Olen aiemmin lukenut pari Coelhon kirjaa (Alkemisti ja Zahir). Ne ovat olleet houkuttelevan helposti (yksinkertaisen luettavasti?) kirjoitettuja ja teemoiltaan haastavia. Niissä on kuitenkin tökkinyt jotenkin liian suoraviivainen ja näkyvä opetus henkisestä kasvusta tms.
Portobellon noita (Pn) on paljolti samanlainen, vaikka tuntuu kyllä siltä, että henkinen tms. opastus näyttäytyy Pnssä ristiriitaisempana kuin em. kahdessa aiemmassa teoksessa. Ehkä ristiriitaisuus tulee siitä, että Pnssä kasvua ja kehitystä ja yhteyttä johonkin henkiseen katsellaan naisen (naiseuden) ja äidin (äitiyden) kautta?
Pnnän varsinainen anti oli kuitenkin se, että se herätti miettimään henkisen kasvun (tavoittelun) ja raadollisen (heikon) keskeneräisyyden suhdetta. Ja oikeastaan sitä, että ne molemmat ovat aina läsnä meissä ihmisissä, välttämättä. Henkinen kasvu on, joo, hieno ja tavoiteltava asia, mutta jos siihen jää jumiin, niin “se menee päähän”. Keskeneräisyys ja heikkous ovat totta, mutta “niin armollisesti” olemassa olevia. Onko niin, että henkinen kasvukin syntyy vain tyytyessään (armollisesti) siihen, mikä on, että arkipäiväinen, veltto ihmisyys on ainut ponnin johonkin suurenpaan, kauniinpaan. kestävämpään? Täytyy osata tavoitella tavoittelematta, tyytyä tyytymättä, olla olematta?
Entries (RSS)
Marraskuu 26th, 2007 at 10:30 epp
Oli äsken niin vaikea anti-spam sana että en pystynyt kirjoittamaan sitä oikein ja viestini heitettiin pois. Pitkällä on tämä ihmisyystesti:)
Olen lukenut Alkemistin, rakastan yksinkertaisia satuja. Jotain niistä jollain tasolla saa.
Kopioin loppusi “Onko niin, että henkinen kasvukin syntyy vain tyytyessään (armollisesti) siihen, mikä on, että arkipäiväinen, veltto ihmisyys on ainut ponnin johonkin suurenpaan, kauniinpaan. kestävämpään? Täytyy osata tavoitella tavoittelematta, tyytyä tyytymättä, olla olematta?”
Ihana tuo arkipäivä veltto ihmisyys. Aloin kirjoittaa nyt intensiivin ja opiskelijamme emmaopen blogin jälkitunnelmissa. Millä ihmeen tasolla voimme sanoa miksi intensiivi alkaa elää ja miksi se etenee, hän sitä ihmetteli..
Heli
Marraskuu 26th, 2007 at 1:31 jpp
>Millä ihmeen tasolla voimme sanoa miksi intensiivi alkaa elää ja miksi se etenee,
Kirjoitin pitkän pätkän (minäkin), mutta hävisi vietuaaliin. Sain lopuksi, että intensiivin vaan ymmärtää, ja sen miten se toimii, sitä ei tarvitse selitellä. Meillä on alkuun panemisessa rooli, ja olkaamme siitä ylpeitä.