyttemmin Edinburgin yliopistosta) kanssa samanaikaisuuden pedagogiikasta.  Siinä on kyse kerroksellisuudesta. Aika- ja paikkatekijät sekä sosiaalisen läsnäolon ulottuvuudet ovat olemassa yhtä aikaa kerroksellisesti. Niiden huomioon ottaminen pedagogiikassa tekee siitä monella tavalla samanaikaisen hybridin.

Samanaikaisuuden pedagogiikassa on olennaista moninainen autenttisuus. Tämä hetki toteutuu menneen ja tulevan ykseydessä. Siinä toteutuu gibsonilainen monismi minä maailmassa -kokemuksena.  Samanaikaisuuden pedagogiikan syntyminen on ymmärrykseni mukaan myös dokumentaatio minun itseni vahvistumisesta uniikin autenttisena yksilönä moninaisissa sosiaalisissa suhteissani.

Yhteistyö Gallagherin kanssa kasvoi yhteisiksi kävelyiksi Soulissa, Lontoossa, Helsingissä ja Edinburgissa sekä Etelä-Korean ja Suomen luonnossa. Samanaikaisuuden pedagogiikka suuntautui ja ikään kuin tiivistyi estetiikaksi, esteettiseksi lukutaidoksi ja kauniin kautta toimimiseksi. Tämä on matkani  viideksi jakso. Kauniin aura kasvoi myös henkilökohtaisen vuosikymmenten ITE-taiteilijaharrastuksen myötä. Kauniin kautta olemisessa ja tekemisessä oman näkemykseni mukaan ovat perustavia myötäliike (havainto, empatia) ja luova liike (aktiivinen suuntautuva teko). Niiden vuorovaikutteisessa yhtäaikaisuudessa  konkreettisesti toteutuu ekologisen psykologian subjekti-objekti -resiprokia (ykseys).  Tarjoumateoria puhkeaa kukkaan kauniissa ja kauniin kautta työskentelyssä. Persoonallinen kysymykseni tässä kauniin tilassa on: voinko jo olla täysi kauniin ja ruman vastavuoroisessa prosessissa?

Edellä kuvattu viiden kohteen matkani on henkilökohtaisesti ollut kasvua itsenäisemmäksi niin ihmisenä kuin työntekijäkin. Sen voi nähdä myös vapautumisen prosessina jostakin ja johonkin. Miten tämä vapautumiskokemus purkautuu luonnehtimaan matkan viittä kohdetta tai teemaa (tarjoumateoria jne.) on kysymys myöhemmille refleksiopohdinnoille. Samoin kysymys laajemman yhteiskunnallisen ympäristön (esimerkiksi toistuvat taantumat sekä ilmastokriisi ja luontokato, joihin edellisessä bloggauksessa viittasin) vaikutuksesta matkakohteitteni hahmottamiseen ja edelleen uudelleen- tai toisinnäkemiseen jää vielä avoimeksi, mutta lupaan palata siihen  myöhemmin.

The Handbook of Autoethnography that I am studying says (p.57) ”… this genre [autoethnography], where Self and Other(s) interact, relate and dance together in ways that challenge the received wisdom of more traditional social science.”  This statement really inspires me, especially, when it also means that a focus to researcher´s personal experience even as researcher´s self interviews can be a remarkable source for main research data in autoethnographic study. In the following I make a short review to my personal data (affordance theory, human professionalism, online behavior, pedagogy of simultaneity and working via beauty) collection and formation I try to use while these research and self-examination journeys.

A university’s faculty community (1986-1992) was a space for getting touch with ecological psychology and affordance theory – i.e. the reciprocity of I and other(s). Human competence (or professionalism) explicated by terms of emotion consciousness, knowhow and responsibility made itself  visible in my work counseling and growth groups organized in 1992-1998. The online behavior theme received its daylight when I started to work as an entrepreneur in 1996. This period (1996-2000) brought into sight a realization that in online behavior participants react  to their own personal emotions, and this fundamentally define online meetings distinguishing them from offline encounters, in which emotions  are experienced directly as shared physical-social phenomena. The pedagogy of simultaneity grew up inside a collaboration with research colleagues John Moravec and Michael S. Gallagher starting in the beginning of 2010 decade. Its core is in layered time, place and social presence factors, and they make the pedagogy many ways a simultaneous hybrid. The aesthetic literacy or working via beauty was the next content elaboration to task with Michael. We received contents for it by walking in Seoul, London, Helsinki and Edinburg cities, and in nature of South-Korea and Finland. For me working via beauty especially means activities of aligning movement (perception, empathy) and creative movement (functional act). They make you orientation to a surrounding reality an aesthetic composition, a beauty affair.

The set of journeys from the affordance theory to working through beauty compositions is for me a continuum, in which I elaborate affordance understanding in different contexts. I also can see these five trips as a path to become stronger and more autonomous human being and researcher, and it sure will have (and have had) an impact to my re-reading and interpreting the mentioned data materials I have produced during those journeys. Later I will also try to connect the journey stuff to a broader societal change taken place since 1990 – e.g. economic recessions, climate crisis and biodiversity loss I mentioned in the earlier blog post.