Pedagogiikka ja didaktiikka ovat termejä, joilla on kuvattu koulutus- ja opetustoiminnan luonnetta ja sisältöä.  Molemmat ovat juuriltaan dualistisia käsitteitä, joihin sisältyy kasvattajan/pedagogin/opettajan erottaminen  kasvavasta/opiskelijasta/oppijasta.  Nykyaikana voidaan kysyä,  ovatko kyseiset käsitteet enää relevantteja kuvaamaan muuttuvia oppimisolosuhteita ja –ympäristöjä.

Perinteisesti pedagogiikka on liitetty yleiseen ja kokonaisvaltaiseen orientaatioon kasvattaa, opettaa ja tukea oppimista.  Didaktiikka (opetusoppi) taas on liittynyt konkreettisiin menetelmiin opettaa ja tukea kehittymistä ja oppimista.

Pedagogiikalla on viitattu mm. varhaiskasvatukseen, koulukasvatukseen ja aikuiskasvatukseen.  Sen avulla on myös tarkasteltu institutionaalista ja formaalia  koulutusta. Pedagogiikalla voidaan tarkoittaa myös erilaisia kasvatusaatteita ja –käytäntöjä kuten steiner- ja montessoripedagogiikkaa. Didaktiikka on kytketty ennen kaikkea oppiaineisiin kuten kieli- ja matematiikkadidaktiikkaan tai historian didaktiikkaan.  Myös aatteellisilla pedagogisilla virtauksilla on omat spesifit didaktiikkansa.

Pedagogiikka ja didaktiikka liittyvät käytännössä ennen kaikkea  lineaariseen (temponormatiiviseen, ks. Moravec) aikakäsitykseen sekä tayloristiseen koulutustuotantoon. Kun ymmärrämme oppimistodellisuutemme pisteellisen, syklisen ja kerroksellisen  ajan kokonaisuuteen ja paremminkin inhimilliseen kasvuun ja ammatilliseen osaamiseen kuin opetus- ja koulutustuotantoon liittyvänä paikkana, voi olla perusteltua  luopua  perinnetaakan täyttämistä pedagogiikan ja didaktiikan käsitteistä?

Nykyajan ja tulevaisuuden kasvatuksen ja oppimisen olennaisia kysymyksiä ovat

–       miten pystymme ”virallisesti” hyväksymään oppimisen ja osaamisen kehittymisen ilman muodollista koulutusta ja kasvatusta,

–       miten osaamme tukea luonnollista, autenttisissa oppimis- ja työympäristöissä tapahtuvaa inhimillistä kasvua, osaamisen kehittymistä sekä oppimista,

–       millaisia fyysis-virtuaalis-sosiaalisia tiloja edellä mainittuja asioita varten tarvitaan?

Vastausten hakeminen edellä esitettyihin kysymyksiin aloitetaan tässä kolmen ilmiön ja toimintatavan esiin nostamisella.  Ne ovat yksilöllistäminen, henkilökohtaistaminen ja kyborgisoiminen, ja väitän, että juuri ne osuvat nykyajan kasvatuksen ja koulutuksen ytimeen.

Yksilöllistäminen  viittaa yksilöiden tekoihin ja valintoihin.  Tärkein yksilöllistämistoiminta on opettajan (tai kasvattajan, asiantuntijan tai vertaisen) aktiviteetti , joka tuottaa oppimisympäristöä, oppimisvuorovaikutusta ja oppimissisältöä. Opettaja tms. voi myös tarkoituksellisesti jollakin perusteella yksilöllistää jotakin opittavaa jollekin toiselle ihmiselle.   Olennaista yksilöllistämisessä kuitenkin on, että oppija itse voi valita mitä, miten ja milloin haluaa (saada, oppia jne.).   Yksilölliset oppimis- ja opetusympäristöt (vaikka esim. blogit) ovat yksilöllistämispaikkoja.  Yksilöllistämisessä kaikki vastuu  on yksilöillä itsellään, ja pedagogis-didaktisessa mielessä keskeistä on luottamus kasvuun, kehitykseen ja oppimiseen sellaisenaan.

Henkilökohtaistaminen on kahden- tai monenkeskinen vuorovaikutus- ja neuvotteluprosessi.  Henkilökohtaistamisen keskiössä  on osaaminen.  Prosessin sisältöjä ovat se, mitä jo osataan ja mitä ei (vielä) sekä se, mitä halutaan oppia ja millä tavalla.  Osaaminen ei tarkoita vain ammatillista, vaan myös inhimillistä osaamista kuten tunteiden tiedostamista ja käyttöä, vuorovaikutus-, yhteistyö- ja johtamistaitoja sekä ajattelu- ja metakognitiotaitoja. Henkilökohtaistamisessa vastuu on yhteisessä prosessissa ja kaikilla osallistujilla. Pedagogis-didaktisessa mielessä henkilökohtaistaminen tarkoittaa vuorovaikutus- ja dialogitilojen organisointia ja ylläpitämistä.

Kyborgisoiminen liittyy siihen, että ihmiset ovat yhä enemmän ja enemmän erilaisten mobiilien välineiden ja virtuaalistettujen fyysisten entiteettien sekä aitojen virtuaalisten tapahtumien kautta samanaikaisesti yhtenäisiä fyysis-virtuaalis-sosiaalisia olentoja. Tämä merkitsee ihmisen kehollisen ykseyden sosiaalistumista ja globalisoitumista.  Kyborgilla on aiemmin tarkoitettu ihmisen biologis-psykologis-teknistä yhdentymistä, mutta tässä yhteydessä kyborgisoitumisella viitataan fyysis-virtuaalis-sosiaaliseen yhdentymiseen.

Kyborgisoimisessa on kyse fyysis-virtuaalis-sosiaalisessa todellisuudessa tapahtuvasta kasvusta, kehittymisestä ja oppimisesta.  Pedagogis-didaktisessa mielessä  kybergisoimisessa tuetaan ihmisten fyysis-virtuaalis-sosiaalista osallistumista sekä siihen liittyvien taitojen oppimista ja käyttämistä,  tuotetaan fyysis-virtuaalis-sosiaalisia ympäristöjä ja sisältöjä sekä kehitetään viimeksi mainituissa tarvittavia välineitä. Kybergisoimisessa on olennaista ymmärtää ja käyttää tietämisen ja toiminnan sekä niihin liittyvien teknologioiden algoritmeja – sekä konkreettisesti että metaforisesti.

***

A pedagogy and a didactics have been terms for describing the character and contents of education and teaching activities.  The background  of both therms is dualistic in the meaning that an educator/a pedagog/a teacher/ and a growing human/a student/a learner are differentiated from each other.  It has to be asked  are these concepts  relevant any more in modern and especially in future learning environments, in which the role of a school is (has to be) changed.

Traditionally the pedagogy has been connected  with general  and overall orientation to educate, to teach and to support learning .   The didactics has been combined with  concrete methods to teach and to  assist development and learning.  The pedagogy is the term used in kindergarten education,  in school education and in adult education.  Also some specific educational orientations have been called pedagogies, e.g. Steiner pedagogy and  Montessory pedagogy. The didactics has first and foremost been  the term for methodology of teaching subjects, e.g. language didactics, math didactics and history didactics.  Also the pedagogical orientations  have had their own didactics.

Pedagogy and  didactics are concepts for a linear (temponormative, see Moravec) time conception and for a tayloristic factory-like  schooling production.  When learning environments are understood more as places for pointillist, cyclical and overlapping time realities and for human growth and competence development, it can be arguable to give up the traditional concepts of pedagogy and didactics?

The essential questions for existent and future  education and learning are

–       how can we accept ”officially”  the learning and development of competences without formal instruction and schooling,

–       how can we support human growth, competence development and learning taken place in natural and authentic  learning and work environments,

–       what kind of physical-virtual-social spaces are needed for the two before mentioned issues?

The search for answers of the three questions stated above is here started by putting forward  the concepts of individualization, personalization and cyborgization.

The individualization refers to acts and choices  of individuals.  The most importand activities of individualization are the behavious of a teacher (or an educator, an expert or a peer), which produce learning environments, interactions and contents for others.  The teacher etc.  can also purposefully on some basis  individualize something to learn for a certain person.   The fundamental thing in individualization however is that a learner can by her/himself choose  what, how and when  she/he needs (to do).

For instance individual learning and teaching environments (e.g. blogs) are places for individualization.  All the responsibility in individualization  is based on individuals themselves.  From pedagogical-didactic point of view  the focus is in trust in human growth, development and learning by itself.

The personalization is a two-fold or a multiple interaction and negotiation process.  In the middle of  personalization  there are competences.   The contents of personalization are the earlier  acquired competences, the ones, which do not (yet) exist and the competences to be learned and the ways how to do it.  The competence does not mean only vocational skills but also  human capasities such as knowing and using of emotions, interaction, collaboration and leadership skills, and thinking and metacognitive qualifications.

The responsibility in personalization is in shared process and in all participants. From pedagogical-didactic perspective  the personalization means organizing and maintaining places and forums for interactions and dialogues.

The cyborgization is connected with a phenomenon that people are more and more  physical-virtual-social beings using mobile tools ,  virtual objects, places and events, and physical social encounters and living at the same time in the middle of them.  This means that human bodily unity and identity has become social and global.  Earlier a cyborg was meant  the combination of biological, psychological and technological elements, but in this writing and conception  the cyborgization is meant the unifying  of physical, virtual and social elements  in human existence and activity.

The cyborgization also means human growth, development and learning taken place in physical-virtual-social realities. In pedagogical and didactic sense cyborgization is supporting  of physical-virtual-social participation  and participation skills of people, producing of those participation realms, and developing of  tools and procedures  for this participation.  In cyborgization  it is essential  to understand and use  algorithms of knowing and acting, and the technologies included in them – both concretely and metaphoricly.