Jo vuosikausia olen ajatellut, että opettajan keskeisin tehtävä on oppimisympäristön mahdollistaminen. Siis luoda ja pistää esille sellaista, jossa oppijat sitten voivat oppia ja myös edetä johonkin etenpäin, uuteen, erilaiseen. Siemensin Curatorial teaching lähestyy upeasti samaa (ja ehkä enemmänkin). Hän kirjoittaa, että
“Verkoston huolitsijan ja kuraattorin yhdistelmämalli muodostaa perustan sille, mitä koulutuksen ja sivistämisen pitäisi olla. Asiantuntija (kuraattori, niin kuin museon kuraattori) on olemassa niissä artefakteissa, jotka on pantu esille, resursseissa, jotka tarjoillaan luokissa ym., käsitteissä, joista keskustellaan. Mutta hän on niiden näkymien takana, joissa tulkitaan, suunnataan, provosoidaan, ja jep, jopa ohjataan. Kuraattoriopettaja tunnistaa oppijoiden autonomisuuden ymmärtäen kuitenkin sen turhautumisen, mikä syntyy kun tutkia tuntemattomia alueita – asioita ja aiheita – ilman karttaa. Kuraattori on asiantuntijaoppija. Tietoa jakamatta hän luo tiloja, joissa tietoa voidaan luoda, tutkia ja yhdistää. Samaan aikaan kun kuraattori ymmärtää oman kenttänsä tosi hyvin, hän ei kiinnity perinteisiin/vanhoihin luokkaopettajakeskeisiin valtarakenteisiin. Kuraattori tasapainottaa yksilöllisten oppijoiden vapauden (löytää) ja (tarjolla olevan) ajatusrikkaan tulkinnan tutkittavana olevasta aiheesta. Samalla kun oppijat ovat vapaita tutkimaan ja löytämään, he kohtaavat näytteitä, käsitteitä ja artefakteja, jotka edustavat jotakin opin/tiedonalaa. Heidän vapautensa tutkia on rajoittamaton. Mutta kun he “kiehtoutuvat” asiasisältöön, alan ydinkäsitteet reflektoituvat läpinäkyvästi opettajan kuraattoritoiminnoissa.”
Ahaa… äh… ymmärrän….ja en ymmärrä. Kuulostaa mielenkiintoiselta tuo lauseesi;
“Tietoa jakamatta hän luo tiloja, joissa tietoa voidaan luoda, tutkia ja yhdistää. Samaan aikaan kun kuraattori ymmärtää oman kenttänsä tosi hyvin, hän ei kiinnity perinteisiin/vanhoihin luokkaopettajakeskeisiin valtarakenteisiin. Kuraattori tasapainottaa yksilöllisten oppijoiden vapauden (löytää) ja (tarjolla olevan) ajatusrikkaan tulkinnan tutkittavana olevasta aiheesta”.
Olen “törmännyt” saman tyyppiseen lauseeseen useassa muussakin yhteydessä missä kyse on ollut verkossa ohjaamisesta. Tää on mulle vaikee juttu. Vaikka kuinka ymmärrän asian, niin sorrun kuitenkin siihen, että en anna oppilailleni “tilaa” oppia tuolla tavoin. Hetken päästä olen taas siinä jakamassa tietoa, malttamatta tarkkailla, mitä oppilaiden kesken voisi syntyä. Ehkä ajan kanssa opin tämänkin jutun. Olen siitä ainakin tietoinen…
Kiitos Pekka vinkistä. Tämä oli niin hyvä bongaus etten malttanut olla mainitsematta myös omassa blogissani.
Moikka, luin tuosta ensin Ville Venäläisen blogimerkinnän lainauksessa ja tartuin samaan, jota Kalle edellä kommentoi. Tässä mun kommentti…
“Kuraattori on asiantuntijaoppija. Tietoa jakamatta hän luo tiloja, joissa tietoa voidaan luoda, tutkia ja yhdistää.”
Mitä tämä tarkoittaa… Vaikka opettaja ei enää mieltäisi itseään tiedonjakajana, niin toisaalta kyllä itse oppijana haluan sellaisen tietäjän luo, jolla on jotain jaettavaa. Ehkä vain miellän vähän hassusti, mutta ymmärtäisin, että kuraattori on nimen omaa yksi tiedon lähde. Joku, jolla on antaa jakoon muille omasta ymmärryksestään ja joka, kuten yllä sanotaan, on samalla oppija. Kuraattori sopii hyvin siinä mielessä, että tehtävään liittyy verkottuminen muiden asiantuntijoiden kanssa.
Kenties tuo oli muotoiltu vain liian jyrkästi… siis ehkä pehmeämmin niin, että kuraattoriopettaja ei turvaudu yksioikoiseen tiedonjakomalliin vaan organisoi oppijoita aktivoivia yhteisöllisen oppimisen ja tutkimisen tiloja. Hän on myös aina valmis jakamaan omasta osaamisestaan, mutta ei pyri tiedoillaan ja taidoillaan alistamaan oppijoita. Kuraattoriopettaja näkee pienimmätkin oppijat yksilöinä ja oppimisyhteisön jäseninä. Tällaisen voin allekirjoittaa.
Oisko tuossa tosiaan vain muotoiluhiontaa? Mulle asiantuntijaoppija avautuu juuri
1) asiantuntijuuden kautta, eli opettaja ei ole vain tutori tms. vaan nimenomaan ja ehdottomasti myös asiantuntija, jolla on – parhaimmillaan – jotakin enemmän;
2) oppijuuden kautta eli opettajakin asiantuntijuudensa kanssa on oppimiassa eli vuorovaikutus asettuu oppimisen kontekstiin, ei niinkän opettaisen.
Ja edelläsanotusta huolimatta opettaja voi ja saa oppimistilanteen niin asettuaessa myös opettaa, vaikka painotus on tilojen/tilantiden luomisessa.