Opentiellä

Dialogi Jaikussa asettuu mielessäni esimerkiksi dialogihorisontista.  Jaikussa viestitään fiiliksiä, kuvataan olemisia ja tilanteita, välitetään raportteja, kerätään tietoa, pohditaan.  Välillä vakavaa, joskus kevyttä hulluttelua; toisinaan asiaa, sitten seurustelua jne. Dialogin ainekset ovat ulkoisesti Jaikun kanavien ketjuissa, kontaktien viesteissä ja kommenteissa, jokaisen omassa kirjoitusprofiilissa, sisäisesti jokaisen mielessä muodostuvina yhdistymisinä ja koosteina sekä liikkeessä olevina kehkeytymisinä.

Vuorovaikutus ja keskustelu ei ole “oikeaoppinen” puheenvuoro-vastaus-jatkopuheenvuoro-jne. ketju (joskus toki sitäkin), vaan massa viestejä, joista jokin nousee merkittäväksi jollekin, joillekin. Ja siitä syntyy uutta ainesta viestien elävään kokonaisuuteen.  Ja se on dialogihorisontti.  Olennaista on horisontti, ei dialogi. Täytyy olla horisontti (massa), vasta sitten voi syntyä dialogia. Jaikussa olen kokenut dialogin syntymisen ja olemisen - se ei synny tekemällä, eikä se koskaan ole mallin mukainen, vaan aito, inhimillinen, epämääräinen, sekava, jäsentyvä, koskettava …

Viikonlopun sulattelun jälkeen itse ITK-sisällöstä ei nouse mitään erityistä mieleen.  Sen sijaan sometu/vaparetki joukon toiminta jaikuillen puhuttelee.  Tuntui ihmeelliseltä, että oli samaan aikaan useassa teemassa ja foorumissa läsnä - kiitos toisten jaikuviestinnän.  Ja noihin viesteihinhän voi edelleenkin palata - vaikka löytää ne “tärkeät sisällöt”, jotka ovat vielä hakusessa.  Konferenssin reaaliaikaisessa kollektiivisessa seuraamisessa tehtiin ainakin minun kokemuksissani uutta kulttuuria.

Jaikun seminaarikannussa näyttäytyivät ihmiset, jotka olivat jo ennestään virtuaalituttuja.  Ja ITK08-päivien aikana he tulivat kohdalle myös kasvokkain. Toisaalta oli mukava tavata “livenä”, mutta en vieläkään ole varma, haluanko kaikista virtuaalikavereista f2f-tuttuja. Tai oikeastaan yhä vahvemmin tiedän, etten halua. Virtuaalisuus antaa toisenlaista tilaa, ja pidän siitä?

Henkilökohtaisesti olin kiinnostunut mobiilista oppimisesta, ja siihen liittyen osallistuin aiheen workshopiin keskiviikkona 16.4. Huomasin,  että määrittely “oppija on mobiili” oli minulle herättävä. En ole aiemmin osannut ajatella, että olennaista on juuri se, että oppija on liikkeessä. Ja oppija on sekä oppilas/opiskelija että opettaja tms. Siis me kaikki. Me olemme mobiileja. Kysymys suuntautuu oppimiseen liikkeessä, liikkuvaan oppimiseen.  Sitä minun täytää ymmärtää paremmin!

Työpajan porinasta oheinen qik-tallenne, ja myös mun ITK08-kuvia ja  digitarinaesityksen qik-videopätkä.

Löysin mielestäni hyvän tekstin siitä, miten olla ja toimia verkossa. Vähän omatkin posket punottuvat, kun lukee sitä - tunnistan itseäni ja sitä, etten kyllä aina ole “paras” verkkotoimija.  No oppia ikä kaikki. Teksti löytyy täältä.

Innostuin myös kääntämään sitä suomeksi ja tekeleeni on oheisessa liitetiedostossa.

vahvasti-yhteyksissa-toimivien-ihmisten-seitseman-toimintatapaa.doc

Tietoverkon sielu verkkojulkaisu on ollut esillä  jo reilun seitsenvuotiskauden, ja nyt näyttää siltä, että sitä olisi hyvä uudistaa ja päivittää tähän aikaan (ja miksei tulevaankin, olihan se aikoinaan aikaansa edellä).  Olen tehnyt siitä lukupiirin wikiopistoon.  Tule mukaan lukemaan ja prosessikirjoittamaan.

Ennen:

Viiden vuoden ajan olen vetänyt Ohjaustaidot verkko-opetuksessa valinnaisopintoja Haaga-Helia ammatillisessa opettajakorkeakoulussa (kolme viimeistä vuotta JAMKin opettajakoulutuksen kollegani Heli Nurmen  kanssa).  Ennen pääsiäistä loppui viimeinen intensiivi - ja sellaisenaan verkkojuttu ei enää jatku. Kokemus on ollut perustavanlaatuinen. Sen myötä olen oppinut paljon verkkokeskustelusta ja -dialogista. Ennen kaikkea siitä, miten yhteinen ja tasavertainen  sisältöjä sulatteleva keskustelu on mahdollista verkossa toteuttaa. Nyt kuitenkin oppi on takana, ja itse toteuttaminen - siis ohjaava opettajana oleminen - alkoi jo puuduttaa. En enää jaksanut olla innostuneesti mukana - kiitos vaan Helille, että  hän jaksoi - ja silloin on aika siirtyä muihin tekoihin. Ja kuin ihmeen kaupalla, uuden verkkokokeilun aika on juuri nyt käsillä.

Jälkeen:

Tai itse asiassa pääsiäisen aikana on Sometussa menossa hajautettu henkilökohtaisten “puhuttelevuuksien” yhteinen julkistaminen, ja toivottavasti myös jatkokeskustelu.  Se jokin uusi verkkotekemisen idea on siinä, että jotakin asiaa, aihetta lähestytään epäsuorasti, tässä tapauksessa kuvan kautta. Tavallaan - kaiketi - nyt vasta tutkaillaan, mistä voisi olla kyse. Samalla kun jokainen on mukana just niin kuin itse haluaa - ilman ennakkotavoitetta tai -suunnitelmaa. Mielenkiintoista  - todella odotan, mitä sometumobista alkaakaan kehkeytyä.

Olen duunannut slideja IT-kouluttajien päiville ohjaustaidoista verkossa.  Sisällöt  ovat kohtuullisen tuttuja, mutta työkalu on uusi, eli olen opetellut sliden (videon tms.) ja äänen kytkemistä toisiinsa Voicethreadilla. Tulos pitäisi olla tässä.

… mullakin

Osallistuin eilen virtuaalisesti Sometun lähitapaamiseen. Monet kiinnostavat asiat olivat esillä, ja myös sovittiin ihan käytännön tekemisestä! Nyt yön yli nukuttua ja uneksittua - oli hyvä tapaaminen, koska se jäi soimaan mieleen ja uneksimisiin - henkilökohtaisesti mietin ainakin kahta aihetta: hankkeet, innovaatiot, kehittyminen sekä avoimuus ja sen mahdollisuudet.

Puhuimme paljon sosiaalisen median roolista kehittämisessä ja kehittymisessä sekä innovaatioiden aikaansaamisessa ja syntymisessä.  Tähän puheeseen liittyi kriittinen äänepaino suhteessa hankkeisiin: ne ovat hierarkisesti organisoituja, suljettuja ja elävät aikansa, mutta eivät tuota juurikaan pysyvää.  No joo, allekirjoitan kyllä tämän puheen, mutta onko myös huomattava ja ymmärrettävä, että yhteiskunta mahdollistamalla hankkeita ylläpitää juuri sellaista tehottomuutta, joka olennaisesti luonnehtii yhteiskuntaekologiaan liittyvää sosiaalista evoluutiota? Suurin osa hankkeista ei tuota mitään (ei synny “mutaatioita” tai ne ovat liian heikkoja), mutta juuri tuon turhan runsauden ansiosta jossakin syntyy tärkeitä oivalluksia (innovaatioita), jotka myös jatkavat elämäänsä hankkeitten jälkeen ja ulkopuolella. Ehkä ei pitäisi vieroksua hankkeita, vaan yrittää saada ne avoimiksi ja läpinäkyviksi?

Sitten tuo avoimuus.  Mielessäni pyörii ajatus, että henkilökohtaisella, yksilön tasolla avoimuus liittyy siihen kuinka itsetuntoinen ja “vahva” olen. Voin olla niin avoin ja läpinäkyvä kuin pystyn sitä olemaan pelkäämättä (tietoisesti tai tiedostamattomasti) haavoittumistani. Avoimuuteni loppuu siinä kohdassa, kun haavoittumisalueeni tulee esille.  Toisaalta on myös niin, että avoimuus voi liittyä narsistiseen esilläolo- ja julkisuustarpeeseen.  Se voi palvella “mielekästä ja rakentavaa” avoimuutta, mutta se voi myös olla tyhjää tilanottoa, joka itseasiassa tuhoaa toisissa kehkeytyvää avoimuutta.

Kun avoimuutta miettii sosiaalisten ympäristöjen, yhteisöllisyyden ja verkostoelämän kautta, niin silloin liikumme - emme niinkään oman henkilökohtaisen avoimuutemme, vaan - toisille tarjotun  ja mahdollistetun tilan alueella.  Siis yksikertaisesti suvaitsevaisuuden, kunnioituksen, myötätunnon, kuuntelemisen, nöyryyden yms. tunnevoimien ja -taitojen kanssa. Niillä rakennamme rakennamme paikkoja avoimuuden tekeytymiselle.

Kalle pistää pohtimaan ja se on hyvä. Itsellenikin oppimisen ekologia on vasta jotenkin intuitiivisesti ymmärtymässä, ja kun sitä sitten pitää yrittää selvittää toisille, niin ehkäpä se saa selkeämpää sisältöä. Vuorovaikutuksen voima! Minulle oppimisen ekologia tuo ennen kaikkea esille oppimisen kokonaisvaltaisuuden.  Se ei ole vain ihmisessä tapahtuva asia, vaan myös ympäristöissä, kuten esimerkiksi teknologiassa tapahtuva.  Mutta aina osana koko ekologiaa.  Suomen kielessä ekosysteemi saattaa paremmin kuin ekologia viitata siihen, että kun jotakin tapahtuu jossakin systeemin osassa, se tapahtuu koko systeemissä. Ja tässä on mielestäni oppimisen ekologia juju: oppiminen pitää ymmärtää kokonaisuudessa.  Ja mitä siitä sitten seuraakaan opetukselle, ohjaukselle. Piirsin ajattelustani kuvan, joka alla liitteenä.

oppimisen-ekologia.ppt

… verkkokirjaa Knowing knowledge ja poiminut sieltä esille joitakin kuvauksia oppimisesta, siis  mistä oppimisessa saattaisi olla kyse digitaalisella aikakaudellamme. Tässä pikaisia käännöksiä; herättääkö ajatuksia?

- oppiminen on jatkuva verkostonmuotoutumisen/muodostamisen prosessi,

- oppiminen on tietämisen vertainen, - oppiminen on kaoottista , jatkuvaa, yhdessäluovaa ja kompleksista sekä yhdistyvää erikoistumista ja jatkuvasti epäilyksenalaista varmuutta,