“Kolme kysymystä

Miten saatan

- kun meidän pitäisi kauhusta jähmettyä lyijyksi -

nauraa

nauraa jo aamiaispöydässä?

Miten voisin

- kun vain jätevuori, vain jätevuori enää kasvaa -

puhua Ilsebillistä koska hän on kaunis,

ja miten kauneudesta?

Miten aion

- kun valokuvan käsi ei koskaan saa riisiannostaan -

kirjoittaa kokista

joka täyttää juottohanhia?

Kylläiset ryhtyvät nälkälakkoon.

Jätteiden kauneus.

Tämä on kuoliaaksinauramista tämä on.

Etsin sanaa jossa olisi häpeä.”

Vertaistuotanto näyttää yllä mainitun luvun mukaan olevan enemmän tai vähemmän tietoisen tavoitteellista työskentelyä.  Wikipedia on tässäkin yhteydessä tärkein esimerkki, mutta on myös muita, kuten marsin kraateritutkimus, sanastojen luominen, kirjojen skannaus jne. Tämä tavoitteellisuus ja siihen liittyvä organisoituminen erottaa mielestäni p2p/peer-to-peer -aktiviteetin  esimerkiksi stigmergy/merkkijäljittämisen lähestymistavasta.  Mutta mitä oppimistilan hahmottamisen kannalta olennaista p2p:stä (wiki esimerkkinä) löytyy? Tässä listausta:

- lähtökohtana jokin alkuperäinen ilmaisu, jota kartoitetaan ja arvioidaan relevanttiuden ja luotettavuuden kannalta, ja sitten muotoutunutta hyödynnetään (ja edelleen jalostetaan) ja jaetaan toisille,

- pyritään sympaattisesti esittämään “kaikkia” näkökulmia,

- perustana on sosiaalinen, inhimillinen ja intensiivisen diskursiivinen ja luottamukseen tukeutuva lähestyminen,

- resurssina ihmiset, jotka haluavat kirjoittaa,

- toiminta vaatii itsetietoista kirjoitamista (ei siis intuitiivista, luonnollista, arkipäiväistä),

- itsetietoinen kirjoittaminen liittyy läpinäkyvään kirjoitushistoriaan  sekä kaikkien osallistujien kykyyn identifioida toistensa toiminnat ja vasta- ja vuorovaikuttaa suhteessa niihin.

Yhteys oppimistilaan jää vielä hautumaan …

Merkkijäljittävä(ssä) oppimistila(ssa)

- edellyttää osallistujamassaa (25-n osallistujaa),

- tuotetuilla jäljillä/merkeillä (teoilla, vaikutuksilla) on olennainen asema,

- on riippuvainen yhteistoiminnallisesta lokista (teknologiaa käyttävästä, historiallisesta, päivittyvästä dokumentaatiosta),

- on esimerkiksi wiki (paras esimerkki?),

- keskusteluun perustuva sosiaalinen neuvottelu on taustalla,

- keskustelu liittyy työstettävään sisältöön,

- osallistuminen on mahdollista (tavallista) myös ilman keskustelua tekojen ja luovien tuotosten kautta,

- tekemiseen ei tarvita yhteistä näkemystä aloitteellisuuden laadusta ja määrästä eikä yhteistoimintaan osallistumisen tavoista,

- yksilöt ovat keskeisiä, ja he vaan tulevat mukaan yhteistoimintaan,

- yksilöt voivat muodostaa toisiaan tuntemattomia ryhmittymiä ja verkostoja,

Merkkijäljittävän oppimistilan muodostaa itseorganisoituva virikkeistö, joka tuottaa kokonaisuuden säännönmukaisuuden ja yhteisyyden; se ei ole riippuvainen yksilöllisesti hahmotettavista ja hahmottuvista kokonaisuuksista. Merkkijäljittävä oppimistila “materialisoituu” lokiin.

Merkkijäljittävä oppimistila on ehyt yhteistoiminnallinen alue, joka kehkeytyy useiden yksilö- ja ryhmätekojen implisiittisesti( epäsuorasti?) koordinoivista vaikutuksista. Kyse ei ole esimerkisi perinteisestä “auktoriteettien” yhteiskirjoittamisen tilasta.

Käyttäntöteoretisoinnin perusteella verkossa oleva oppimistila määrittyy (saa sävyjä)

1) avoimen osallistumisen (osallistuja itse päättää osallistumisestansa) ja vertaiskyvykkyyden (kaikilla on tasavertainen kyky tuottaa merkityksellistä ainesta “projektiin”, mutta kukaan ei ole toisen kanssa tiedoiltaan, taidoiltaan ja valmiuksiltaan samanlainen) kautta,

2) valtarakenteettomuuden (ei hierarkisia asemia) ja vertaisvallan (prosessuaalista ja osaamiseen perustuvaa ad hoc valtaa) kautta,

3) epätäydellisen, valmistumattoman, aina-kehittyvän, modulaarisen ja verkostoituneen (tiedollisen, sosiaalisen, teknis-toiminnallisen) sisällön kautta,

4) persoonallisesti hahmottuvan/hahmotettavan kokonaistajun kautta.

vaikuttavan-verkko-oppimisen-osatekijat

Verkkotieto

Verkkotieto viittaa dataan ja informatioon, joka verkossa  on olemassa. Siinä ja sen käytössä on olennaista sen suunnaton määrä sekä vaikeus olla kriittinen sen suhteen (kuinka löytää relevantti ja luotettava tieto?).

Verkkotiedon ymmärtämisessä on tärkeää oivaltaa, että se ei ole staattista, pysähtynyttä. Verkkotieto on paremminkin jonkin tietämistä. Verkkotiedossa tapahtuu työskentelyä yhteyksissä (ihmisiin ja asioihin).  Sitä  ”vaan” surffailet  netissä ja muodostat  yhteyksiä verkkosivustojen ja –toimintojen sisällä ja välillä, tai sitten tietoisesti  yrität  löytää  tai määritellä jne. jotakin, ja sitten liikut erilaisten sivustojen ja ympäristöjen viidakossa ja luot yhteyksiä itsellesi (tarpeisiisi).

Verkkotieto on prosessi, johon astut, kun olet ja toimit verkossa.

Verkkotaidot

Perusverkkotaidot ovat IC-teknologian käyttötaitoja. Mutta nykyisin ne ovat verkkotoiminnan taustalla.

Niitä tärkeämpiä verkkotaitoja ovat  verkkokäyttäytymiseen ja tunteisiin  liittyvät taidot.  Verkon tunnetaidot tarkoittavat  rohkeutta ilmaista itseään, varmuutta suhteellisen epämääräisessä ja monimerkityksisessä  verkkoympäristössä sekä iloa antaa oma (verkko)persoonallisuutensa toisille.  Verkkokäyttäytymis- ja –toimintataitoja ovat ennen kaikkea itsensä johtamisen ja itseohjautumisen sekä osallistumistaidot. Kuinka ottaa ja tehdä aloitteita verkossa?  Kuinka tarpeen tullen vetäytyä taustalle ja antaa siten tilaa toisille? Kuinka ”vietellä” ja innostaa (potentiaalisia) verkkokumppaneita mukaan yhteiseen toimintaan?

Jotkut kognitiiviset kyvyt ovat myös tärkeitä verkkotaitoja.  Kuinka hahmottaa ja luoda kokonaisuuksia verkossa olevista palasista?  Kuinka nähdä ja löytää kehkeytymässä olevia oivalluksia teksti- ja multimediamassoista? Kuinka syventää verkossa tarjolla olevaa sisältöainesta?

Verkko-opettaja

Verkko-opettaja on kokenut,  mutta tasavertainen kanssakulkija.  Hän työskentelee yhdessä opiskelijoidensa kanssa.  Verkko-opettaja tietää enemmän, ja hän myös ilmaisee sen. Mutta hän myös tietää, että monissa sisällöissä ja taidoissa  opiskelijat ovat häntä pätevämpiä.

Verkko-opettaja on aina riittävästi läsnä verkossa. Läsnäolo tarkoittaa ajallista läsnäoloa (opiskelija saa vastauksensa, palautteet ja opettajan muut sitoumukset riittävän nopeasti), persoonallista ja emotionaalista läsnäoloa (opettaja voidaan kokea ainutkertaisena persoonana), sosiaalista läsnäoloa (opettaja tukee osallistumista ja osallistuu itse sosiaaliseen viestintään)  sekä kognitiivista ja reflektiivistä läsnäoloa (opettaja jakaa asiasisällölliset kokemuksensa ja tietopääomansa).

Verkko-opettaja antaa hyvät ohjeet ja  tarvittavia neuvoja. Hän myös auttaa opiskelijoita kohtaamaan toisensa.

Verkko-oppija

Verkko-oppija elää ja opiskelee verkkoympäristöissä,  joissa hänen – toimintansa sisällä – pitää kestää epävarmuutta, turvattomuutta, keskeneräisyyttä jne.,  ja olla aktiivinen, osallistua sekä luottaa itseensä ja johtaa itseään.

Verkko-oppijana on tärkeää  (osata) olla vertainen toisten kanssa – vertaisoppija. Myös opettajat ovat (tai heidän pitäisi olla) kokeneempia vertaisia.

Bellow ei kerro sankaritarinaa, ei edes jokapäiväistä tarinaa, vaan melkeinpä antitarinan, joka kuitenkin on sillä tavalla totta, että päähenkilöiden käytöksestä ja ajattelusta tunnistaa itselleen tutut reagointi- ja toimintatavat.

Kirja päättyy hienoon (pedagogiseenkin) kuvaan, jossa päähenkilö Wilhelm itkee hautajaisissa ruumiin äärrellä itseään ja kohtaloaan, ja muut hautajaisvieraat näkevät se sukulaissuruna: ulkoisen sisäistyminen ja sisäisen ulkoistuminen!

produsage_vertaistekeminen.ppt

- että me opettajat ihmisyksilöinä ja muotoutuvina (samanhenkisinä?) porukkoina alamme itse rakentaa sosiaalisen median vermeillä oppimis- ja opetusympäristöjä.  Ja tuottaa niihin sisältöjä henkilökohtaisesti (ja ryhminä) ja ennen kaikkea koostaen verkkomaailmoista löytyvää (tämä on välttämätön “alku”),

- että nämä ympäristöt voi sitten linkittää oppilaitosten “virallisiin” verkko-oppimisympäristöihin, ja siten kytkeä formaaliseen opetukseen,

- että opettajilta tarvitaan rohkeutta ja voimaa tehdä itse (ja tietysti antaa tukea toisilleen) - ja siihen sisältyy suuremmoinen vapaus, mutta samalla (rakentavassa hengessä) vastakulttuurin energisoiva erilaisuus.

- että sosiaalinen media sisältönä ja toimintatapana ei koskaan voi onnistua oppilaitosten sisältä (mutta voi siis ulottua oppilaitosten sisälle).