Opentiellä

Vaikka joskus päätin, että kirjoitan aina jotain lukemistani kirjoista (siis kaunokirjallisuudesta), niin on vaan jäänyt, vaikka lukeminen onkin jatkunut. Elämä on paremmin, elävämmin, aidommin esillä romaaneissa yms. kuin tietokirjallisuudessa.  Mutta en siis väheksy jälkimmäisiäkään. Ajattelin nyt yrittää muistella kesän ja syksy aikana luettuja.

Tytti Parraksen Jojo on hieno ajankuva yhdenlaisesta nuoresta aikuisuudesta. Sitä on mainio lukea siten, että yrittää katsella miten saman tematiikka toteutuisi tämän päivän nuorissa aikuisissa (tavallaan vertailla jotain omaansa ja lapsiansa).

Tommy Wieringan Joe Speedboat kertoo Jojon ihmisten elämää edeltavästä ajasta eli nuoruudesta ja aikuistumisesta, erityisesti poikein kasvamisesta miehiksi. Myös Joe Speedboat tempaa mukaansa ja antaa energiaa: kannattaa rohkeasti tavoitella normaalin ylittävää, vaikka elämä sitten viskookin kohdilleen.

Sofi Oksasen Puhdistus oli parempi kuin odotin.  Jaan erään kollegani kokemuksen, että median välittämä kuva Oksasesta vierastuttaa, mutta ei sen pitäisi antaa vaikuttaa: Puhdistuksen lukeminen sen todisti.  Itseäni kosketti – paitsi mukavasti kulkeva kerronta – neuvostovallan aikaisen alistamisen raamittaman elämän toistuminen nykyvirossa. Kertooko se jotain lyhyen ajan sosiaalisesta perinnöstä?

Cormac McCarthyn Tie oli puistattava ja samalla pakko lukea. Tapahtumien miljöö on tuho (voisi olla ydin- sodan, jonkin valtaisan katastrofin … jää  lukijalle kuviteltavaksi). Tuhossa ihmiset on raatoja ja raatelijoita toisilleen, ja siinä ympäristössä isä ja pieni poika vaeltavat kohti parempaa (josta ei ole muuta näkyä kuin että isän puheissa hyviä on olemassa). Isän ja pojan suhde ja läheisyys tuhon ympäristössä on järkyttävän imevä paradoksi.

Viimeinen loppuunluettu kirja on John Irvingin   Neljäs käsi.  Minulle se oli mielikuvituksen leikkiä ja tosi hauska kirja.  Jotkut pitävät sitä väsähtäneen kirjailijan tuotoksena – ehkä?  Mutta on kyllä riemastuttavaa lukea vaikka kehittelyjä koiran kakkojen viskomisesta.  Kirjassa on sekä draamaa  että  arkista hulluttelua.

Nyt on menossa  Millerin klassikko Kauriin kääntöpiiri: välillä vie, välillä ei oikein jaksa.