Opentiellä

Kesälukemisena on menossa – vasta nyt – Grassin Kampela. Ehkä kolmasosa luettu, ja puhuttelee jo monella tavalla, mutta kokonaisuudesta joskus myöhemmin. Just nyt kolahti seuraava sitaatti:

“Kolme kysymystä

Miten saatan

- kun meidän pitäisi kauhusta jähmettyä lyijyksi -

nauraa

nauraa jo aamiaispöydässä?

Miten voisin

- kun vain jätevuori, vain jätevuori enää kasvaa -

puhua Ilsebillistä koska hän on kaunis,

ja miten kauneudesta?

Miten aion

- kun valokuvan käsi ei koskaan saa riisiannostaan -

kirjoittaa kokista

joka täyttää juottohanhia?

Kylläiset ryhtyvät nälkälakkoon.

Jätteiden kauneus.

Tämä on kuoliaaksinauramista tämä on.

Etsin sanaa jossa olisi häpeä.”

Olen sivunnut vertaistuotantoa Benklerin kirjan luvusta “Peer production and sharing” . Pitäisi lukea koko kirja (The Wealth of Networks). Ja tavoitteena siis on hakea aineksia verkossa toteutuvan oppimistilan ymmärtämiseen.

Vertaistuotanto näyttää yllä mainitun luvun mukaan olevan enemmän tai vähemmän tietoisen tavoitteellista työskentelyä.  Wikipedia on tässäkin yhteydessä tärkein esimerkki, mutta on myös muita, kuten marsin kraateritutkimus, sanastojen luominen, kirjojen skannaus jne. Tämä tavoitteellisuus ja siihen liittyvä organisoituminen erottaa mielestäni p2p/peer-to-peer -aktiviteetin  esimerkiksi stigmergy/merkkijäljittämisen lähestymistavasta.  Mutta mitä oppimistilan hahmottamisen kannalta olennaista p2p:stä (wiki esimerkkinä) löytyy? Tässä listausta:

- lähtökohtana jokin alkuperäinen ilmaisu, jota kartoitetaan ja arvioidaan relevanttiuden ja luotettavuuden kannalta, ja sitten muotoutunutta hyödynnetään (ja edelleen jalostetaan) ja jaetaan toisille,

- pyritään sympaattisesti esittämään “kaikkia” näkökulmia,

- perustana on sosiaalinen, inhimillinen ja intensiivisen diskursiivinen ja luottamukseen tukeutuva lähestyminen,

- resurssina ihmiset, jotka haluavat kirjoittaa,

- toiminta vaatii itsetietoista kirjoitamista (ei siis intuitiivista, luonnollista, arkipäiväistä),

- itsetietoinen kirjoittaminen liittyy läpinäkyvään kirjoitushistoriaan  sekä kaikkien osallistujien kykyyn identifioida toistensa toiminnat ja vasta- ja vuorovaikuttaa suhteessa niihin.

Yhteys oppimistilaan jää vielä hautumaan …

Merkkijäljittäminen eli stigmergy tarkoittaa toimintaa, jossa merkki viittaa jälkiin tai merkkeihin (tekstejä, kuvia, koodeja jne.) ja jäljittäminen sekä jälkien jättämistä (jäljittämistä) että niiden etsimistä ja hakemista (jäljittämistä).

Merkkijäljittävä(ssä) oppimistila(ssa)

- edellyttää osallistujamassaa (25-n osallistujaa),

- tuotetuilla jäljillä/merkeillä (teoilla, vaikutuksilla) on olennainen asema,

- on riippuvainen yhteistoiminnallisesta lokista (teknologiaa käyttävästä, historiallisesta, päivittyvästä dokumentaatiosta),

- on esimerkiksi wiki (paras esimerkki?),

- keskusteluun perustuva sosiaalinen neuvottelu on taustalla,

- keskustelu liittyy työstettävään sisältöön,

- osallistuminen on mahdollista (tavallista) myös ilman keskustelua tekojen ja luovien tuotosten kautta,

- tekemiseen ei tarvita yhteistä näkemystä aloitteellisuuden laadusta ja määrästä eikä yhteistoimintaan osallistumisen tavoista,

- yksilöt ovat keskeisiä, ja he vaan tulevat mukaan yhteistoimintaan,

- yksilöt voivat muodostaa toisiaan tuntemattomia ryhmittymiä ja verkostoja,

Merkkijäljittävän oppimistilan muodostaa itseorganisoituva virikkeistö, joka tuottaa kokonaisuuden säännönmukaisuuden ja yhteisyyden; se ei ole riippuvainen yksilöllisesti hahmotettavista ja hahmottuvista kokonaisuuksista. Merkkijäljittävä oppimistila “materialisoituu” lokiin.

Merkkijäljittävä oppimistila on ehyt yhteistoiminnallinen alue, joka kehkeytyy useiden yksilö- ja ryhmätekojen implisiittisesti( epäsuorasti?) koordinoivista vaikutuksista. Kyse ei ole esimerkisi perinteisestä “auktoriteettien” yhteiskirjoittamisen tilasta.

Mitä käyttäntö- eli produsageteoretisointi tarjoaa verkko-oppimistilan hahmottamiselle? Verkko-oppimistila viittaa siihen virtuaaliseen liikkeessäolevaan paikkaan, jossa tapahtuu (osallistujien) oppimista.

Käyttäntöteoretisoinnin perusteella verkossa oleva oppimistila määrittyy (saa sävyjä)

1) avoimen osallistumisen (osallistuja itse päättää osallistumisestansa) ja vertaiskyvykkyyden (kaikilla on tasavertainen kyky tuottaa merkityksellistä ainesta “projektiin”, mutta kukaan ei ole toisen kanssa tiedoiltaan, taidoiltaan ja valmiuksiltaan samanlainen) kautta,

2) valtarakenteettomuuden (ei hierarkisia asemia) ja vertaisvallan (prosessuaalista ja osaamiseen perustuvaa ad hoc valtaa) kautta,

3) epätäydellisen, valmistumattoman, aina-kehittyvän, modulaarisen ja verkostoituneen (tiedollisen, sosiaalisen, teknis-toiminnallisen) sisällön kautta,

4) persoonallisesti hahmottuvan/hahmotettavan kokonaistajun kautta.